Abraham

József Molnár, Abrahamin matka Urista Kanaaniin, 1850.

Abrahamin perhe on kotoisin Kaldeasta eli Babyloniasta. Abraham, alkuperäiseltä nimeltään Abram, kuuluu kymmenenteen Nooaa seuraavaan sukupolveen[R 2]. Hänen isänsä on Terah, joka 70-vuotiaana saa Abram-, Nahor- ja Haran-nimiset pojat.[R 3] Septuagintan mukaan vedenpaisumuksesta oli tuolloin kulunut 1 233 vuotta, masoreettisen tekstin mukaan kuitenkin vain 353 vuotta.[10] Haran kuolee ennen isäänsä, mutta saa sitä ennen Loot-nimisen pojan. Abram ottaa vaimokseen Saarain, joka on kuitenkin hedelmätön.[R 3]

Terah hylkää Kaldean Uurin ja suuntaa Kanaaninmaahan päin. Mukaansa hän ottaa Abramin, Saarain ja Lootin. Perhe asettuu Harraniin, missä Terah kuolee 205-vuotiaana.[R 3] Kun Abram on 75 vuoden ikäinen, Herra kehottaa häntä lähtemään Kanaaninmaahan. Se luvataan hänen jälkeläisilleen, joista on tuleva suuri kansa. Abram, Saarai ja Loot palvelijoineen lähtevät Harranista ja elävät jonkin aikaa kanaanilaisten keskuudessa. He asuvat teltoissa paikasta toiseen vaeltaen. Betelistä itään sijaitseville vuorille Abram rakentaa alttarin ja rukoilee Herraa.[R 4]

Kanaania koettelee nälänhätä, jota Abram ja Saarai pakenevat Egyptiin. Koska Saarai on kaunis, Abram pelkää joutuvansa egyptiläisten surmaamaksi. Siksi hän kehottaa Saaraita salaamaan avioliiton ja kertomaan, että he ovat sisaruksia. Egyptiläiset ihailevat Saaraita ja kertovat faaraolle hänen kauneudestaan. Virkamiehet vievät Saarain palatsiin, ja faarao kohtelee mielitiettynsä ”veljeä” ylenpalttisesti. Herra rankaisee faaraota ja palatsin väkeä kulkutaudeilla, jolloin faarao arvaa todellisen tilanteen ja vaatii Abramia ja Saaraita poistumaan. Abram ottaa mukaansa faaraolta saamansa omaisuuden ja palaa Negeviin.[R 5]

Abram on nyt rikas, ja myös Loot on vaurastunut. Laidunmaata ei riitä molempien karjalle, mistä seuraa karjapaimenten välisiä kahakoita. Abram ei halua riidellä lähisukulaisensa kanssa ja ehdottaa siksi, että Loot valitsee itselleen mieluisan maan. Abram itse ilmoittaa tyytyvänsä siihen maahan, jota Loot ei valitse. Loot ottaa Jordanjoen hedelmällisen alangon ja Abramille jää Kanaaninmaa. Loot asettuu Sodomaan, mutta valinta osoittautuu epäviisaaksi, sillä kaupungin asukkaat ovat läpeensä pahoja.[R 6]

Dieric Bouts, Abrahamin ja Melkisedekin kohtaaminen, noin 1464–1467.

Sodoma, Gomorra ja muut Jordanlaakson kaupungit ovat jo vuosia olleet Elamin vasalleina. Nyt ne nousevat kapinaan, jolloin Elamin, Sinearin, Ellasarin ja Gojimin kuninkaat lähtevät yhteiselle kostoretkelle. Siddimin laaksossa käydään taistelu, joka päättyy kapinallisten tappioon. Sodoman ja Gomorran kuninkaat eloonjääneine miehineen vetäytyvät vuorille. Voittajat ryöstelevät tienoota ja ottavat Lootin vangiksi. Kun Abram kuulee tästä, hän aseistaa taistelukuntoiset miehensä, joita on yhteensä 318. He tavoittavat vihollisen Danissa ja tekevät yöaikaan sarjan yllätyshyökkäyksiä. Loot perheineen vapautuu ja saa omaisuutensa takaisin.[R 7]

Paluumatkalla sodasta Abram kohtaa Saalemin kuninkaan Melkisedekin, joka on korkeimman Jumalan pappi. Melkisedek tuo mukanaan leipää ja viiniä ja siunaa Abramin. Abram antaa Melkisedekille kymmenykset sotasaaliistaan. Sodoman kuningas lupaa Abramille, että tämä voi pitää sotasaaliinsa, mikäli Sodoman asukkaat pääsevät takaisin kotiin. Abram vastaa, ettei aio ottaa mitään Sodoman kuninkaan omaa, ja pitää vain sen osuuden, jonka tarvitsee miestensä ja naapuriensa ruokkimiseen.[R 8]

Herra ilmestyy Abramille näyssä ja lupaa tälle ”hyvin suuren palkan”. Abram ihmettelee, mitä tämä voisi tarkoittaa, kun hän on jäänyt lapsettomaksi. Herra vastaa tähän, että Abram on saava perillisen, ja että hänen jälkeläistensä määrä on yhtä suuri kuin tähtien luku. Abram uskoo lupauksen, ja Herra ”katsoo hänet vanhurskaaksi”.[R 9]

Herran kehotuksesta Abram uhraa hiehon, vuohen, pässin, metsäkyyhkyn ja kyyhkysenpoikasen. Lintuja lukuun ottamatta eläimet halkaistaan puoliksi. Koko päivän uurastettuaan Abram vaipuu levottomaan uneen, ja Herra sanoo hänelle: ”Sinun tulee tietää, että jälkeläisesi joutuvat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän omansa. Heistä tulee siellä orjia, ja heitä sorretaan neljäsataa vuotta.” Herra kertoo kuitenkin rankaisevansa väärintekijöitä ja lupaa, että Abram saa elää rauhassa kuolemaansa saakka. Yön koittaessa tienoota valaisee vain Abramin uhria varten tekemä tuli. Herra tekee liiton Abramin kanssa ja lupaa ”tämän maan Egyptin rajapurosta Eufratin suureen virtaan saakka”. Vaikka tienoolla asuu lukuisia muita kansoja, kuuluu se Abramin jälkeläisille.[R 10]

Abraham, Saara ja Hagar. Kuvitus vuodelta 1897.

