A Passion Play

Vuoden 1972 lopulla Jethro Tull matkusti Ranskaan, Pariisin lähistöllä sijaitsevalle Château d'Hérouville-studiolle nauhoittamaan uutta materiaalia. Tämä johtui Britannian sen aikaisesta korkeasta verotuksesta, jonka vuoksi monet menestyvät artistit joutuivat työskentelemään ulkomailla[2]. Studio oli rakennettu 1700-luvun vanhaan linnaan ja mm. Pink Floyd, Elton John ja T. Rex-yhtye olivat käyttäneet sitä. Alkuperäisenä ideana oli tehdä tupla-albumi[2], sisältäen erillisiä kappaleita perinteiseen tyyliin. Aihepiireinä olivat mm. elämän perusasiat, kriitikot ja eläinten ja ihmisten maailman erot.

Materiaalia kerittiin nauhoittaa n. 60 minuuttia, tarpeeksi noin kolmen levynpuoliskon täyttöön, kunnes studion tekniset ongelmat, fasiliteetit, huono ruokahuolto ja koti-ikävä saivat yhtyeen palaamaan takaisin Britanniaan[2] ja Anderson päätti huonon kokemuksen vuoksi hylätä jo levytetyn materiaalin ja aloittaa työn alusta Morgan-studioilla.

Studioaikaa oli niukasti käytettävissä ennen kiertueelle lähtöä ja Anderson alkoi kirjoittaa edellisen albumin tyylistä konseptuaalista, nopeasti työstettävää teosta. Aihepiiriksi muodostui kuoleman jälkeinen elämä ja siihen liittyvät tapahtumat teatraalisessa muodossa[2].

Vain "Critique Oblique", "Tiger Toon" (nimellä "Prelude") ja "The Story of the Hare Who Lost His Spectacles" Ranskan sessioista päätyivät lopulliselle albumille. "Skating Away on the Thin Ice of a New Day" ja "Only Solitaire" päätyivät vuoden 1974 War Child-albumille. Anderson nimesi nauhat myöhemmin "Chateau d'Isaster"-nauhoiksi[2] (Chateau-katastrofi).

Albumi jatkaa edeltäjänsä progressiivista tyyliä. Instrumentaatio on monipuolista ja erilaisia tahtilajeja ja tempojen vaihdoksia on huomattavissa. Yhtyeen jäsenten mukaan musiikki oli osin "turhankin monimutkaista" ja haastavaa toteuttaa livenä[2]. Uusina elementteinä mukana ovat Ian Andersonin soittama sopraanosaksofoni sekä John Evanin paljon albumilla kuuluva syntetisaattori. Kitaristi Martin Barren mukaan juuri John Evanilla oli iso rooli albumin sovituksissa[2]. Pääosin, synkän teemansa johdosta, musiikki on mollivoittoista. Albumin keskellä kuultava "The Story of the Hare Who Lost His Spectacles" käyttää Sergei Prokofievin Pekka ja susi-tyylistä orkesterisovitusta, joista albumilla vastaa yhtyeen taustavaikuttaja David Palmer.

Albumin nimi on viittaus Kristuksen kärsimyskertomukseen, vaikkakaan itse albumin sisältö ei kristillisiä viitauksia muuten hyödynnä. Teatteriohjelman muotoon tehty kansitaide antaa ymmärtää teoksen olevan neljään kohtaukseen perustuva näytelmä. Sen kirjoittajana esitellään Rena Sanderone (sanaleikki nimestä "Eaan Anderson") ja esittäjänä Linwellin teatteri. Myös yhtyeen jäsenet esitellään näytelmään kuuluvina näyttelijöinä rooleineen ja taiteilijanimineen:

