Akava

Akavan perustamisen taustalla oli lakimiesten pettyminen keskusjärjestönä toimineen Henkisen työn keskusliiton toimintaan.[6][7] Ensimmäinen virallinen maininta keskusjärjestön perustamisesta tehtiin helmikuussa 1947, kun Lakimiesliiton hallitus antoi puheenjohtajansa Kaarlo Kairalle tehtävän ottaa yhteyttä Suomen Ylioppilaskuntien Liittoon, jotta se kutsuisi kokoon akateemisten ammattijärjestöjen neuvottelukokouksen, jossa voitaisiin pohtia uuden keskuselimen perustamista. Toukokuussa Lakimiesliitto järjesti neuvottelukokouksen, johon kutsuttiin 12 oman alansa keskusliittona toimivaa akateemista ammattijärjestöä. Kutsun saivat Agronomien yhdistys, Arkkitehtiliitto, Farmaseuttiliitto, Hammaslääkäriliitto, Kauppatieteilijöiden Kandidaattiyhdistys, Kemistiliitto, Lääkäriliitto, Metsänhoitajaliitto, Pappisliitto, Sähköinsinööriliitto, Valtionoppikoulujen Opettajaliitto ja Yksityisoppikoulunopettajain Yhdistys. Kutsutuista järjestöistä yhdeksän lähetti paikalle edustajansa. Kokouksessa oltiin eri mieltä järjestäytymismuodosta ja toiminnan vaatimista kustannuksista, joten asiaa selvittämään asetettiin nelihenkinen toimikunta, johon kuuluivat muun muassa professori Kaarlo Kaira Lakimiesliitosta ja Vilho Lihtonen Metsänhoitajaliitosta. Toimikunnan valmistelutyö ei johtanut ratkaiseviin tuloksiin.[6] Uutta keskusjärjestöä alkoivat ajaa aktiivisimmin Lakimiesliitto ja Suomen Metsänhoitajainliitto.[6]

Maaliskuussa 1950 Urho Kekkosen johtama vähemmistöhallitus käsitteli helmikuussa tapahtunutta palkkasäännöstelyn lakkauttamista. Päätös oli tullut yllätyksenä työmarkkinajärjestöille ja ensimmäisiä vapaita työehtosopimusneuvotteluita alettiin käydä SAK:n ja STK:n välillä. Kun keskitetyt neuvottelut ajautuivat umpikujaan, neuvotteluja jatkettiin liittotasolla. Virkamiesten palkoista keskusteltiin eduskunnassa huhtikuussa. Lakimiesliitto kutsui kymmenen akateemista ammattijärjestöä käsittelemään akateemisten alojen työmarkkinatilannetta. 22. huhtikuuta olleessa tapaamisessa valittiin kuusihenkinen valtuuskunta, joka kutsui kokoon akateemisten ammattijärjestöjen edustajakokouksen 26. huhtikuuta 1950. Tässä tapaamisessa valittiin Akateemis-ammatillinen Valtuuskunta (lyhennettynä AKAVA), jonka tehtävä oli valmistella tulevaa yhteistyötä. Valtuuskunnalla oli yksitoista kannattajajärjestöä: Agronomien Yhdistys, Farmaseuttiliitto, Hammaslääkäriliitto, Kemistiliitto, Lakimiesliitto, Lääkäriliitto, Metsänhoitajaliitto, Teknillisen korkeakoulun opettaja- ja virkamiesyhdistys, Valtion Diplomi-insinöörien Liitto, Valtionoppikoulujen Opettajaliitto ja Yksityisoppikoulunopettajain Yhdistys. Järjestöillä oli yhteensä noin 12 700 jäsentä. Valtuuskunnan tekemä sääntöesitys hyväksyttiin 7. joulukuuta 1950.[6]

Järjestö perustettiin 14. joulukuuta 1950 nimellä Akateeminen Yhteistyövaltuuskunta. Perustajajärjestöjä oli kokouksessa 12: Agronomien Yhdistys, Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesyhdistys, Kadettikunta, Kemistiliitto, Lakimiesliitto, Lääkäriliitto, Metsänhoitajaliitto, Rakennusinsinööriyhdistys, Teknillisen korkeakoulun opettaja- ja virkamiesyhdistys, Valtionoppikoulujen Opettajaliitto, Valtiotieteen Kandidaattien Yhdistys ja Yksityiskoulunopettajain Yhdistys. Hammaslääkäriliitto ja Kirkon Pappisliitto liittyivät valtuuskunnan perustajajäseniksi hieman myöhemmin. Järjestöillä oli jäseniä yhteensä 14 350.[6]