Koska Saarai on lapseton, hän ehdottaa, että Abram makaisi Saarain egyptiläisen orjattaren Hagarin kanssa saadakseen jälkeläisen. Abram suostuu ja saattaa Hagarin raskaaksi. Hagar alkaa väheksyä emäntäänsä, jolloin vimmastunut Saarai valittaa Abramille. Abram vastaa, että Saarai saa itse päättää orjattarensa kohtalosta. Saarai pahoinpitelee Hagaria, kunnes tämä pakenee autiomaahan.[R 11]

Herran enkeli ilmestyy Hagarille kehottaen palaamaan Saarain luokse ja kestämään kurituksen. Hagarin kantaman pojan nimeksi tulee antaa Ismael eli ’Jumala kuulee’ merkiksi siitä, että Herra huomasi, kun Hagar valitti hätäänsä. Enkeli lupaa tehdä Hagarin jälkeläisten ”määrän niin suureksi, ettei sitä voi laskea”, mutta huomauttaa myös, että Ismael tulee aina olemaan riidoissa veljiensä kanssa. Paluunsa jälkeen Hagar synnyttää Abramille pojan ja nimeää tämän enkelin ohjeiden mukaisesti Ismaeliksi. Abram on tässä vaiheessa jo 86-vuotias.[R 12]

Kun Abram on 99 vuoden ikäinen, Herra ilmestyy uudelleen ja ilmoittaa tekevänsä liiton Abramin kanssa: ”Älköön siis nimesi enää olko Abram, vaan olkoon se Abraham, koska minä teen sinusta kansojen paljouden isän.”[R 13] Herra lupaa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan. Heidän tulee kuitenkin täyttää eräs ehto: jokainen mies ja poikalapsi pitää ympärileikata. Esinahan poistaminen on merkki Herran kanssa tehdystä liitosta, ja velvollisuus koskee myös heimoon kuulumattomia orjia. Herra ilmoittaa myös, että Saarain nimen tulee täst’edes olla Saara, ja että tämä synnyttää Abrahamille pojan, josta kansakunnat ovat saava alkunsa. Tämä panee Abrahamin naurahtamaan, sillä hän on satavuotias ja Saara yhdeksänkymmenen. Herra käskee antamaan pojalle nimeksi Iisak, ’hän nauraa’.[R 14]

Abraham pyytää siunausta Hagarin kanssa saamalleen pojalle. Herra vastaa siunaavansa Ismaelia ja tekevänsä tämän jälkeläisistä suurilukuisia ja mahtavia. Herran kanssa solmittu liitto periytyy kuitenkin Iisakin kautta.[R 15]

Herran poistuttua Abraham ympärileikkaa sukulaismiehensä ja orjansa vielä samana päivänä. Myös 13-vuotias Ismael ympärileikataan, samoin Abraham itse.[R 16]

James Tissot, Abraham ja kolme enkeliä, noin 1896–1902.

Pian tapahtuneen jälkeen Abraham istuskelee kotitelttansa ovella. Hän näkee kolme matkalaista ja kiirehtii toivottamaan nämä tervetulleiksi. Pian paljastuu, että kaksi miehistä on enkeleitä ja kolmas Herra itse. Vieraat kysyvät Saaraa, joka on teltan sisällä leipomassa heille leipää. Abraham mainitsee asiasta, jolloin Herra vastaa: ”Ensi vuonna minä palaan sinun luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin on vaimollasi Saaralla poika.” Saara kuulee tämän ja naureskelee mahdottomalle ennustukselle. Herra kuitenkin kysyy Abrahamilta, onko mitään sellaista, mihin Jumala ei kykenisi.[R 17]

Syötyään vieraat suuntaavat Sodomaan päin ja Abraham saattaa heitä vähän matkaa. Herra paljastaa Abrahamille, että Sodoman ja Gomorran asukkaita syytetään lukuisista synneistä. Näiden syytösten todenperäisyydestä hän aikoo nyt ottaa selkoa. Abraham pyytää armoa Sodoman asukkaille, saattaahan näiden joukossa olla muutamia vanhurskaita. Herra vastaa, ettei tuhoa kaupunkia, jos sieltä löytyy edes 50 vanhurskasta. Abraham tinkii tämän luvun lopulta 10 vanhurskaaseen. Sitten Herra katoaa ja enkelit jatkavat matkaansa Sodomaan.[R 18]

James Tissot, Abraham näkee liekehtivän Sodoman, noin 1896–1902.

Enkelit saapuvat Sodomaan illansuussa. Loot sattuu istuskelemaan kaupunginportin läheisyydessä ja tarjoutuu majoittamaan vieraat. Hän tarjoaa vierailleen runsaan aterian, mutta ennen kuin nämä ehtivät levolle, talon edustalle kokoontuu suuri miesjoukko. Nämä haluaisivat raiskata enkelit ja vaativat Lootia luovuttamaan vieraansa. Loot kieltäytyy ja tarjoaa väkijoukolle tyttäriään, jotka ovat yhä neitsyitä. Sodoman asukkaat raivostuvat siitä, että muukalainen määräilee heitä, ja yrittävät murtaa Lootin oven. Enkelit suojelevat kuitenkin Lootia ja sokaisevat väkijoukon silmät.[R 19]

Enkelit kertovat saapuneensa tuhoamaan Sodoman sen syntien tähden. He kehottavat Lootia kokoamaan perheensä ja poistumaan kiireesti kaupungista. Pakolaisia kielletään katsomasta taakseen ennen kuin he ovat päässeet kauaksi Sodomasta. Lootin vaimo ei tottele vaan vilkaisee taakseen, jolloin hän muuttuu suolapatsaaksi. Sodomasta ja Gomorrasta jää jäljelle vain maasta nouseva savu. Abrahamin vuoksi Herra säästää kuitenkin Lootin,[R 20] joka asettuu vuoristoon. Lootin tyttäret juottavat isälleen viiniä, kunnes tämä vajoaa tiedottomuuteen. Sitten he makaavat isänsä, koska muitakaan kumppaneita ei ole tarjolla. Suhteesta syntyneet pojat saavat nimekseen Moab ja Ben-Ammi, ja heistä tulee moabilaisten ja ammonilaisten kantaisiä.[R 21]

