809 Naval Air Squadron

Laivue perustettiin 15. tammikuuta 1941 RNAS Lee-on-Solentissa kalustonaan Fairey Fulmar Mk II -koneet. Se siirrettiin heinäkuussa lentotukialus HMS Victoriousille Kirkkoniemeen suoritettavaa hyökkäystä varten. Hyökkäyksen aikana laivue ampui alas neljä Messerschmitt Bf 109 ja Me 110 konetta menettäen itse kolme. Laivueen palattua Englantiin se sijoitettiin RNAS Twattiin.[1] Se osallistui lukuisiin taistelutehtäviin vuoden aikana suojatessaan Jäämerellä matkanneita saattueita sekä iskiessään Bodön rannikon meriliikenteeseen.

Lentolaivue 809:n koneita lentotukialus HMS Victoriousilla vuonna 1942

Laivue suojasi 9. maaliskuuta 1942 taistelulaiva Tirpitziä vastaan hyökänneitä 817 ja 832 laivueiden Fairey Albacoreja. Laivue otti heinäkuussa osaa operaatio Pedestalin saattueen suojaamiseen, jolloin se kohtasi akselivaltojen lentokoneita ampuen alas kaksi ja menettäen kolme konetta. Laivue siirrettiin elokuussa RNAS Sawbridgeworthiin maavoimien yhteistoimintakoulutuslaivueeksi ja se jaettiin kahteen lentueeseen. B lentueesta tehtiin 879 laivue, jolloin laivueelle jäi ainoastaan kuusi konetta. Laivue siirrettiin lokakuussa HMS Victoriousille, jolta laivue suoritti tiedustelulentoja Pohjois-Afrikan maihinnousua varten. Englantiin palattuaan laivueen kalustoksi vaihdettiin Supermarine Seafiret. Laivue siirrettiin elokuussa 1943 HMS Unicornille suojaamaan Salernon maihinnousua.[1]

Laivue liitettiin vuoden lopulla 4. Laivaston hävittäjälennostoon Andoverissa ja siirrettiin HMS Stalkerille koulutettavaksi. Laivue siirrettiin helmikuussa 1944 maihin RNAS Daleen. Seuraavan kuukauden kuluessa laivueen konevahvuus nostettiin kahteenkymmeneen. Laivue siirrettiin toukokuussa HMS Stalkerille, jonka mukana laivue siirtyi Pohjois-Afrikan ja Italian rannikoille. Osa laivueesta toimi osan aikaa maatukikohdista tukien maajoukkojen taistelua, kunnes siirrettiin takaisin alukselle tukemaan elokuussa maihinnousua Etelä-Ranskaan.[1]

Laivue toimi jonkin aikaa Aegean merellä, kunnes palasi marraskuussa Englantiin kaluston vaihtoon. Laivueen uudeksi kalustoksi tuli Supermarine Seafire LIII ja se siirrettiin HMS Attackerille, jonka mukana laivue palasi Pohjois-Afrikan rannikolle. Laivue sijoitettiin aavikolle Dekheilan lentotukikohtaan.[1]

Laivue siirrettiin maaliskuussa 1945 HMS Stalkerille ja siirtyi sen mukana osaksi Brittien Itä-Intian osastoa suojaamaan Rangoonin vapauttamista ja suorittamaan tiedustelulentoja Malesiassa ja Sumatralla. Laivue oli mukana japanilaisten joukkojen antautuessa Malesiassa. Laivue lakkautettiin 11. tammikuuta 1946 Nutts Cornerissa.[1]

Laivue perustettiin uudelleen 20. tammikuuta 1949 kalustonaan neljä Sea Hornet NF.21 -yöhävittäjää. Myöhemmin lentokoneiden määrä nostettiin kahdeksaan ja siitä muodestettiin yöhävittäjä ja rynnäkkölaivue. Toukokuussa 1950 laivue siirrettiin HMS Vengeancelle, jolloin se samalla liitettiin osaksi 15. tukialusrykmenttiä. Kuitenkin kaksimoottoriset koneet todettiin vaikeiksi käsitellä lentotukialuksilla ja laivue vietti elokuussa 1951 alkaen kolme kuukautta Coltishallissa osana kuninkaallisia ilmavoimia. Tammikuussa 1952 laivue siirrettiin Hal Fariin, mistä se palasi maaliskuussa.[2]