Virallisesti Akateemisen Yhteistyövaltuuskunnan toiminta alkoi ensimmäisessä vuosikokouksessa 10. huhtikuuta 1951. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Risto Niini ja valtuuskunnan käytännön asioita hoitamaan asetettiin työvaliokunta. Vuosikokouksen jatkokokouksessa hyväksyttiin ensimmäinen toimintasuunnitelma, jossa oli neljä päätavoitetta: valvoa korkeakoulututkinnon suorittaneiden taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja, tehostaa järjestäytymistä, tehdä valistustoimintaa ja kehittää sisäistä organistaatiota. Ensimmäinen toiminnanjohtaja varatuomari Kai Korte aloitti toukokuussa osapäiväisesti. Hän toimi samaan aikaan myös Lakimiesliiton asiamiehenä. Valtuuskunta vuokrasi käyttöönsä toimistotilan Lakimiesliiton toimistosta.[6]

Valtuuskunnan ensimmäinen suuri tehtävä oli selvittää akateemisten virkamiesten elinajan ansiot. Lokakuussa valmistuneessa selvityksessä kävi ilmi, että esimerkiksi kemistit ansaitsivat uransa aikana yli kymmenen prosenttia vähemmän kuin sekatyöläiset, lakimiehet taas jäivät sekatyöläisten palkassa viisitoista prosenttia jälkeen. Vielä huonommassa asemassa olivat metsänhoitajat, upseerit ja oppikoulunopettajat.[6]

Vuonna 1952 Akateemiseen Yhteistyövaliokuntaan liittyivät Farmaseuttiliitto, Eläinlääkäriyhdistys ja Hallinto-opin Kandidaattien Yhdistys. Ensimmäinen toimistovirkailija palkattiin syksyllä. Vuonna 1953 mukaan liittyi Alemman oikeustutkinnon suorittaneiden yhdistys. Kevätvuosikokouksessa perustettiin neuvottelukunta, jossa oli edustaja kustakin kannattajajärjestöstä.[6]

Järjestö rekisteröitiin keskusjärjestöksi vuonna 1954 nimellä AKAVA r.y.. Puheenjohtajaksi valittiin Paavo Ravila. Organisaatiomuutos johti molempien oppikoulunopettajien järjestöjen sekä Rakennusinsinööriyhdistyksen eroon. Uusina jäseninä aloittivat Kotitaloustieteen kandidaattien yhdistys, Insinööriupseeriyhdistys, Yhteiskuntatieteiden kandidaattien yhdistys, Geologiliitto ja Kirjastovirkailijayhdistys.[6]

Toimintansa alkuaikoina Akava keskittyi pääasiassa valtion virkamiesten edunvalvontaan, mutta 1950-luvun puolivälin jälkeen se alkoi ajaa myös kunnallisten viranhaltijoiden asioita. Akavan ajamat kuoppa- ja tasokorotukset saatiin voimaan vuoden 1956 alussa. Palkat nousivat keskimäärin 30 prosenttia, mutta johtavat virkamiehet saivat jopa yli 50 prosentin korotuksen. Toukokuussa hankittiin ensimmäinen oma toimitila Ullankatu 3:sta. Jäsenmäärä ylitti 20 000:n rajan.[6]

1960-luvuilla Akavan asema heikkeni yhteiskunnallisen kuohunnan myötä ja akateemisten virkamiesten reaalipalkat laskivat jopa kolmasosan kymmenessä vuodessa. Juhani Salmisen puheenjohtajakaudella Akavaa alettiin kehittää laaja-alaiseksi työmarkkinakeskusjärjestöksi, johon hyväksyttiin vuodesta 1969 sääntömuutoksen myötä akateemisesti koulutettujen lisäksi myös ”erityiskoulutettuja” ryhmiä kuten opistokoulutuksen saaneita insinöörejä ja kansakoulunopettajia.[7][6]