Abraham muuttaa Mamren tammistosta ensin Negeviin ja sitten Gerarin kaupunkiin. Abraham väittää Saaran olevan siskonsa, joten Gerarin kuningas Abimelek kutsuu Saaran luokseen. Yöllä Herra ilmestyy Abimelekin uneen ja kertoo, että Saara on toisen miehen vaimo. Abimelek huomauttaa, ettei ole kajonnut Saaraan. Koska vääryyttä ei ole tapahtunut ja Abimelek toimi hyvässä uskossa, Herra antaa kaksi vaihtoehtoa: jos Abimelek palauttaa Saaran Abrahamille, hän pääsee pälkähästä, mutta jos Abimelek kajoaa Saaraan, on sekä kuninkaan että hänen lähteistensä kuoltava. Herättyään Abimelek paheksuu Abrahamin valetta, joka oli ajaa valtakunnan tuhoon. Abraham perustelee tekoaan sillä, ettei tiennyt Gerarin asukkaiden pelkäävän Jumalaa vaan uskoi tulevansa surmatuksi. Hän myös paljastaa, että Saara on hänen sisarpuolensa: heillä on yhteinen isä mutta eri äiti. Abraham ei oikeastaan siis valehdellut. Abimelek palkitsee Abrahamin karjalla, orjilla ja hopealla ja kehottaa tätä asettumaan minne hyvänsä haluaa.[R 22]

Herra tekee Abimelekin palatsin jokaisen naisen hedelmättömäksi. Abraham rukoilee Herraa, joka parantaa Abimelekin ja hänen palatsinsa naiset, jotta nämä voisivat taas saada lapsia.[R 23] Myöhemmin Abraham ja Abimelek solmivat liiton keskenään. Abraham vannoo osoittavansa Abimelekiä ja hänen jälkeläisiään kohtaan samaa kunnioitusta, jota Abimelek on osoittanut Abrahamille. Liiton merkiksi uhrataan seitsemän karitsaa todistukseksi siitä, että eräs kaivo on Abrahamin kaivama. Kaivon nimeksi annetaan Beerseba, ’valakaivo’ tai ’seitsenkaivo’. Tämän jälkeen ”Abraham asui kauan muukalaisena filistealaisten maassa.”[R 24]

Rembrandt, Iisakin uhraus, 1653.

Vanhoilla päivillään Saara tulee raskaaksi ja synnyttää Abrahamille pojan, joka Herran määräyksen mukaan saa nimekseen Iisak. Abraham on tuolloin satavuotias ja Saara miltei yhtä vanha. Saara nauraa hämmästyksen sekaisesta ilosta, ja kahdeksantena päivänä syntymästään Iisak ympärileikataan.[R 25]

Iisakin kunniaksi järjestetään juhlat. Saara huomaa, kuinka orjatar Hagarin poika Ismael ”ilvehtii”, ja vimmastuu niin, että vaatii Abrahamia ajamaan Hagarin ja Ismaelin pois kotoaan. Abraham ei haluaisi sitä tehdä, mutta Herra kehottaa noudattamaan ”kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi”. Hän kuitenkin vakuuttaa, että myös Ismaelista tulee suuri kansa. Aamun tullen Abraham antaa Hagarille ja Ismaelille ruokaa ja juomaa mukaan ja lähettää heidät autiomaahan. Veden loputtua Hagar panee Ismaelin varjoon ja menee itse syrjemmälle, sillä hän ei halua nähdä oman lapsensa kuolemaa. Ismael alkaa itkeä ja enkeli ilmestyy lohduttamaan Hagaria osoittaen hänelle läheisen kaivon. Ismael kasvaa aikuiseksi ja asettuu autiomaahan asumaan. Hänestä tulee taitava jousimies, ja ”hänen äitinsä otti hänelle vaimon Egyptistä”.[R 26]

Jumala päättää koetella Abrahamia ja käskee tätä polttouhraamaan Iisakin. Abraham tottelee ja kulkee pitkän matkan vuorelle, jossa uhrauksen on määrä tapahtua. Iisak auttaa kantamaan polttopuita, mutta Abraham ei kerro matkan tarkoitusta. Paikalle päästyään hän rakentaa alttarin ja sitoo poikansa polttopuiden päälle. Abraham on jo tarttunut veitseen, kun Herran enkeli ilmestyy ja kieltää surmaamasta Iisakia. Iisakin sijaan Abraham polttouhraa paikalle sattuneen oinaan. Näin on saavutettu varmuus siitä, että Abraham pelkää ja rakastaa Jumalaa. Kuuliaisuutensa ansiosta Abrahamia ja hänen jälkeläisiään siunataan entistäkin runsaammin.[R 27]

Saara kuolee Hebronissa 127-vuotiaana. Abraham järjestää vaimonsa kunniaksi surujuhlat ja valitsee haudaksi Makpelan luolan. Koska Abraham asuu alueella vain vieraana, hänen täytyy ostaa luola. Heettiläinen Efron tarjoutuu antamaan luolan ilmaiseksi mutta mainitsee, että maapalan arvo on neljäsataa šekeliä. Abraham ymmärtää vihjeen ja maksaa pyydetyn summan heettiläisten toimiessa todistajina. Makpelan luolasta tulee hänen sukuhautansa.[R 28] Jos Abraham ei olisi ostanut luolaa, hänen omistusoikeutensa olisi jäänyt väliaikaiseksi.[11]

Abraham on jo vanha ja hauras. Hän lähettää luotetuimman palvelijansa Kaldeaan etsimään Iisakille vaimoa. Abraham ei kuitenkaan halua viedä Iisakia takaisin synnyinmaahansa, josta Herra on hänet jo kertaalleen johdattanut pois nykyiseen perintömaahansa. Palvelija vie Mesopotamiaan suuren määrän lahjoja ja tuo palatessaan Rebekan, josta tulee Iisakille hyvä vaimo.[R 29] Myös Abraham ottaa itselleen uuden jalkavaimon Keturan, joka synnyttää kuusi poikaa: Simranin, Joksanin, Medanin, Midianin, Jisbakin ja Suahin. Näistä tulee assurilaisten ja lukuisten muiden kansojen esi-isiä. Poikien aikuistuttua Abraham lähettää heidät lahjojen kera itään, ”pois poikansa Iisakin tieltä”.[R 30]

Abrahamin vanhuus on rauhallinen. Hän kuolee 175 vuoden iässä, ja Iisak ja Ismael hautaavat hänet Makpelan luolaan. Jumalan siunaus seuraa Iisakia.[R 31] Iisakin pojasta ja Abrahamin pojanpojasta Jaakobista tulee Israelin 12 sukukunnan kantaisä.[R 32]

