Aikuisrock

Aikuisrockiksi kutsutaan tyypillisesti rockia, joka on suunnattu varttuneemmalle yleisölle. Yhtyeet ovat muodostuneet sekä kokeneemmista muusikoista[1] että nuoremman polven soittajista.

Tyyli mielletään pääasiallisesti yhdysvaltalaiseksi,[2] jossa käytetään nimitysta AOR.[1] Termi viittasi alun perin radioasemien Album Oriented Rock -ilmaisuun, jolla haluttiin painottaa albumien kappaleiden merkitystä kaupallisemman singlekeskeisen ajattelun sijaan.

Erityisesti FM-radiot painottivat 1960-luvun lopulta juontuvaa hard- ja heavyrockia, joka pohjautui esimerkiksi Creamin, Jimi Hendrix Experiencen ja Blue Cheerin kaltaisten yhtyeiden työhön, kun taas AM-radiot olivat soittovalinnoissaan vapaampia.[3] Tälle markkina-alueelle tuli kokoonpanoja, jotka esittivät helposti omaksuttavaa, mutta selvästi viihteellisemmästä popista erottuvaa musiikkia, joka tavoitti laajan, jakaumiltaan vaihtelevan yleisön. AOR-nimikkeen ovat etenkin musiikkiteollisena ilmaisuna korvanneet termit ”classic rock”[3] ja ”adult contemporary”. Tyylillisesti molemmat nimitykset kattavat hyvin erilaisia yhtyeitä.

Tyylilajin edustajiksi katsotaan esimerkiksi Boston, Journey, Foreigner, brittiläistä alkuperää oleva Supertramp, nuorien studiomuusikoiden perustama Toto, Styx,[4] REO Speedwagon sekä Night Ranger. Tyylin vahvinta aikaa olivat noin vuodet 1976–1985.[2] Tyyli vaikutti osaltaan glam metal -tyylilajin syntyyn. Joskus tyyliä nimitetään myös keskitien rockiksi (mainstream rock = ”valtavirta-rock”), mutta sitä ei pidä sekoittaa ns. MOR- eli Middle of the Road -tyyliin, jolla tarkoitetaan erityisesti Yhdysvalloissa viihteellisempää popmusiikkia, jota edustavat kokoonpanot kuten Carpenters, Bread tai Seals and Crofts.