Vuonna 1962 Akava muutti Kapteeninkatu 7:ään.[6] Vuonna 1964 säädettiin menettelytapalaki, joka johti lähtötasotarkistusten myötä suuriin palkankorotuksiin.[7] Vuonna 1966 Akava muutti Lastenkodinkatu 5:een.[6] Vuonna 1968 jäsenmäärä ylitti 40 000:n rajan.[6]

Akavan jäsenmäärä kasvoi 1970-luvun alussa voimakkaasti. [6] Rakennemuutoksen ja vuonna 1968 alkaneen noususuhdanteen myötä ammattiryhmien väliset voimasuhteet Suomessa muuttuivat. Vuosina 1976–1977 toimihenkilöiden määrä ylitti teollisuustyöntekijöiden määrän. Hyvinvointipalveluiden lisääntyminen laajensi julkista sektoria ja muun muassa akavalaisten peruskoulun- ja lastentarhanopettajien määrä kasvoi. Vuonna 1972 perustettiin kokoomaliitto Akavan Erityisalojen Keskusliitto AEK. Vuonna 1973 Akava perusti insinöörijärjestöjen kanssa Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelukunnan (YTN), jonka tehtäväksi tuli kehittää edunvalvontaa yksityisellä sektorilla.[7][6]

1970-luvulla Akavaan liittyivät muun muassa Opettajien ammattijärjestö OAJ, Korkeakouluinsinöörien ja -arkkitehtien keskusliitto, Insinööriliitto, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ja Suomen Ekonomiliitto SEFE. Vuonna 1976 Akavaan kuului 51 jäsenjärjestöä. Vuonna 1977 Akavan jäsenjärjestöillä oli runsaat 146 000 jäsentä. [6]

1980-luvun alussa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus työelämässä oli noin kahdeksan prosenttia.[8]

Vuosien 1978 ja 1990 välillä Akavaan liittyi vain yksi uusi jäsenjärjestö, Korkeakoulujen assistenttien ja tutkijoiden liitto KATL vuonna 1986. Samaan aikaan OAJ:hen sulautui kahdeksan pienempää Akavan opettajärjestöä: vuonna 1986 Kansalais- ja työväenopistojen rehtorit ja opettajat, Yliopistonlehtorien liitto ja Kuvaamataidonopettajat, vuonna 1988 Kauppaopettajat, Musiikinopettajat ja Teknillisten oppilaitosten opettajat, seuraavana vuonna Liikunnanopettajat ja Tekstiiliopettajat ja vuonna 1991 Lastentarhanopettajat. [8]

Vuonna 1990 Akavalla oli 35 jäsenjärjestöä ja yhteensä 250 000 jäsentä. Keskimäärin Akavan jäsenjärjestöissä oli noin 7 500 jäsentä. Suurin järjestö oli OAJ, jossa oli 74 000 jäsentä ja pienin Geofyysikkojen liitto, jossa jäseniä oli 162. Akavan 1960- ja 1970-luvulta peräisin olevaa keskitettyä organisaatiota pidettiin ongelmallisena. OAJ, Lääkäriliitto ja muut julkisia sektoreita edustavat järjestöt eivät pitäneet siitä, että yksityissektoreilla toimivat järjestöt sekaantuivat esimerkiksi virkaehtosopimusten hyväksymiseen, eihän niilläkään ollut mahdollisuutta puuttua ylempien toimihenkilöiden tekemisiin. Myös insinööri- ja ekonomijärjestöt vaativat keskusjärjestön eri neuvottelualat olisi erotettava toisistaan. Vuonna 1991 Akavan puheenjohtajana aloitti Voitto Ranne ja hänen avukseen perustettiin pääsihteerin virka, jota hoiti Risto Piekka. Ranne alkoi toteuttaa Akavassa kauan valmisteltua toimintaorganisaation uudistusta.[8]

