AIK Fotboll

AIK Fotboll on vuonna 1896 perustettu ruotsalainen jalkapalloseura, joka kuuluu jaoksena vuonna 1891 perustettuun AIK-urheiluseuraan. Seuran kotikaupunki on Solna.

AIK Fotboll
Koko nimi Allmänna Idrottsklubben
Perustettu 1891
Kaupunki Ruotsi Solna, Ruotsi
Kenttä Friends Arena
 kapasiteetti 54 329
Sarja Allsvenskan
Puheenjohtaja Ruotsi Robert Falck
Päävalmentaja Ruotsi Bartosz Grzelak
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu

AIK on 11 Ruotsin-mestaruudellaan ja 79 kaudellaan Allsvenskanin maratontaulukossa kolmas. Ensimmäisen jalkapallomestaruutensa seura voitti jo vuonna 1900 ja uudelleen heti seuraavana vuonna. Mestaruuksista viisi on tullut nykyisen, vuonna 1924 perustetun Allsvenskan-mestaruussarjan aikana. AIK on myös pelannut Mestarien liigassa vuonna 1999 ja voittanut Ruotsin cupin kahdeksan kertaa.

AIK on pelanut kotiottelunsa vuodesta 2013 Friends Arenalla, jonne mahtuu noin 54 329 katsojaa.

Seuran värit

AIK:n päävärit ovat musta ja keltainen. Valkoinen on vaihtoehtoinen väri.

Yleisö

AIK on perinteisesti kiinnostanut yleisöä ja sillä on ollut 34 kaudella Ruotsin suurin yleisömäärä. Siihen ei ole mikään muu ruotsalaisseura pystynyt. Asiaa kuvastaa myös hyvin se, että kaudella 2005 seuran yleisökeskiarvo oli koko Ruotsin neljänneksi suurin huolimatta siitä, että se ei edes pelannut kyseisellä kaudella pääsarjassa, vaan Ruotsin toiseksi ylimmällä sarjatasolla.

Kannattajat

AIK omaa suurimman kannattajamäärän Ruotsissa. Seuran tärkeimmät kannattajaryhmät ovat Black Army, Smokinglirarna, Ultras Nord, Firman Boys ja Sol Invictus.

Black Army - Tukholma (Black Army - Stockholm), ennen AIK Black Army, on AIK:n suurin kannattajayhdistys. Black Army on perustettu vuonna 1981 ja perustajina toimivat Jonas Almqvist, Gösta Mölleby, Jan Schensström sekä Roger Nilsson. Ryhmä on nimetty Manchester Unitedin kannattajien "Red Army" mukaan.

Edustusjoukkue

Pelaajat

Päivitetty 15. lokakuuta 2021.[1]

Nro Paikka Pelaaja
3 P Ruotsi Per Karlsson
4 P Ruotsi Sotirios Papagiannopoulos
5 P Ruotsi Alexander Milošević
6 P Kosovo Jetmir Haliti
7 K Ruotsi Sebastian Larsson
8 K Ruotsi Bilal Hussein
9 H Argentiina Nicolás Stefanelli
10 H Ruotsi Nabil Bahoui
11 H Ruotsi Stefan Silva
14 P Ruotsi Lucas Forsberg
15 M Ruotsi Kristoffer Nordfelt
17 K Ghana Ebenezer Ofori
Nro Paikka Pelaaja
19 H Suomi Saku Ylätupa
20 K Irlanti Zachary Elbouzedi
21 H Serbia Bojan Radulovic
22 K Ruotsi Filip Rogić
23 M Serbia Budimir Janošević
25 P Kenia Erick Otieno
26 K Ruotsi Yasin Ayari
31 M Tanska Jakob Haugaard
32 K Ruotsi Tom Strannegård
33 P Ruotsi Mikael Lustig
34 H Ruotsi Erik Ring
36 H Eritrea Henok Goitom (Kapteeni)

Lainalla olevat pelaajat

Päivitetty 15. lokakuuta 2021.[2]

Nro Paikka Pelaaja
12 P Libanon Felix Michel (Lainalla Eskilstunassa 30. marraskuuta 2021 asti.)
16 P Suomi Robin Tihi (Lainalla Eskilstunassa 30. marraskuuta 2021 asti.)
35 M Ruotsi Samuel Brolin (Lainalla Mjällbyssä 31. joulukuuta 2021 asti.)