Ronnie Pilgrim - Max Quad

Peter Dejour - Mark Ridley

The Projectionist - Derek Small

G. Oddie Snr. - Ben Rossington

Magus Perdé - John Tetrad

Näytelmän ensimmäisessä kohtauksessa Ronnie Pilgrim huomaa kuolleensa ja on läsnä omissa hautajaisissaan haamuna. Tämän jälkeen hän kulkee läpi kiirastulimaisen autiomaan ja kohtaa seuraavaksi ystävällisen enkelin. Seuraavassa kohtauksessa Pilgrim on Peter Dejourin luona teatterimaisessa ympäristössä, jossa läsnä oleva tuomaristo katsoo Pilgrimin elämänvaiheita projektorin kautta. Pitkällisen pohdinnan jälkeen Pilgrim saa puhtaat paperit ja pääsee Taivaaseen.

Toisen ja kolmannen kohtauksen välissä kuullaan välinäytös, Andersonin, John Evanin ja Jeffrey Hammondin kirjoittama juonesta poikkeava eläinsatu "The Story of the Hare Who Lost His Spectacles", jonka Hammond lukee Lancashiren murteella. Kyseisessä absurdissa sadussa antropomorfiset eläimet auttavat jänistä etsimään kadonneita silmälaseja.

Kolmas kohtaus tapahtuu pari päivää myöhemmin Pilgrimin ollessa Taivaassa. Hän on kuitenkin pettynyt paikan ihmisiin ja ilmapiiriin ja menee tapaamaan G. Oddie & Son-yrityksen henkilöitä ja pyytää pääsyä Helvettiin. Seuraavaksi Pilgrim kohtaa Lucyn, joka johdattaa hänet sinne.

Helvettikään ei ole Pilgrimille sopiva paikka ja viimeisessä kohtauksessa hän pakenee sieltä. Hän tapaa Magus Perden, jolle hän purkaa ongelmaansa kuoleman jälkeisen elämän dilemmasta. Lopulta Pilgrim seisoo Styks-joen varrella, jossa on joukko muitakin ihmisiä ja eläimiä odottamassa uudelleensyntymää. Tähän näytelmä myös päättyy, antaen kuvan reinkarnaation mahdollisuudesta.

Ennen albumin julkaisua kesäkuussa 1973 yhtye esiintyi Lontoossa Empire Pool-areenalla esitellen uuden teoksen ja siihen liittyvän lavashow'n. Tapausta varten yhtyeen massiivinen valorakennelma lennätettiin Pohjois-Amerikasta asti suurin kustannuksin[2]. Kritiikki englantilaislehdissä oli kuitenkin lähes murskaavaa niin konsertin kuin myöhemmin heinäkuussa julkaistun albuminkin osalta. Musiikkia ja konseptia arvosteltiin kaikissa suurimmissa brittiläisissä musiikkilehdissä ja mm. yhtyettä aiemmin kehunut Melody Maker-lehden toimittaja Chris Welch kirjoitti kuuluisassa arvostelussaan "musiikin alkavan kuulostaa erittäin huonolta"[2]. Albumin epäsuorasti kerrottu konsepti meni myös ohi monilta arvostelijoilta.

Tämän jälkeen yhtyeen manageri Terry Ellis, osittain julkisuustempauksena ja ilman Andersonin lupaa, kertoi Melody Maker-lehdelle, että yhtye tulee hajoamaan huonojen arvostelujen, mukaan lukien lehden vastaavan, seurauksena. Anderson raivostui tästä ja kertoi yhtyeen saaneen päinvastoin huonoa julkisuutta tempauksen johdosta[2].

Albumin listasijoitus jäi Britanniassa yhtyeen aiempiin verrattuna heikohkoksi, sen ollessa sijalla 13. parhaimmillaan. Yhdysvalloissa, huolimatta heikosta kritiikistä, albumista tuli toinen listaykkönen yhtyeelle ja tähän päivään mennessä se on myynyt siellä kultalevyn arvoisesti[4]. Albumin kiertueella Yhdysvalloissa yhtye soitti mm. neljä peräkkäistä loppuunmyytyä konserttia Los Angeles Forumissa.