Syksyllä 1992 Suomen vanhin ja suurin toimihenkilökeskusjärjestö TVK ajautui konkurssiin ja muut keskusjärjestöt alkoivat kilpailla TVK:n lähes 400 000 jäsenestä. Akavan hallitusta kiinnostivat Tehy, Pankkitoimihenkilöliitto ja Kaupan esimiehet, jotka päätyivät kuitenkin STTK:n jäseniksi. Kesäkuussa 1993 suurin jäljelle jääneistä keskusjärjestöistä oli SAK (1 130 000 jäsentä), STTK:lla jäseniä oli 455 000 ja Akavalla 315 000. Ne jatkoivat palkansaajayhteistyötä. Akava huomasi kamppailevansa sekä hallituksen ehdottamia erityisesti akavalaisten asemaa vaikeuttavia veronkorotuksia että SAK:ta ja sen ajaamaa tuloerojen tasoittamista vastaan. Lama laski palkansaajien yleistä ansiotasoa ja kavensi tuloeroja. Akavalaiset kärsivät lama-ajasta suhteellisesti muita enemmän.[8]

Keskusjärjestöstä irrotettiin kaksi itsenäistä rekisteröityä neuvottelujärjestöä. Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN rekisteröitiin loppuvuonna 1993. YTN:n alkuperäisiä jäseniä olivat Insinööriliitto, Tekniikan akateemisten liitto, Kemistiliitto, Driftingenjörsförbundet, AEK, YTN:n yleinen ryhmä YTY ja kahdeksan jäsenliiton muodostama Vakava. Syyskuussa 1994 perustettiin Akava-JS, joka vastasi julkisen sektorin edunvalvonnasta. Neuvottelujärjestöille siirrettiin huomattava määrä tehtäviä keskusjärjestöstä.[8]

Akava oli valmistellut asiaa Suomen liittymisestä EU:hun 1990-luvun alusta lähtien ja jo vuonna 1991 Akavan edustajakokous oli kannattanut jäsenyyttä. Huhtikuussa 1994 Akava julkisti perustelunsa myönteiseen kantaansa. Risto Piekka oli perustamassa EU-myönteistä ja puoluerajat ylittävää Parempi vaihtoehto -järjestöä. Sateenkaarimaisen organisaation tavoite oli, ettei kysymys jakaisi maata kahtia. Sekä SAK että STTK liittoutuivat Akavan kanssa ja KEY eli Keskusjärjestöjen Eurooppa Yhteistyö teki vahvaa taustavaikuttamista maakunnissa. Kansanäänestys pidettiin lokakuussa 1994 ja Suomi liittyi EU:hun tammikuussa 1995.[9]

Akavan toimitalo sijaitsee Itä-Pasilassa. Akavan toimisto on ollut Akavatalossa 26.2.1976 alkaen. Akavatalossa toimii myös Akavan jäsenliittoja, kuten Opetusalan Ammattijärjestö OAJ.

Vuonna 2000 Akavassa oli reilut 375 000 jäsentä.[9]

Tammikuussa 2004 Akava-JS muutti sääntöjään ja nimeään, siitä tuli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö (Juko). Järjestö edusti yli 200 000:ta työntekijää, jotka työskentelivät kunnilla, valtiolla tai seurakunnissa.[10]

Vuonna 2007 Akavaan liittyi KTK Tekniikan Asiantuntijat.[11]

Vuonna 2009 Akavaan liittyivät Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA, Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liitto KNT ja Päällystöliitto. Akavan Erityisaloihin siirtyi Suomen Verotarkastajat.[11]

Vuonna 2010 Akavalla oli 34 jäsenliittoa ja niillä oli noin 550 000 jäsentä. Akava oli ainoa jäsenmääräänsä viime vuosina kasvattanut palkansaajakeskusjärjestö.[12] Akavan jäsenliittoon Tekniikan Akateemiset TEKiin liittyi Valtion tutkimusalojen diplomi-insinöörit VTDI.[11]

Keväällä 2011 Akavan puheenjohtajana aloitti Sture Fjäder, joka on järjestön pitkäaikaisin puheenjohtaja.[3][2] Akavan Erityisaloihin liittyi Suomen Suuhygienistit ja Insinööriliittoon Tietoalan toimihenkilöt.[11]

Vuonna 2012 Akavan Erityisaloihin liittyi Suomen Geronomiliitto ja Akavaan Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL. Vuonna 2014 Akavan liittoon Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTYyn liittyi Suomen Liikennelentäjäliitto ja vuonna 2015 Luotsiliitto sekä Lääkärihelikopterilentäjät vuonna 2016. Saman vuonna Akavaan liittyi Suomen Fysioterapeutit ja Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL.[11]

Akava oli mukana tulopoliittisissa kokonaisratkaisuissa yhtenä osapuolena vuoteen 2016 saakka.^lähde?