Koska Abraham on tärkeä hahmo kaikissa kolmessa Lähi-idän suuressa monoteistisessa uskonnossa eli juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, teologi Louis Massignon (1883–1962) otti käyttöön ekumeenisen käsitteen ”abrahamilaiset uskonnot” yhdistämään kaikkia kolmea.[24] Anna Sapir Abulafia (2019) laskee joukkoon myös monia pienempiä uskontoja, joita ovat esimerkiksi baha’i, jesidismi, druusilaisuus, samarialaisuus ja rastafari.[25] Vaikka juutalaiset, kristityt ja muslimit kunnioittavat Abrahamia omana esikuvanaan, he eivät välttämättä koe häntä uskontojaan yhdistäväksi tekijäksi. Pikemminkin Abrahamiin vetoaminen oli varhaisille kristityille ja muslimeille keino erottautua aiemmista uskonnoista.[26] Mormonismia on toisinaan kutsuttu ”neljänneksi abrahamilaiseksi uskonnoksi”.[27][28]

Juutalaisuudelle Abraham (hepr. ‏אברהם‎, Avraham) on yksijumalaisuuden kantaisä.[24] Hänessä henkilöityvät Israelin kansa ja sen jumalallisesti säädetty oikeus Kanaaninmaahan.[7]

Vanhan testamentin kirjoissa Abrahamille annettuja lupauksia pidetään osoituksena Jumalan armosta Israelia kohtaan. Lupaukset rinnastetaan pakoon Egyptistä, erämaavaellukseen, luvattuun maahan sekä aramealaisista saatuihin voittoihin. Profeetallisissa kirjoissa Abraham esiintyy varsinkin Deuterojesajan teksteissä, jotka henkilöivät Israelin kansan ja sen kohtalon Abrahamiin. Samankaltaisia teemoja esiintyy pakkosiirtolaisuuden aikaisessa psalmissa 105 (ks. sitaatti oikealla).[7]

Apokryfikirjojen käsitykset Abrahamista ovat hellenismin sävyttämiä. Ne korostavat Abrahamin viisautta ja kuvaavat hänet kaupungin perustajaksi ja lakien säätäjäksi.[29] Riemuvuosien kirjassa Abraham on esikuva juutalaisten vanhurskaudelle: Kaldeassa asuessaan Abraham kohtasi Jumalan, oppi pyhän heprean kielen, hylkäsi maanmiestensä harjoittaman epäjumalien palvonnan ja Jumalan kehotuksesta vaelsi Kanaaniin. Teos korostaa, että jo Abraham noudatti (ainakin osaa) Mooseksen laista ja opetti sen jälkeläisilleen. Erityisen painoarvon saa ympärileikkaus, ja juutalaisia varoitetaan luopumasta siitä. Abrahamin vaikeuksia verrataan Jobin koettelemuksiin, ja koettelu pannaan Saatanan vastuulle. Kymmenen koettelemusta huipentuvat Iisakin uhraukseen.[30]

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus kirjoitti juutalaisten historiasta pakanoille. Hän pyrki kuvaamaan Abrahamin niin, että lukijat ymmärtäisivät ja hyväksyisivät tämän toiminnan. Josefus ei juuri puhu Abrahamin ympärileikkauksesta tai muista juutalaisista käytännöistä vaan korostaa tämän oppineisuutta. Abraham löysi kaikkeuden luojan tutkimalla taivaita. Babylonian hän joutui jättämään uskonnollisen vainon vuoksi ja pakeni Egyptiin, missä hän opetti paikallisille babylonialaisen tähtitieteen ja matematiikan salat. Koska kreikkalaiset oppivat taitonsa egyptiläisiltä, oli heidän filosofiansa pohjimmiltaan Abrahamin ansiota.[30]

Juutalainen filosofi Filon Aleksandrialainen kirjoitti Abrahamista kaksi tutkielmaa. De Abrahamo (’Abrahamista’) oli suunnattu pakanoille ja on hellenistiseen tyyliin kirjoitettu elämäkerta, joka esittää Abrahamin ilmentäneen kreikkalaisia hyveitä. Mooseksen lain sijaan Filonin Abraham tutkii luonnon lakeja. De migratione Abrahami (’Abrahamin vaellukset’) on juutalaisille suunnattu allegoria. Järjen ja filosofian avulla Abraham hylkää babylonialaisen epäjumalanpalvonnan ja löytää Jumalan.[30]

Talmudissa ja midrašissa Abrahamia käsitellään laajalti. Näkyjensä ansiosta häntä pidetään profeettana ja pappina.[30] Abraham oli yksi suurista profeetoista, sillä Jumala ei puhunut hänelle pelkästään unissa tai näyissä, vaan Abraham oli täysin tietoinen ja toimintakykyinen kohdatessaan Herran.[29] Abrahamin elämä nähdään sarjana uskonkoetuksia, joista Iisakin uhraus oli suurin. Vaikeiden koetusten ansiosta myös Abrahamin saamat siunaukset olivat suuria.[30]

Juutalainen perimätieto kertoo Abrahamista tarinoita, joita ei löydy Raamatusta.[29] Hänen äitinsä nimi oli Amathlai.[31] Abraham sai pappeuden, joka aiemmin oli ollut Melkisedekin. Hän noudatti sekä kirjoitettua Mooseksen lakia että sitä koskevaa suullista perimätietoa, vaikka niitä ei vielä ollutkaan paljastettu ihmisille. Sovituksen päivänä Nooan poika Seem ympärileikkasi Abrahamin. Kaulassaan Abraham kantoi jalokiveä, johon katsominen paransi sairaudet. Abrahamilla oli myös valta siunata ihmisiä, ja ne, jotka häntä koskettivat, pääsivät osalliseksi hänen saamistaan siunauksista. Abraham oli niin vieraanvarainen, että hänen talossaan oli avoin ovi kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Vierailleen Abraham tarjosi aterian, jonka perästä hän opetti heille Jumalan uskoa ja armoa. Näin Abrahamista tuli kaikkien käännynnäisten isä. Lisäksi lyötiin kolikoita, joissa oli Abrahamin kuva; ne levittivät hänen mainettaan entistäkin laajemmalle.[29] Vuori, jolla Iisak oli määrä uhrata, mainitaan Temppelin tulevana sijaintipaikkana.[30]

Kolme enkeliä, jotka Abraham kohtasi Mamren tammistossa. Andrei Rubljovin ikoni (1410) esittää keskiajan kristillisessä taiteessa suosittua aihetta.