Albumilta julkaistiin myös single "A Passion Play (Edit #8)" / "A Passion Play (Edit #9)". A-puoli sisältään otteen kohdasta "Overseer Overture" (3:04) ja b-puoli kohdasta "Flight from Lucifer" (3:29)[3].

Ensimmäinen, vuonna 1986 ilmestynyt CD-painos sisältää albumin yhtenä kappaleena. Vuoden 1989 CD-painos jakaa kappaleen kahdeksi osaksi, nimillä "Beginning" ja "Conclusion". Tämä painos mukailee alkuperäistä vinyyliversiota, jossa "The Story of the Hare Who Lost His Spectacles" alkaa A-puolen lopussa ja jatkuu B-puolen alussa, eli kappaleenvaihdos on samassa kohti.

2003 julkaistu remasteroitu painos jakaa myös teoksen kahteen kappaleeseen, mutta "The Story of the Hare Who Lost His Spectacles" on sijoitettu toisen kappaleen alkuun kokonaan. Painos sisältää myös sadusta tehdyn videon bonusmateriaalina.

Ensimmäisen kerran kappaleet indeksoitiin kuudeksitoista erilliseksi kappaleeksi vuonna 1973 radio-asemille tehtyä promolevyä varten, jotta toimittajilla olisi helpompi soittaa radiossa osia albumista. Vuoden 1998 Mobile Fidelity Sound Labin Gold CD-painos käyttää viitteenä tätä indeksointia.

Vuonna 2014 albumi julkaistiin alaviitteellä An Extended Performance 2-CD/2 DVD-boksina. Ensimmäisellä CD:llä albumi on Steven Wilsonin uudelleenmiksaamana versiona 15 kappaleeseen indeksoituna sisältäen myös n. 50 sekuntia ennenjulkaisematonta musiikkia "The Foot of Our Stairs"-kohdassa. Toinen CD sisältää Château d'Hérouvillessa nauhoitetun materiaalin myös uudelleenmiksattuna. DVD:t sisältävät monikanavamiksauksia ja videomateriaalia.

Château d'Hérouvillessa nauhoitettua materiaalia julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1988 yhtyeen 20-vuotisjuhlajulkaisussa. Viisi vuotta myöhemmin materiaali sai laajemman julkaisun osana Nightcap: The Unreleased Masters-kokoelmaa. Ian Anderson oli nimennyt materiaalin "Chateau d'Isaster"-nauhoiksi ja tehnyt niihin uusia instrumentaatioita[2]. Vuoden 2014 julkaisu on puolestaan säilyttänyt materiaalin alkuperäisessä muodossaan uutta miksausta lukuun ottamatta[2].

1. Lifebeats - 1:14
2. Prelude - 2:14
3. The Silver Cord - 4:29
4. Re-Assuring Tune - 1:11
5. Memory Bank - 4:20
6. Best Friends - 1:58
7. Critique Oblique - 4:38
8. Forest Dance No. 1 - 1:35
9. The Story of the Hare Who Lost His Spectacles - 4:18
10. Forest Dance No. 2 - 1:12
11. The Foot of Our Stairs - 4:18
12. Overseer Overture - 4:00
13. Flight From Lucifer - 3:58
14. 10:08 to Paddington - 1:04
15. Magus Perdé - 3:55
16. Epilogue - 0:43

1. A Passion Play (Part I) - 21:36
2. A Passion Play (Part II) - 23:30
3. Video - "The Story of the Hare Who Lost His Spectacles" - 7:02

• Ian Anderson – laulu, huilu, akustinen kitara, saksofoni
• Barriemore Barlow – rummut, perkussio
• Martin Barre – kitara
• John Evan – piano, urut, syntetisaattori, puhe
• Jeffrey Hammond – basso, laulu
• David Palmer - orkesterisovitukset
• Chris Mason - elektroniset efektit