Tammikuussa 1953 laivue liitettiin HMS Eaglelle koulutettavaksi sekä kevät purjehdukselle, mistä se palasi kruunajaiskatselmuksen ohilentoon 15. kesäkuuta. Laivue purjehti tämän jälkeen joitakin kertoja HMS Eaglellä, kunnes se lakkautettiin 10. toukokuuta 1954 Culdrosessa.[2]

Laivue perustettiin uudelleen vielä samana päivänä Yeoviltonissa kalustonaan yhdeksän Sea Venom FAW.20 -joka sään hävittäjää. Vuotta myöhemmin laivueen kalusto vaihdettiin yhdeksään Sea Venom FAW.21 -koneeseen, joiden kanssa laivue aloitti lentotukialuskoulutuksen HMS Bulwarkilla heinäkuussa 1955. Laivueen piti siirtyä syyskuussa HMS Ark Royalille, mutta laskeutumiskoukuissa havaitut murtumat muuttivat suunnitelmaa ja koneet siirrettiin Maltalle marraskuussa. Koneet osallistuivat maatukikohdasta Välimeren alueen harjoituksiin. Neljä kuukautta myöhemmin laivue palasi Britteinsaarille ja se lakkautettiin 20. maaliskuuta 1956 Yeoviltonissa.[3]

Laivueen koneita HMS Albionin kannella Suezin kriisissä vuonna 1956.

809 NAS perustettiin uudelleen samalla kalustolla 7. toukokuuta 1956 Yeoviltonissa. Heinäkuussa laivue harjoitteli HMS Bulwarkilla laskeutumista lentotukialukselle. Syyskuussa laivue siirtyi HMS Albionille aloittaen Välimeren purjehduksen, jonka aikana se osallistui marraskuussa Suezin kriisiin. Laivueen koneet iskivät Egyptin lentokentille sekä panssarivaunuihin ja muuhun sotilaskalustoon. Se lensi kaikkiaan 138 lentoa. Vuoden vaihteessa laivue palasi Britteinsaarille. Laivue siirtyi Merryfieldin kentälle maaliskuussa 1957 Yeoviltonin kiitotien kunnostustöiden alkaessa.[4]

Laivue osallistui useisiin purjehduksiin ja heinäkuusta 1958 alkaen se oli Välimerellä ennen siirtoaan Kauko-Itään lokakuussa. Laivue vieraili sekä Uudessa-Seelannissa että Australiassa alkuvuodesta 1959. Huhtikuussa laivueen koneet vierailivat USS Yorktownilla osana SEATO-harjoitusta ennen paluutaan Singaporeen, josta se jatkoi matkaansa Madagaskarin, Etelä-Afrikan ja Etelä-Amerikan kautta Britteinsaarille. Laivue lakkautettiin 17. elokuuta 1959.[4]

NAS 809 perustettiin 15. tammikuuta 1963 uudelleen rynnäkkölaivueeksi Lossiemouthista No 700Z -lentueesta laajentamalla kalustonaan BlackBurn Buccaneer S.1 -rynnäkkökoneet. Laivueen konemäärä kasvatettiin lopulta neljääntoista. Laivue oli koulutusyksikkö, jonka tehtävänä oli kouluttaa kaikki laivaston Buccaneer-lentäjät, osallistua erilaisiin uusien järjestelmien testaukseen sekä harjoituksiin niiden käytön tehostamiseksi. Laivue oli pääosin maakentillä lukuun ottamatta yksittäisiä koneita, jotka kävivät lentotukialuksilla testeissä tai harjoituksissa. Laivue luokiteltiin 26. maaliskuuta 1965 toisen linjan laivueeksi, jolloin se nimettiin 736 Naval Air Squadroniksi.[4]

Laivueen Buccaneer S.2 Yhdysvaltain laivaston USS Franklin D. Rooseveltin kannella.