Vanhan testamentin hahmoksi Abraham on Uudessa testamentissa poikkeuksellisen isossa roolissa,[32] ja hänet mainitaan nimeltä 72 kertaa. Vain Mooseksesta puhutaan vielä enemmän.[33] Kristityille Abraham edustaa Jeesukseen uskovien isähahmoa, jonka kuuliaisuus Jumalan tahdolle oli esikuvallista.[34] Uskonsa kautta kaikki ihmiset, eivät pelkästään juutalaiset, voivat tulla Abrahamin lapsiksi.[33]

Erityisesti apostoli Paavali kirjoitti Abrahamista paljon. Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa, etteivät ympärileikkaus ja Mooseksen laki ole kristityille välttämättömiä, sillä ne eivät olleet sitä myöskään Abrahamille. Jo ennen ympärileikkaustaan Abraham nautti Jumalan suosiota ja oli tämän silmissä oikeamielinen. Paavalin mukaan usko, ei laki, on Jumalalle tärkein. Hän kuitenkin katsoo myös juutalaisten pelastuvan, sillä Jumala pitää kiinni antamistaan lupauksista. Galatalaiskirjeessä Paavali sanoo, että pakanat pelastuvat Abrahamin saaman siunauksen kautta. Siunaus välittyy Jeesuksen kautta, joka on Abrahamin siemen. Heprealaiskirjeessä Abrahamia pidetään uskossaan esimerkillisenä. Hän selvisi kaikista koettelemuksistaan ja uskoi Jumalan lupauksiin, vaikka ne arkitodellisuuden näkökulmasta olivat mahdottomia. Jaakobin kirjeessä puolestaan perustellaan, ettei pelkkä usko riitä, vaan tarvitaan myös tekoja – olihan Abrahamkin valmis uhraamaan Iisakin.[32]

Evankeliumien mukaan Jeesus puhui Abrahamista paljon. Opetuksissa korostuu Abrahamin asema kansan kantaisänä sekä hänen uskonsa esimerkillisyys. Abrahamin nimi sekä ”Abrahamin poika” viittaavat evankeliumeissa aitoon juutalaisuuteen. Jeesus vetoaa yleisöönsä, jotta nämä alkaisivat jälleen uskoa kuten Abraham uskoi.[35] Luukkaan evankeliumissa (16:22) ”Abrahamin syli” on kielikuva paratiisille ja levolle Jumalan luona.[36]

Kirkkoisien kirjoituksissa Abrahamia verrataan joskus Kristukseen, jonka vanhatestamentillisena esikuvana (kreik. typos) häntä pidetään.[36] Jeesuksen tavoin Abraham pysyi loppuun saakka uskollisena Jumalalle, vaikka hänen koetuksensa olivat hirmuiset.[33] Origenes käsittelee Abrahamia pitkästi Ensimmäistä Mooseksen kirjaa koskevissa saarnoissaan, ja Ambrosius kirjoitti Abrahamista-nimisen kommentaarin.[36] Ambrosiuksen mukaan Abrahamin lähtö kotimaastaan enteili Jeesuksen opetuslapsia, jotka jättivät kotinsa seuratakseen messiasta. Martti Lutherin mukaan Abrahamin usko oli esikuvallista, sillä se ei perustunut järkeen vaan pelkkään uskoon.[33]

Useammin Kristukseen verrataan kuitenkin Iisakia ja hänen uhraamistaan. Varhaiskristillisessä taiteessa Iisakin uhraaminen pysyi suosittuna aiheena senkin jälkeen, kun muut Vanhan testamentin tapahtumat olivat jääneet pois. Myös kolmen enkelin vierailu on suosittu aihe. Kristillisessä teologiassa se on usein tulkittu kolminaisuuden typologiseksi paljastamiseksi.[36]

Kristinuskossa vetoaminen Abrahamiin oli keino todistaa, että kristinusko oli vanhempaa juurta kuin juutalaisuus, eikä siten ollut uskontona juutalaista perua.[37] Samaa retorista keinoa käytettiin islamissa.[38]

Pääartikkeli: Abraham islaminuskossa

Ibrahim suorittamassa uhriaan. Timuridien valtakunta, noin 1410.

Abraham (arab. ابراهيم‎, Ibrāhīm) oli islamin mukaan ensimmäinen ihminen, joka kääntyi palvomaan oikeaa Jumalaa ja saarnasi epäjumalten palvontaa vastaan.[39] Näin Abraham palautti puhtauden ja viattomuuden tilan (fitra), johon ihmiset syntyvät, vaikka myöhemmin usein lankeavatkin vääriin uskontoihin.[40] Abraham ei ole islamin profeetoista ensimmäinen,[41] mutta hän oli ensimmäinen, jolle paljastettiin pyhä kirja. Abraham oli muslimi, sillä islam tarkoittaa täydellistä alistumista Jumalalle, ja Abraham osoitti kuuliaisuutensa yrittäessään uhrata oman poikansa.[39] Charles Cutler Torrey (1933) katsoi, että sanan islam (alistuminen) alkuperäisin esiintyminen tapahtuu juuri Koraanin kertomuksessa, jossa Jumala puhuttelee Abrahamia ja kehottaa tätä alistumaan (2:131–132).[42]

Islam erottautui sekä juutalaisesta että kristillisestä perinteestä menemällä niiden ohi suoraan Abrahamiin: ”Ei Abraham ollut juutalainen eikä kristitty, vaan hän oli alistuva hanif” (3:67).[43] Samaa keinoa oli käyttänyt jo apostoli Paavali.[37][38]

Kun Lähi-idän beduiiniheimot joutuivat ajanlaskun ensimmäisellä vuosituhannella tekemisiin paikoilleen asettuneen kristityn väestön kanssa, he alkoivat kääntyä kansanomaisesti ymmärrettyyn kristinuskoon. He alkoivat katsoa olevansa Abrahamin lapsia tämän toisen pojan Ismaelin kautta.[44] Tämän käsityksen he omaksuivat asiaa koskevasta heprealaisesta perinteestä.[45] Gazassa asunut patriarkka Sozomenos kuvaili 400-luvulla tätä ”ismaeliittista monoteismia”. Hänen mukaansa jotkut arabit oppivat juutalaisilta, että he olivat Abrahamin perillisiä ja omaksuivat sen takia juutalaisia lakeja ja elämäntapoja.[46] Israelilainen arkeologi Yehuda D. Nevo on osoittanut, että nimi Abraham oli 600-luvulla yleinen Negevin autiomaasta löytyneissä piirtokirjoituksissa.[47]

Koraanin teksteissä sana ”Abraham” esiintyy 79 kertaa, kun taas Muhammed mainitaan nimeltä vain neljä tai viisi kertaa.[48] Profeetoista vain Mooses mainitaan Koraanissa Abrahamia useammin.[6] Koraanissa Abrahamin kerrotaan vastustaneen epäjumalten palvontaa (6:74–84), keskustelleen Jumalan ja enkelien kanssa (11:69–76), siittäneen Ismaelin (2:133) ja Iisakin (37:112), perustaneen pyhiä paikkoja (2:125–127) ja olleen hurskas mies, joka oli Jumalan käskystä valmis uhraamaan oman poikansa (37:99–111).[6]

