Aachenin taistelu

Yhdysvaltojen VII armeijakunta eteni kohti Aachenia kenraalimajuri J. Lawton Collinsin johdolla ilmaantuen sen lähistölle yllättäen saksalaiset 11. syyskuuta 1944. Collins alkoi joukkoineen saartaa kaupunkia toivoen tämän johtavan saksalaisten vetäytymiseen. Näin olisi vältytty mahdollisesti raskailta kaupunkitaisteluilta. 1. jalkaväkidivisioona hyökkäsi kaakosta oikealla sivustallaan 3. panssaridivisioona. Ne kärsivät tosin huollon ja ampumatarvikkeiden pulasta edettyään Aachenin tuntumaan aina Normandiasta saakka. Courtney Hodgesin 1. armeijan miesylivoima Aachenin suunnalla kasvoi 9. armeijan ryhmittäydyttyä 12. armeijaryhmän vasempaan sivustaan. Kalustoa saatiin huollettua ja rintamalle saapui ampumatarvikkeita. 1. jalkaväkidivisioona eteni kohti kaakosta kohti pohjoisesta hyökkäävää 30. jalkaväkidivisioonaa sulkien Aachenin saartorenkaan kokonaan 16. lokakuuta.[1]

Kaupungissa oli syyskuussa amerikkalaisten ilmaantumisen jälkeen syntynyt paniikki sen puolustajien ja virkamiesten alkaessa paeta itään kohti Kölniä. Hitler antoi käskyn koko kaupungin siviiliväestön evakuoinnista, koska heidän pelättiin ottavan amerikkalaiset vastaan toivoen pitkään jatkuneiden pommitusten loppua. Paikalle saapuneen Normandiasta vetäytyneen 116. panssaridivisioonan komentaja kenraalimajuri Gerhard Graf von Schwerin peruutti kuitenkin Aachenin natsien aluepäällikön antaman evakuointikäskyn. Schwerin ilmoitti tästä myös amerikkalaiskomentaja Collinsille. Kun natsijohdolle valkeni, että välitöntä valtausvaaraa ei ollutkaan, puoluevirkailijat alkoivat jälleen toteuttaa evakuointia. Schwerin joutui piilottelemaan tappiomielialan lietsonnasta ja maanpetoksesta syytettynä. Myöhemmin Hitler tosin antoi hänelle anteeksi. 116. panssaridivisioonan lisäksi 12. syyskuuta Aacheniin oli alettu koota itärintamalta saapuneen 12. kansankrenatööridivisioonan joukkoja.[1]

Aachenin taistelun alkaessa Aachenia puolusti eversti Gerhard Wilckin 18 000 miehen sekalainen joukko jalkaväkeä, Waffen-SS-joukkoja, linnoituspataljoonia ja jalkaväkeen siirrettyjä merivoimien matruuseja. Hieman ennen saartorenkaan sulkeutumista saapui vielä yksi SS-pataljoona, 246. jalkaväkidivisioonan tykistö, 219. rynnäkkötykkiprikaati ja taistelupioneereja. Suuri osa 160 000 asukkaasta oli evakuoitu, mutta jäljellä oli edelleen noin 40 000 siviiliä. Saksalaiset menettivät Wilckin mukaan muutaman tukenaan olleet rynnäkkötykit miltei heti. Heillä oli kuitenkin esimerkiksi tehokkaita raskaita 120 mm raketinheittimiä. Panssarivaunuja vastaan käytettiin panssarinyrkkejä. Kaupungin taloja oli linnoitettu.[1]

Yhdysvaltain ilmavoimien IX taktinen osasto aloitti Aachenin kaksi päivää kestäneet ilmapommitukset 11. lokakuuta. Lentokoneiden pommituksia opastettiin maasta käsin, mutta käytännössä maaleja ei voinut osoittaa tarkasti. Kaupunki kärsi joka tapauksessa mittavat vahingot. Aachenin katedraalin vahingoittaminen oli erikseen kielletty. Taistelut itse kaupungissa alkoivat 14. lokakuuta 1. divisioonan kahden pataljoonan edetessä pohjoisesta ja koillisesta. Etujoukoissa etenivät panssarit ja panssaritorjuntavaunut tukenaan jalkaväen ryhmiä. Amerikkalaisten Sherman-panssarivaunuihin oli asennettu ylimääräinen raskas konekivääri, joka osoittautui erityisen hyödylliseksi Aachenin katutaisteluissa kerrostaloista tulittavia saksalaisia vastaan. Edetessä panssarivaunut avasivat ensin tulen rakennusten kellareihin, niiltä katutasoon ja edelleen ylempiin kerroksiin. Saksalaisten tiedettiin vaihtavan asemiaan kellareiden kautta. Jalkaväki iski kellareihin sirpale- ja fosforikranaatein. Singoilla ja räjähteillä avattiin kulkureittejä rakennusten seiniin, koska tämä oli turvallisempaa, kuin suoraan ovesta kulkeminen. Tykistö ja kranaatinheittimet olivat sen sijaan usein varsin tehottomia, sillä ne räjähtivät usein rakennusten katossa aiheuttaen vain pieniä vahinkoja niiden sisällä. Tykistön tuki oli myös vaarallista omille sotilaille. Tehokkainta oli käyttää raskasta tykistöä, kuten 155 mm "Long Tom" -tykkejä hyvin lähellä sijaitseviin maaleihin.[1]

30. ja 1. divisioona kärsivät raskaita tappioita, mutta ne olivat viimein 16. lokakuuta kohdanneet toisensa Aachenin koillispuolella. 18. lokakuuta Hitler antoi julistuksen, jossa hän vaati, että "jokaista saksalaista kotia puolustetaan viimeiseen asti". Eversti Wilck päätti kuitenkin antautua miehineen 21. lokakuuta.[1]