Streptococcus pyogenes

Streptococcus pyogenes eli A-streptokokki on grampositiivisiin kokkibakteereihin kuuluva aerobinen bakteerilaji. S. pyogenes tunnetaan nimellä A-ryhmän streptokokki (GAS), koska sillä on soluseinässään Lancefieldin luokituksen mukainen A-ryhmän antigeeni. Se on sekä lapsilla että aikuisilla yleinen taudinaiheuttaja, jonka aiheuttamat sairaudet vaihtelevat nielurisatulehduksesta jopa kuolemaan johtaviin pehmytkudosinfektioihin ja verenmyrkytyksiin. Eniten A-streptokokki sairastuttaa alle 3-vuotiaita lapsia, mutta sairastuminen on mahdollista missä iässä tahansa.[1]

Streptococcus pyogenes
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Bakteerit Bacteria
Kunta: Bakteerit Eubacteria
Pääjakso: Firmicutes
Luokka: Basillit Bacilli
Lahko: Lactobacillales
Heimo: Streptococcaceae
Suku: Streptococcus
Laji: pyogenes
Kaksiosainen nimi

Streptococcus pyogenes
Rosenbach, 1884
Katso myös

  Streptococcus pyogenes Commonsissa

A-streptokokki on löydettävissä nielusta 10–20 %:lla lapsista ja noin 5 %:lla aikuisista. Se leviää pisara- tai kosketustartuntana lähikontaktissa oleville ihmisille.[2] Tartunnan voi saada oireettomalta bakteerin kantajalta yhtä hyvin kuin oireisesti sairastuneelta. Tartuntoja tiedetään syntyneen myös bakteerin saastuttamien elintarvikkeiden kautta.[1]

Suomessa vakaviksi luokiteltavien A-streptokokki-infektiden ilmaantuvuus on noin 2 tapausta 100 000 ihmistä kohti vuodessa.[1] A-streptokokki oli vuonna 2019 kahdenneksitoista yleisin kuolemaan johtaneen bakteeri-infektion aiheuttaja maailmassa. Sen aiheuttamien infektioiden ikävakioitu kuolleisuus on 1,4–4,7 kuolemaa 100 000 ihmistä kohti vuodessa.[3]

Piirteet ja virulenssitekijät

S. pyogenes on beetahemolyyttinen bakteeri, mikä tarkoittaa, että veriagar-kasvualustalla sillä on kyky hemolyysiin eli punasolujen hajotukseen.[4]

S. pyogenes -bakteerin yksi tärkeimmistä virulenssitekijöistä ovat sen pinnalla olevat M-proteiinit. M-proteiinit ovat tyypillisiä Streptococcus-suvun lajeille. Ne ovat vuorovaikutuksessa ihmisen fibrinolyyttisen järjestelmän kanssa ja hyödyntävät sitä tunkeutuessaan syvemmälle kudoksiin. M-proteiinit mm. säätelevät epiteeli- ja endoteelisoluihin kiinnittymistä, lieventävät elimistön immuunivasteita ja estävät fagosytoosia. S. pyogenes -bakteereiden serotyyppaus perustuu M-proteiineihin ja tällä hetkellä tiedetään yli 250 erilaista GAS-kantaa. [5]

Koska M-proteiinit synnyttävät voimakkaan immuunivasteen, ne ovat myös mahdollisia rokotteita S. pyogenesta vastaan.[6] Rokotteiden kehitystä vaikeuttaa merkittävästi erilaisten M-proteiinien suuri määrä.[7]

S. pyogenes voi hyödyntää esimerkiksi haavoja tunkeutuessaan ihmisen elimistöön. Kun haava syntyy, siihen muodostuu nopeasti rupi fibrinogeenin aktivoituessa aktiiviseksi fibriiniksi. Fibriiniin tarttuu verihiutaleita ja lopulta haava umpeutuu. Fibriinin muodostama hyytymä pitää kuitenkin saada liuotettua haavan parantumisen jälkeen ja tässä tarvitaan plasmiinia. Plasminogeeni aktivoituu plasmiiniksi, tarttuu verihyytymään ja saa sen liukenemaan. S. pyogenes voi sitoa plasminogeenin M-proteiinien avulla ja saada sen muuttumaan aktiiviseksi plasmiiniksi. Kun bakteerin pinnalla on aktiivinen plasmiini, se hajottaa haavassa olevan hyytymän ja S. pyogenes pääsee elimistöön. [5]