Valmennusjohto

Päivitetty 15. lokakuuta 2021.[1]

  • Urheilutoimenjohtaja: Ruotsi Henrik Jurelius
  • Päävalmentaja: Ruotsi Bartosz Grzelak
  • Apuvalmentaja: Ruotsi Andreas Janmyr
  • Yksilövalmentaja: Irlanti Sean O'Shea
  • Maalivahtivalmentaja: Kanada Kyriakos Stamatopoulos
  • Fysiikkavalmentaja: Englanti Michael Lawson
  • Analyytikko: Ruotsi Lukas Arndt
  • Fysioterapeutti: Ruotsi Stefan Tanda
  • Koordinaattori: Ruotsi Thomas Thudin
  • Huoltaja: Ruotsi Håkan Sjöberg
  • Pelaajatarkkailupäällikkö: Ruotsi Tobias Ackerman


Kilpailijat

Seuran päävastustaja on Djurgården, joka on myös perustettu 1891, vain muutama viikko AIK:n perustamisen jälkeen. Seurojen väliset paikallisottelut on joskus listattu kymmenen parhaan joukkoon Euroopassa. Toinen ankara kilpailija on Hammarby IF, joka on myös Tukholmasta. Suurin Tukholman ulkopuolinen kilpailija on IFK Göteborg. AIK:n ja IFK Göteborgin väliset ottelut ovat hyvin usein johtaneet koviin tappeluhin ja mellakoihin kannattajien välillä. Vuonna 2002 kuollut IFK Göteborgin kannattaja oli Ruotsin ensimmäinen kannattajien välisissä yhteenotoissa surmansa saanut henkilö.

Yhteistyöseurat

Saavutukset

Valmentajat

  • Ruotsi Erik Hamrén 1995–1997
  • Ruotsi Hans Backe 1994–1995
  • Ruotsi Tommy Söderberg 1991–1993
  • Ruotsi Sanny Åslund 1988–1990
  • Ruotsi Nisse Andersson 1987
  • Ruotsi Göran Åberg 1987
  • Ruotsi Rolf Zetterlund 1981–1986
  • Ruotsi Bo Petersson 1979–1980
  • Ruotsi Jens Lindblom 1979
  • Ruotsi Olavus Olsson 1978
  • Ruotsi Gunnar Nordahl 1977–1978
  • Ruotsi Lars-Oscar Nilsson 1976
  • Ruotsi Kurt Liander 1975
  • Englanti Keith Spurgeon 1975
  • Ruotsi Jens Lindblom 1971–1974
  • Ruotsi Torsten Lindberg 1969–1970
  • Ruotsi Ingemar Ingevik 1967–1968
  • Ruotsi Henry Carlsson 1965–1966
  • Ruotsi Hilding ”Moggli” Gustafsson 1962–1964
  • Unkari Lajos Szendrödi 1960–1961
  • Ruotsi Erik ”Lillis” Persson 1959
  • Englanti Frank Soo 1958
  • Ruotsi Henry Carlsson 1956–1958
  • Ruotsi Per Kaufeldt 1951–1956

Suomalaiset AIK:ssa

Lähteet

  • Juha Kanerva: Jalkapallon pikkujättiläinen. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27037-7.

Viitteet

  1. Truppen 2021 aikfotboll.se. Viitattu 15.10.2021. (ruotsiksi)
  2. Utlånade spelare 2021 aikfotboll.se. Viitattu 15.10.2021. (ruotsiksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.