Ibn Ishaqin Muhammed-elämäkerrassa 700-luvulla Abraham on Mekan Kaaban pyhäkön alkuperäinen rakentaja tai korjaaja vedenpaisumuksen jälkeen.[49] Perimätiedon mukaan monet Mekan pyhiinvaellusrituaalit ovat Abrahamilta peräisin. Hagarin ja Ismaelin erämaavaellus yhdistetään Zamzamin kaivoon sekä rituaaliin, jossa juostaan Safan ja Marwan kukkuloiden välistä reittiä. Iisakin uhraamista muistetaan vuosittaisella uhrijuhlalla. Koraani ei mainitse, kumman pojistaan Abrahamin tuli uhrata. Useimmat muslimioppineet katsovat, että kyseessä oli Iisakin sijaan Ismael.[6] Profeettojen suurassa Abraham joutuu Raamatun Danielin kirjaa vastaavaan tilanteeseen, kun hänet yritetään ilman tulosta polttaa (21:69–71). 800-luvulla kootussa islamilaisessa kansanperinteessä Abraham kutsuu itseään kunnianimellä ”Jumalan ystävä”.[50]

Kun maailmanhistoria loppuu ja kuolleet nousevat haudoistaan Jumalan eteen tuomittaviksi, ihmiset nousevat sellaisina kuin heidät on luotu: alastomina ja vailla ympärileikkausta. Tästä joukosta ensimmäinen, joka puetaan vaatteisiin, on Abraham.[51]

Pääartikkeli: Aabrahamin kirja

Aabrahamin kirja on yksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon kanonisoiduista teksteistä, joka sisältyy Kallisarvoisena helmenä tunnettuun kokoelmaan. Kirkon perustaja Joseph Smith kertoi kääntäneensä sen egyptiläisistä papyruskääröistä. Smith ja muut varhaiset mormonit uskoivat, että osa kääröistä oli vanhatestamentillisten patriarkkojen kirjoituksia. Koska egyptiä ei vielä tuohon aikaan osattu Yhdysvalloissa tulkita, Smith tuotti Aabrahamin kirjan tekstin jumalallisen innoituksen ja ”näkijänkiven” avulla.[52]

Aabrahamin kirja on tyyliltään omaelämäkerrallinen[53] ja kertoo nimihenkilönsä vaiheista ja näyistä.[52] Kertomuksen alussa pakanapapit yrittävät uhrata Abrahamin epäjumalille, mutta enkeli pelastaa hänet.[54] Abraham hylkää kotiseutunsa ja päätyy lopulta Egyptiin,[55] missä hän saa uurimin ja tummimin avulla tietää ”auringosta, kuusta ja tähdistä”, pre-eksistenssistä, Lunastajan eli Jeesuksen valitsemisesta sekä siitä, kuinka kuolemattomat henget saapuvat maapallolle ja saavat kuolevaisen ihmisruumiin.[56] Abrahamin myöhemmistä vaiheista kerrotaan Opin ja liittojen luvussa 132.[57] Se käsittelee avioliittoa ja monivaimoisuutta. Jälkimmäistä perustellaan Abrahamin esimerkillä sekä tämän saamilla lupauksilla ”siemenestään ja kupeidensa hedelmästä” (132:32). Herran käskystä mies voi ottaa sivuvaimoja, kuten Abrahamkin teki. Tottelevaisuutensa ansiosta Abraham, Iisak ja Jaakob korotettiin, ”ja he istuvat valtaistuimilla eivätkä ole enkeleitä, vaan jumalia” (132:37).[58] Joseph Smith myös opetti, että Melkisedek kertoi Abrahamille Jeesuksesta Kristuksesta, antoi hänelle ”Melkisedekin pappeuden” valtuuden ja opetti temppeliseremoniat.[57]

Raamatun hahmoista Abraham on mormonismin opeissa ja pyhissä kirjoituksissa eräs keskeisimmistä, ja hänen historiallisuuteensa uskotaan kirjaimellisesti.[53] Joseph Smithiä pidetään Abrahamin jälkeläisenä.[59] Monessa suhteessa Abrahamin elämä enteili hänen elämäänsä. Smithin työ alkukirkon palauttamiseksi auttoi täyttämään Abrahamin kanssa solmitun liiton, jonka on määrä tuoda hänen siemenensä kautta siunaus kaikille kansoille. Ylösnousseen Abrahamin kerrotaan jopa vierailleen Joseph Smithin luona henkilökohtaisesti.[57]

Abrahamin elämäntarina nykypäivään säilyneessä muodossaan on kirjattu muistiin viimeisinä ajanlaskua edeltäneinä vuosisatoina.[60] Abrahamin yhteydessä mainittujen tapahtumien ja hallitsijoiden historiallisuudesta ei ole näyttöä.[61] Tutkimuskirjallisuudessa vallitsee lähes täydellinen yksimielisyys siitä, ettei Abraham ollut historiallinen henkilö.[62] Kertomuksen miljöökuvaus, paikannimet ja käytännöt viittaavat rautakauden Palestiinaan.[63] Anakronismeja ovat esimerkiksi kuvaukset kesyistä kameleista sekä viittaukset filistealaisiin, aramealaisiin ja arabeihin.[5]

Abrahamin elämäntarina ei muodosta yhtenäistä kokonaisuutta,[64] vaan se lienee syntynyt pitkän ajan kuluessa useiden eri kirjoittajien luomuksena.[65] Suositun mutta kiistanalaisen oletuksen mukaan Tooran lähteenä olisi ollut neljä erillistä kirjaa: Jahvisti, Elohisti, Pappiskirja ja Deuteronomium.[66] Tutkijat eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, millaisia nämä lähteet olivat ja miten ne tulisi ajoittaa.[65] Nykyään pidetään todennäköisenä, että Ensimmäinen Mooseksen kirja hahmottui pääpiirteissään Babylonin vankeuden (597–539 eaa.) aikana tai pian sen jälkeen.[67] Erimielisyyttä on myös siitä, missä järjestyksessä lähteet syntyivät.[68] Kaikki lähteet eivät välttämättä olleet kirjallisia, vaan lopulliseen Tooraan koottiin aineistoa runoista, lauluista ja suullisista proosakertomuksista. Todennäköisesti lähteet eivät myöskään kehittyneet toisistaan erillään, vaan ne edustivat yhteisen perinteen jatkuvaa uudelleentulkitsemista.[69]