Vuosina 2007–2017 Akavaan oli siirtynyt toimihenkilöjärjestö STTK:sta yli 80 000 jäsentä, esimerkiksi vuonna Akavaan liittyneet Ammattiliitto Avan kautta liittyneet Tullivirkamiesliitto, Ulkoasiainhallinnon Virkailijayhdistys ja Verovirkailijain Liitto.[11] Vuonna 2017 Akava ajoi muun muassa sitä, ettei 4 000–7 000 euroa kuukaudessa ansaitsevia hyvätuloisia palkansaajia verotettaisi niin, että heidän työmotivaationsa vähenisi.[11]

Huhtikuussa 2018[13] Akavan tiedontuotanto alkoi toimia nimellä Akava Works.[3]

Vuonna 2020 Akava alkoi perustaa Brysseliin akateemisten palkansaajien edunvalvontatoimistoa, joka yhdistää kaikki pohjoismaiset järjestöt.[3] Vuosien varrella palkan­saaja­liittojen tai keskus­järjestöjen johtajat ovat esittäneet palkan­saaja­keskus­järjestöjen yhdistymistä yhdeksi palkan­saaja­keskus­järjestöksi. Esimerkiksi kesäkuussa 2020 asiaa ehdotti SAK:laisen auto- ja kuljetusalan liiton puheen­johtaja Raimo Piirainen. Akava tyrmäsi ehdotuksen ensimmäisenä, sillä korkeasti koulutettujen Akavan jäsenten edut ovat hyvin erilaiset kuin esimerkiksi AKT:n satamatyöläisten tai rekkakuskien edut.[14] Elokuussa Fjäder kertoi, ettei Akavalla ole kantaa pääministeri Sanna Marinin ehdottamaan työajan lyhentämiseen, mutta työaikakysymys nostetaan Akavan hallintoon ja valmisteluun.[15]

Akavassa puheenjohtajan tehtävä on päätoiminen. Puheenjohtajan tehtäviin kuuluu muun muassa toimia hallituksen puheenjohtajana, edustaa Akavaa julkisuudessa ja johtaa Akavan toimiston työskentelyä.[16] Akavan puheenjohtaja on ollut vuodesta 2011 Sture Fjäder. Hänet valittiin ensimmäiselle nelivuotiskaudelle toukokuussa 2011 Suomen Ekonomiliiton ehdokkaana.[17] Fjäder on valittu uudelleen jatkokausille vuosina 2015[18], 2016[19] ja 2020.[2] Hän jätti tehtävänsä kesken nelivuotiskautensa syksyllä 2022 ja Akavan liittokous valitsi 14.11.2022 Maria Löfgrenin uudeksi puheenjohtajaksi. Löfgrenin kausi jatkuu toukokuun 2024 liittokokoukseen asti. [20]

Akavan hallituksessa on 20 jäsentä.[16] Hallituksen kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenliitoille. Myös pienimmät liitot saivat puhe- ja läsnäolo-oikeuden 2010-luvulla.[3] Hallitus kokoontuu noin 11 kertaa vuodessa ja sen kokoukset valmistelee työvaliokunta, joka koostuu puheenjohtajasta ja yhdeksästä varsinaisesta jäsenestä ja neljästä yleisvarajäsenestä. Hallitus asettaa myös toimikuntia ja työryhmiä ja päättää niiden edustajat.[16]

Vuonna 2020 Akavan toimikuntia olivat:[16]

Työryhmiä oli kolme: Seniorityöryhmä, Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmä ja Yrittäjäpalkintotyöryhmä.[16]

Akavaan kuuluu 36 jäsenliittoa[21], joista jäsenmäärältään suurin on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ.[3]

Akavan jäsenliitot, suluissa liittymisvuosi:

Akavaan on kuulunut aiemmin lukuisia liittoja, jotka on sittemmin lakkautettu tai yhdistetty osaksi suurempia kokonaisuuksia. Monet Akavan liitoista ovat lisäksi vaihtaneet nimeään. Osaan näistä kuului vain muutama kymmenen työntekijää.

