A Rush of Blood to the Head

Coldplay tuli suosituksi debyyttialbuminsa, Parachutesin, ja erityisesti sen kappaleen ”Yellow” myötä.[5] Albumi nousi ensimmäisellä viikollaan Britannian albumilistan kärkeen, ja yhtye huomattiin ”Yellow'n” avulla myös Pohjois-Amerikassa. Yhtye kuitenkin väitti, ettei sillä ollut toisen albumin paineita A Rush of Blood to the Headia äänittäessään. Alkaessaan puhua uudesta albumistaan lehdistölle yhtyeen jäsenet kuitenkin hermostuivat:[6]

»Kaikki kyselevät, 'Onko teillä paineita?' ... Argh!»
(Chris Martin[6])

Yhtye alkoi nauhoittaa uutta albumiaan Lontoossa viikko syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen, jolloin yhtyeen "liikuttavat kappaleet ... saivat enemmän huomiota yleisöltä".[6][7] Koska yhtye ei ollut ollut koskaan aikaisemmin Lontoossa, heillä oli keskittymisvaikeuksia. Siksi yhtye päätti siirtyä Liverpooliin, jossa he olivat äänittäneet osan Parachutesin kappaleista. Laulaja Chris Martinin mukaan albumista tuli yhtyeelle siellä pakkomielle.[6]

”In My Place” oli ensimmäinen albumille äänitetty kappale. Yhtye myös julkaisi sen albumin ensimmäisenä singlenä, koska juuri tämä kappale sai yhtyeen haluamaan äänittämään toisen albumin ”kummallisen ajanjakson aikana, jolloin yhtye ei tiennyt mitä oli tekemässä” kolme kuukautta Parachutesin suosion jälkeen. Martinin mukaan: ”yksi asia sai meidät jatkamaan: 'In My Place:n' äänittäminen. Sitten muut kappaleet alkoivat tulla.”[6] Yhtye äänitti yli 20 kappaletta albumille. Osaa uudesta materiaalista, kuten kappaleita ”In My Place” ja ”Animals”, soitettiin jo Parachutes-albumin kiertueella.[7][8] Albumin nimi paljastettiin etukäteen yhtyeen kotisivuilla.[9]

Laulaja Chris Martin ja kitaristi Jonny Buckland työskentelivät lopullisten äänityssessioiden aikana Liverpoolissa yksinään ja vain viikonloppuisin. Joka maanantai he esittelivät muille yhtyeen jäsenille kehittämänsä kappaleideat.[6] Martin meni eräänä iltana studiolle ja kirjoitti pianoriffin, joka oli juuri tullut hänen mieleensä. Tästä kappaleesta kehittyisi ”Clocks”, mutta koska yhtye oli tehnyt kymmenen kappaletta albumille ennen ”Clocksin” kirjoittamista, he ajattelivat, että oli jo liian myöhäistä lisätä kappale jo melkein valmiille albumille. Niinpä kappaleesta äänitettiin vain demo-versio, jonka etiketissä luki ”Songs for #3” ("kappaleita kolmannelle", eli yhtyeen kolmannelle albumille). Demo tallennettiin muiden viimeistelemättömien kappaleiden joukkoon.[10][11]

Coldplay oli valmis esittelemään albumia levy-yhtiölleen Parlophonelle kesäkuussa 2002. Martinin mielestä levy oli kuitenkin ”roskaa”, eikä yhtye ollut täysin tyytyväinen albumiin. Yhtye ja Parlophone päättivätkin lykätä albumin julkaisua ja siirtyä kiertueelle.[10][11]