Babylonialainen vaikutus Raamatussa on voimakkainta 1. Mooseksen kirjan luvuissa 1–11. Kirjan 11 ensimmäistä lukua antavat muun muassa selityksen pakkosiirtolaisuudelle: ihmiset ovat langenneet syntiin aiemminkin, mistä on ollut seurauksena ankara rangaistus, mutta joka kerta Jumalan armo on lopulta voittanut. Kirjan kuvaama muinaisaikojen historia päättyy kertomukseen Babylonian asukkaiden hybriksestä ja Baabelin tornin sortumisesta. Sitä seuraa kertomus Abrahamista, joka lähtee Mesopotamiasta ja saapuu luvattuun maahan.[70]

Perinteinen käsitys Raamatun erehtymättömyydestä joutui 1800-luvulla kyseenalaiseksi. Arkeologiset kaivaukset tuottivat uutta tietoa Lähi-idän varhaishistoriasta.[71] Raamatullisen arkeologian varhaiset edustajat pitivät kuitenkin Abrahamia todellisena henkilönä ja katsoivat kirjallisen ja arkeologisen todistusaineiston puoltavan patriarkkakertomusten historiallisuutta.[72] Käsitys perustui lähinnä aihetodisteisiin, joiden katsottiin osoittavan Abrahamin ja hänen jälkeläistensä vaiheet uskottavaksi kuvaukseksi keskipronssikauden Lähi-idästä.[73]

Tekstikriittinen raamatuntutkimus haastoi käsityksen Abrahamin historiallisuudesta 1900-luvun alussa.[74] Abraham tulkittiin paimentolaisuskonnon henkilöitymäksi, mikä näkyy kertomuksen teemoissa: yliluonnollisissa lupauksissa perintömaasta ja jälkeläisistä sekä toistuvissa kuvauksissa pyhistä puista ja kivistä sekä alttarien rakentamisesta.[75] Tarinoiden toisteisuus nähtiin merkkinä niiden suullisesta alkuperästä. Yksittäinen aihelma oli levinnyt kansanperinteeseen lukuisina muunnelmina, jotka tarinoita kerännyt kirjuri sisällytti kirjaansa erillisinä kertomuksina.[14]

Thomas L. Thompson tulkitsi kirjassaan The Historicity of the Patriarchal Narratives (1974) patriarkaaliset kertomukset alkuperämyyteiksi.[76] Thompsonin mukaan patriarkaalisten kertomusten tueksi ei ollut minkäänlaista arkeologista näyttöä.[77] Yhtäläisyydet todellisen pronssikauden tapahtumiin olivat vähäisiä ja koskivat epäolennaisia seikkoja.[76] Ensimmäisen Mooseksen kirjan 14. luku on Thompsonin mukaan patriarkkakertomusten ainoa kohtaus, jonka alkuperä saattaa olla historiografisessa kirjallisuudessa. Taustalla saattaisi olla kirjallinen selonteko mesopotamialaisten Palestiinaan suuntautuneesta sotaretkestä, joka myöhemmin liitettiin osaksi patriarkkakertomuksia.[78] Nykyään lähes kaikki arkeologit yhtyvät Thompsonin minimalistiseen näkökantaan.[62]

Thompson arvioi, että monissa tai jopa kaikissa Abraham-tarinoiden lähteenä toimineissa kertomuksissa päähenkilön nimi oli jokin muu.[79] Jahvisti suosi nimeä Abraham, koska sen kansanetymologia (”kansojen paljouden isä”) sopi tarinan teemoihin (Herra lupaa tehdä Abrahamista suuren kansan).[79] Esimerkiksi Abrahamin muutto Uurista Kanaaniin on Thompsonin mukaan koostettu useista erillisistä perimätiedoista, joista osa kertoi Terahista, osa Abramista ja osa Lootista. Kun kertomukset yhdistettiin, Abraham nousi niiden päähenkilöksi, mutta vanhempi perimätieto näkyy tekstin sisäisissä ristiriitaisuuksissa. Terah saa Abrahamin 70-vuotiaana ja kuolee 205-vuotiaana. Terahin kuoltua Abraham jättää isänsä kodin. Tekstin mukaan Abraham oli tuolloin kuitenkin vasta 75-vuotias.[80]

John Van Seters esitti teoksessaan Abraham in History and Tradition (1975), että koko Tooran lähdehypoteesi oli ajateltava uusiksi. Hän kiisti erillisten kirjojen ja redaktorin olemassaolon. Sen sijaan kukin Tooran kirjoittajista tukeutui edellisiin.[81] Van Seters arvioi Abrahamin elämäntarinan olevan verrattain myöhäinen lisäys Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomukseen.[82] Perusrungon hahmotteli Jahvisti, joka käytti lähteenään Elohistia sekä omia aineistojaan.[65] Van Seters ajoitti Jahvistin pakkosiirtolaisuuden aikaan 500-luvulle eaa.[81] Vasta tuolloin syntyi tarve hahmolle, jossa henkilöityy Israelin kansa ja sen oikeus esi-isiensä maahan.[7] Pakkosiirtolaisuuden jälkeen Pappiskirjan laatija teki tarinaan vielä pieniä muutoksia, jolloin Abrahamin elämäntarina saavutti nykyisen muotonsa.[65]

Van Setersin mukaan kansanperinteen Abraham-kertomukset eivät muodostaneet jatkuvajuonista kokonaisuutta.[83] Ne heijastavat pakkosiirtolaisuuden ajan juutalaisuutta, eivät pronssikauden uskontoa.[84] Toistuvat kertomukset eivät Van Setersin mukaan kerro suullisesta alkuperästä, vaan hän tulkitsee ne tarkoitushakuisiksi muunnelmiksi, joissa kirjoittaja nostaa esiin uusia teemoja tai pyrkii selittämään pois alkuperäisen kertomuksen ongelmia.[85] Mukana on myös muinaisen Lähi-idän mytologioille tyypillistä ainesta, kuten eri kansojen alkuperämyyttejä sekä kertomus rakkaan lapsen uhraamisesta ja paikalle viime hetkellä ilmaantuvasta uhrieläimestä (vrt. Ifigeneia).[86] Vanhimpina, suulliseen perimätietoon perustuvina kertomuksina Van Seters piti Abrahamin vierailua Egyptin hovissa, Ismaelin syntymää ja Hagarin ensimmäistä karkotusta sekä lupausta Iisakin syntymästä ja Saaran naurua.[83]

• Vanha testamentti. XI Yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1933 käyttöön ottama suomennos (verkkoversio).
• Uusi testamentti. XII Yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1938 käyttöön ottama suomennos (verkkoversio).
• Vanha ja uusi testamentti. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos (verkkoversio).
• Koraani. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 1995. ISBN 952-9842-05-8.
• Mormonin kirja – Oppi ja liitot – Kallisarvoinen helmi. MAP-kirkon kolme pyhää kirjaa sisältävä yhteisnide. Suomi: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, 2002. ISBN 951-850-361-3. Abrahamin kirjan teksti ja kuvajäljennökset (viitattu 30.9.2021).