A-streptokokin aiheuttamat sairaudet

S. pyogenes aiheuttaa ihmisille erilaisia infektioita, joista yleisin on nielutulehdus eli angiina. Muita tämän bakteerin aiheuttamia infektioita ovat tulirokko, märkärupi, reumakuume, lasten peräaukon alueen ihotulehdus eli perianaalidermatiitti sekä erysipelas eli ruusu.[8] GAS voi aiheuttaa myös vakavia yleisinfektioita aiemmin terveelle ihmiselle. Ne ovat nopeasti eteneviä pehmytkudosinfektioita, kuten nekrotisoiva faskiitti, jonka pysäyttäminen vaatii välitöntä kirurgista toimenpidettä.[2][1] A-streptokokki on myös merkittävä pelätyn lapsivuodekuumeen aiheuttaja.[1]

Lieväoireisenakin A-streptokokin aiheuttama tautitaakka väestölle on huomattava. Vuosittain jopa 6 % yhdysvaltalaislapsista joutuu käymään lääkärissä yksistään streptokokin aiheuttaman nielutulehduksen vuoksi.[7]

GAS-infektio todetaan nielunäytteestä antigeenipikatestillä tai viljelyllä. Nielusta tikulla otettu näyte otetaan usein pikaviljelyyn, jolloin tulos on selvillä jo seuraavana päivänä. Antigeenitestit ovat yleistyneet, mutta bakteerikannan herkkyys antibiooteille voidaan todeta vain viljelystä. Vasta-ainemääritys on mahdollinen, jos potilaalla epäillään streptokokki-infektion jälkitautia. Vakavimpien streptokokki A -infektioiden yhteydessä bakteeri kasvaa verestä, aivo-selkäydinnesteestä tai muusta normaalisti steriilistä kudos- tai nestenäytteestä.[1]

Hoito

Yleisin hoitokeino on penisilliini, jolle S. pyogenes on vielä herkkä. Muita vaihtoehtoja ovat ensimmäisen polven kefalosporiinit ja klindamysiini. Joissakin infektioissa, kuten ruusussa, hoito aloitetaan suonensisäisellä antibiootilla. Tehokkaimmat keinot torjua A-streptokokin aiheuttamia infektioita ovat hyvä käsihygienia ja haavojen pitäminen puhtaana.[2] Vakavissa infektioissa kuolioon mennyttä kudosta voidaan joutua poistamaan kirurgisesti. Tällainen tila voi edetä hyvin nopeasti ja niihin liittyy hoidosta huolimatta merkittävän suuri kuolleisuus.[7]

Lapsilla vakava A-streptokokki -infektio syntyy hyvin usein superinfektiona vesirokon tai influenssan yhteydessä. Siksi lasten rokottaminen näitä tauteja vastaan pienentää suoraan vakavan streptokokki-infektion riskiä.[7]

Lähteet
  1. Hedman, Klaus & Heikkinen, Terho & Huovinen, Pentti & Järvinen, Asko & Meri, Seppo & Vaara, Martti (toim.): ”A-ryhmän streptokokki”, Mikrobiologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2010. ISBN 978-951-656-256-1. s. 103–109
  2. A-ryhmän streptokokki thl.fi. 26.4.2016. Viitattu 13.3.2019.
  3. Kevin S. Ikuta et al. (GBD 2019 Antimicrobial Resistance Collaborators): Global mortality associated with 33 bacterial pathogens in 2019: a systematic analysis for the Global Burden of Disease Study 2019. Lancet, 21.11.2022. doi:10.1016/S0140-6736(22)02185-7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.11.2022. (englanniksi)
  4. Kenneth Todar: Streptococcus pyogenes and Streptococcal Disease Todar's Online Textbook of Bacteriology. Viitattu 2.12.2015.
  5. Glinton K, Beck J, Liang Z, Qiu C, Lee SW, Ploplis VA & Castellino FJ: Variable region in streptococcal M-proteins provides stable binding with host fibrinogen for plasminogen-mediated bacterial invasion. Journal of Biological Chemistry, 2017.
  6. Smeesters P, McMillan D & Sriprakash K.: The streptococcal M protein: a highly versatile molecule. Trends in Microbiology 18: 275–282, 2010.
  7. Stanley A. Plotkin, Walter A. Orenstein, Paul A. Offit & Kathryn M. Edwards (ed.): Plotkin's Vaccines, 7th Edition. Elsevier, 2018. ISBN 978-0-323-35761-6. s. 1039–1045
  8. A-ryhmän streptokokki 9.9.2013. THL. Viitattu 2.12.2015.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.