Akavalla oli tärkeä merkitys siinä, että Suomeen saatiin lakimuutokset, joiden mukaan työnantajalla olisi aina velvollisuus maksaa työntekijälle korvausta kilpailukieltosopimuksesta. Muutoksella pyrittiin karsimaan turhia kilpailukieltoja.[25] Uuden lain on tarkoitus astua voimaan tammikuussa 2022, ja vuodesta 2023 alkaen se tulisi voimaan taannehtivasti, jolloin se koskisi myös ennen lain käyttöönottoa tehtyjä sopimuksia.[26]

Muutos lähti liikkeelle Akavan tekemästä kyselystä, jonka mukaan joka kolmannella vastaajalla oli kilpailukieltosopimus, mutta vuosina 2014–2017 solmituissa uusista sopimuksista sellainen oli jo lähes puolessa (45 prosenttia).[27][25] Tuloksia elokuussa 2017 esitellessään Akava kertoi, että yrityksissä työskentelevien akavalaisten kilpailukieltosopimukset olivat kolminkertaistuneet 2000-luvulla. Akavan puheenjohtaja Fjäderin mukaan selvitys osoitti, että liian laajalle levinneet kilpailukielto- ja salassapitosopimukset jäykistivät työmarkkinoiden toimintaa ja esitti lainsäädännön uudistamista.[28] Lain mukaan yritysten ei tarvinnut maksaa korvausta työntekijälle kilpailunrajoitusajalta, jos aika oli alle kuusi kuukautta.[25]

Syksyllä 2017 työministeri Jari Lindström tilasi varatuomari Jukka Ahtelalta selvityksen kilpailukielto- ja salassapitosopimuksista.[29] Kesäkuussa 2018 valmistuneen selvityksen mukaan työnantajajärjestöt katsoivat, ettei tarvetta lainsäädäntömuutoksiin ole, sen sijaan työntekijäjärjestöistä muun muassa Akava ja Tradenomiliitto vaativat muutoksia. Ahtela ehdotti selvityksessään tiukennuksia kilpailukieltosopimusten käytön perusteisiin. Lindström oli hänen kanssaan samaa mieltä korjaustarpeista.[30] Syyskuussa 2018 valmistui Akava Worksin[31] Aalto-yliopiston taloustieteen työryhmältä tilaama selvitys, jossa tutkittiin professori Matti Liskin johdolla sitä, millaisia vaikutuksia kilpailukieltojen lisääntymisellä on yrityksiin, työntekijöihin ja työmarkkinoihin. Liski ehdotti joko lisää viranomaisvalvontaa tai lainsäädännön muuttamista.[32] Lindströmin asettama kolmikantainen työryhmä alkoi selvittää muutostarpeita kilpailukieltosopimusten lainsäädännössä.[31] Työryhmässä oli virkamiesten lisäksi työnantaja- ja työntekijäliittojen edustajia, Elinkeinoelämän Keskusliitto, Kunnallinen työmarkkinalaitos, Suomen Yrittäjät, STTK ja Akava.[33] Työryhmä ei saanut vuodessa ratkottua erimielisyyksiään kilpailukieltosopimuksista.[34]

Antti Rinteen hallitusohjelmaan otettiin mukaan kilpailukieltosopimusten käytön rajaaminen lainsäädäntöä täsmentämällä.[33] Syyskuussa 2019 Akava julkaisi selvityksen, jossa vertailtiin kilpailukieltoja EU-maissa. Pakollinen korvausvelvollisuus oli voimassa 21 maassa, yhdeksässä maassa, mukaan lukien Suomi, korvausvelvollisuutta ei ollut.[35] Lokakuussa työ- ja elinkeinoministeriö asetti työministeri Timo Harakan johdolla uuden työryhmän tekemään selvitystä. Myös Akava oli mukana työryhmässä.[36] Huhtikuussa 2020 työryhmä sai valmiiksi luonnoksen lakimuutoksista.[25] SAK, Akava ja STTK jättivät mietinnön jättämisen yhteydessä sitä täydentävän lausumansa, jossa ne kertoivat olevansa tyytymättömiä ehdotuksessa olevaan portaittaiseen malliin, jossa yli puolen vuoden kilpailukieltosopimuksesta maksettaisiin 60 prosentin korvaus kun taas sitä lyhyemmistä maksettaisiin vain 40 prosenttia.[25]

Pääartikkeli: Kilpailukieltosopimus Suomessa