• Berković, Danijel: Jesus and Abraham: The Role and Place of Abraham in Jesus’ Teaching. Kairos: Evangelical Journal of Theology, 2013, VII. vsk, nro 2, s. 113–130. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 19.11.2021. (englanniksi)
• Block, Daniel I.: Covenant. The Framework of God’s Grand Plan of Redemption. Ada, Michigan: Baker Academic, 2021. ISBN 978-1-4934-2915-8. Google-kirjat (viitattu 13.10.2021). (englanniksi)
• Campo, Juan Eduardo: Encyclopedia of Islam. New York: Facts on File, 2009. ISBN 978-1-4381-2696-8. Google-kirjat (viitattu 7.10.2021). (englanniksi)
• Clark, E. Douglas: Abraham. Teoksessa Wilcox, Michael S. (toim.): Encyclopedia of Mormonism, s. 7–9. New York: Macmillan, 1992. ISBN ‎978-0-02-879600-0. Digital Collections BYU Library (viitattu 8.10.2021). (englanniksi)
• Ferguson, Everett (toim.): Encyclopedia of Early Christianity. Second Edition. New York & London: Routledge, 1999. ISBN 0-8153-3319-6. (englanniksi)
• Glassé, Cyril: The New Encyclopedia of Islam. Revised edition 2001. Walnut Creek: Rowman Altamira, 2003. ISBN 978-0-7591-0190-6. Google-kirjat (viitattu 7.10.2021). (englanniksi)
• Gmirkin, Russell: Berossus and Genesis, Manetho and Exodus. Hellenistic Histories and the Date of the Pentateuch. New York & London: T&T Clark, 2006. ISBN 978-0-567-13439-4. Google-kirjat (viitattu 9.12.2020). (englanniksi)
• Dever, William G.: What Did the Biblical Writers Know and When Did They Know It? What Archeology Can Tell Us About the Reality of Ancient Israel. Grand Rapids, Michigan: William B. Eerdmans Publishing Company, 2001. ISBN 978-0-8028-2126-3. Google-kirjat (viitattu 13.10.2021). (englanniksi)
• Kugler, Robert & Hartin, Patrick: An Introduction to the Bible. Grand Rapids, Michigan: William B. Eerdmans Publishing Company, 2009. ISBN 978-0-8028-4636-5. Google-kirjat (viitattu 9.12.2020). (englanniksi)
• Mark, Joshua J.: Bible World History Encyclopedia. 2.9.2009. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
• Mark, Joshua J.: Eridu Genesis World History Encyclopedia. 7.5.2020. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
• Moorey, Peter Roger Stuart: A Century of Biblical Archaeology. Louisville, Kentucky: Westminster John Knox Press, 1991. ISBN 978-0-664-25392-9. Google-kirjat (viitattu 14.10.2021). (englanniksi)
• Nevo, Yehuda E. & Koren, Judith: Crossroads to Islam. The Origins of the Arab Religion and the Arab State. Amherst, New York: Prometheus Books, 2003. ISBN 1-59102-083-2. (englanniksi)
• Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa Ohlig, K-H. (toim.): Early Islam. A Critical Reconstruction Based on Contemporary Sources, s. 251–307. Amherst, New York: Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6. Verkkoversio. (englanniksi)
• Pardee, Dennis: The Historicity of the Patriarchal Narratives: The Quest for the Historical Abraham by Thomas L. Thompson. (Kirja-arvostelu.) Journal of Near Eastern Studies, July 1977, 36. vsk, nro 3, s. 222–224. The University of Chicago Press. JSTOR. Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
• Pardee, Dennis: Abraham in History and Tradition by John van Seters. (Kirja-arvostelu.) Journal of Near Eastern Studies, April 1979, 38. vsk, nro 2, s. 146–148. The University of Chicago Press. JSTOR. Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
• Reynolds, Gabriel Said: The Qur’an and its Biblical Subtext. New York: Routledge, 2012. ISBN 978-0-415-52424-7. (englanniksi)
• Saarisalo, Aapeli: Raamatun sanakirja. 7. painos (2. uudistettu painos 1965). Korkeakoski: Data Universum, 2005. ISBN 952-5367-39-8.
• Saarnivaara, Uuras: Voiko Raamattuun luottaa? Raamatun johdanto-oppi, historia, arkeologia ja tulkinta. Toinen korjattu painos. Suolahti: Ev.lut. Herätysseura, 1982. ISBN 951-689-055-5.
• Sarna, Nahum ym.: Abraham (Encyclopaedia Judaica) Encyclopedia.com. 21.5.2018. Viitattu 7.10.2021. (englanniksi)
• Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. McLean, Virginia: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7. (englanniksi)
• Stroumsa, Sarah: ’The Father of Many Nations’: Abraham in al-Andalus. Teoksessa Szpiech, Ryan (toim.): Medieval Exegesis and Religious Difference. Commentary, Conflict, and Community in the Premodern Mediterranean, s. 29–39. New York: Fordham University Press, 2015. ISBN 978-0-8232-6462-9. Verkkoversio. (englanniksi)
• Thompson, Thomas L.: The Historicity of the Patriarchal Narratives. The Quest for the Historical Abraham. Harrisburg, Penssylvania: Trinity Press International, 2002. ISBN 1-56338-389-6. Archive.org (viitattu 14.10.2021). (englanniksi)
• Torrey, Charles Cutler: The Jewish Foundation of Islam. (Alkuperäinen julkaisu 1933.) Teoksessa Ibn Warraq (toim.): The Origins of the Koran. Classic Essays on Islam’s Holy Book, s. 293–348. Amherst, New York: Prometheus Books, 1998. ISBN 978-1-57392-189-5. (englanniksi)
• Van Seters, John: Abraham (Encyclopedia of Religion 1987) Encyclopedia.com. 18.5.2018. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
• Van Seters, John: The Pentateuch. A Social-Science Commentary. Sheffield: Sheffield Academic Press, 1999. ISBN 1-84127-027-X. (englanniksi)
• Zelkowitz, Marvin V.: Documentary hypothesis overview (PDF) cs.umd.edu. University of Maryland: Department of Computer Science. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
• Östman, Kim: Mormonit. Historia, oppi ja elämä. Helsinki: Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-044-8.