Monet kappaleet hylättiin, koska ne kuulostivat samanlaiselta kuin yhtyeen ensimmäinen albumi Parachutes. Martin on väittänyt, että Parachutes II:n tekeminen olisi ollut tylsää: ”Se olisi näyttänyt siltä kuin olisimme tyytyväisiä siihen, mitä olemme tehneet, emmekä olleet. Meille oli tärkeää edetä ja yrittää kehittää taitojamme muusikoina.” Kunnianhimoiset tavoitteet saivat yhtyeen hermostumaan: ”joskus harjoitussessiot keskeytyivät äkillisesti, kun yksi tai useampi Coldplayn jäsenistä uhkasi lopettavansa”.[12] Kiertueen Glastonburyn konsertin jälkeen Coldplay palasi studioon äänittämään joitakin viimeistelemättömiä kappaleita. Kun Martinin ja yhtyeen managerin ystävä Phil Harvey oli kuullut ”Clocksin” demon, hän kehotti Martinia työstämään kappaletta välittömästi uudelleen. Harvey huomasi, että kappaleen säilöminen oli ristiriidassa kappaleen sanoituksien kanssa: ne käsittelevät kiireellisyyttä.[10][11]

Martin on sanonut, että albumin nimikappale on kunnianosoitus yhdysvaltalaiselle laulaja-lauluntekijälle Johnny Cashille, jota hän pitää yhtenä ”parhaista ... miehistä vain kitaran kanssa”.[13]

Albumi julkaistiin elokuussa 2002, kaksi kuukautta alkuperäistä julkaisuajankohtaa myöhemmin.[11] Levy-yhtiö Parlophone julkaisi albumin 26. elokuuta Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Yhdysvalloissa albumin julkaisi Capitol Records 27. elokuuta. Capitol julkaisi albumista vuonna 2008 remasteroidun version vinyylilevyllä osana "From the Capitol Vaults" -sarjaa.[14]

Albumi sisältää ”kitarapoppia”, balledeja ja akustisia kappaleista, joissa käytetään paljon kitaraa ja pianoa. U2-mainen, eeppinen albumin aloituskappale ”Politik”, pianovoittoinen ”Clocks” ja ”A Whisperin” äänekkäät kitarat laajensivat yhtyeen musiikkityyliä.[16]

Albumin äänittäminen syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen antoi yhtyeelle tuoretta näkökulmaa:[7]

»Uudet kappaleet heijastelevat uusia asenteita. [Ne kehottavat kuulijaa] olemaan pelkäämättä. Kuka tahansa voi saavuttaa, mitä ikinä haluaa.»
(Chris Martin[7])

Suurin osa sanoituksista kertoo kiireellisyydestä. Martin on kommentoinut, että aikaisemmat kappaleet olivat rennompia, koska heidän mielialansakin oli mukavampi:

»Ehkä joissakin näistä lauluista on hieman enemmän hätää. Ja se on syntynyt kaikista paikoista, joissa olemme olleet, ja asioista, joita olemme kokeneet.»
(Chris Martin[12])

Martin on myös selittänyt, liittyen kiireellisyyden teemaan, että albumin nimi tarkoittaa sitä, kun tekee jotakin impulsiivisesti.[12] Uset albumin kappaleet kertovat ihmissuhteista. Nämä kappaleet perustuvat tositapahtumiin, mutta Martinin mukaan ne on kirjoitettu fiktiivisellä käänteellä:[6]

»Kappaleet ovat kuin satuja: niissä on alku ja loppu, ja kaiken voi saada toimimaan täydellisesti. Oikeassa elämässä se ei mene niin.»
(Chris Martin[6])

Kaikki kappaleet kirjoittaneet Berryman, Buckland, Champion ja Martin.[22]

1. ”Politik” – 5:18
2. ”In My Place” – 3:48
3. ”God Put a Smile upon Your Face” – 4:57
4. ”The Scientist” – 5:09
5. ”Clocks” – 5:07
6. ”Daylight” – 5:27
7. ”Green Eyes” – 3:43
8. ”Warning Sign” – 5:31
9. ”A Whisper” – 3:58
10. ”A Rush of Blood to the Head” – 5:51
11. ”Amsterdam” – 5:19

• Roach, Martin: Coldplay: Nobody Said it was Easy. Omnibus Press, 2003. ISBN 071199810-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

• Yhtyeen viralliset kotisivut (englanniksi)
• Coldplay Wiki (Arkistoitu – Internet Archive), A Rush of Blood to the Head (englanniksi)