Kuudella Buccaneer S.2 -koneella varustettuna laivue perustettiin uudelleen 27. tammikuuta 1966 Lossiemouthissa. Myöhemmin yksikön konevahvuus nostettiin kahdeksaan. Vuoden koulutuksen jälkeen laivue siirrettiin tammikuussa 1967 HMS Hermekselle Välimeren ja Kauko-Idän purjehdusta varten, mistä se palasi Britteinsaarille syyskuussa. Laivue palasi lentotukialukselle marraskuussa aloittaen matkan itään Ascensionin ja Kapkaupungin kautta. Laivue oli jonkin aikaa sijoitettuna Adeniin ennen paluutaan lentotukialuksella Seychellien ja Kapkaupungin kautta Britteinsaarille helmikuussa 1968. Tämän jälkeen laivue oli pitkään maakentillä ennen siirtoaan HMS Ark Royalille Välimeren purjehdukselle kesäkuussa 1970. Tätä seurasi vierailu Yhdysvalloissa kesä-heinäkuussa 1971, mistä laivue palasi Välimerelle syyskuussa. Laivue vieraili uudelleen Yhdysvalloissa helmikuussa 1972, mistä palattuaan laivue oli Britteinsaarilla maatukikohdassa siirtyen lokakuussa RAF Honingtoniin.[4]

Helmikuussa 1973 laivue lähti jälleen HMS Ark Royalilla Välimerelle sekä vieraili Yhdysvalloissa kesäkuussa. Heinäkuussa alkoi laivueen kaluston vaihto modernisoituihin Buccaneer S.2c -koneisiin, jotka vaihdettiin lokakuussa vastaaviin Martel-ohjuksin varustettuihin S.2d -koneisiin. Laivue lensi uudella kalustollaan Kyprokselle harjoittelemaan. Vuoden 1974 aikana laivue oli kolmella purjehduksella kuten lokakuussa Välimerellä. Sama tahti jatkui seuraavina vuosina ja laivue vieraili muun muassa Yhdysvalloissa helmi-maaliskuussa 1975 ja maalis-toukokuussa 1976. Lokakuusta 1976 alkaen laivue oli pääosin maissa, kunnes se siirrettiin HMS Ark Royalille syyskuussa 1977. Laivue vieraili jälleen vuonna 1978 Yhdysvalloissa. Marraskuussa laivueen koneet siirrettiin St. Athaniin varastoitavaksi ilmavoimille ja laivue lakkautettiin 15. joulukuuta 1978 Lee-on-Solentissa.[4]

Laivue perustettiin uudelleen 8. huhtikuuta 1982 Falklandin sotaan 899 laivueesta siirretystä kalustosta ja henkilöstöstä. Virallisesti laivue perustettiin kuitenkin vasta 27. huhtikuuta Yeoviltonissa, jolloin siihen kuului kahdeksan Sea Harrier FRS.1 -konetta. Laivue lensi Ascensionille Victor-ilmatankkauskoneiden avustamana. Lento on edelleen Britannian laivaston ilmavoimien yhtäjaksoisesti lentämä. Sotatoimien aikana laivue palveli kahtia jaettuna HMS Hermeksellä ja HMS Invinciblellä. Sotatoimien päätyttyä laivue käväisi Britteinsaarille palaten Etelä-Atlantille HMS Illustriousilla elokuussa. Laivue palasi vuoden lopulla Britteinsaarille, jossa se lakkautettiin 17. joulukuuta Yeoviltonissa. Laivueen lentokalusto jaettiin 800, 801 ja 988 laivueisiin. Laivueenkomentaja vastaanotti myöhemmin vuoden 1982 Boyd Trophy Awardin sotatoimista.[4]

• Finnis Bill: The History of the Fleet Air Arm from Kites to Carriers. Shrewsbury: Airlife Publishing Ltd, 2000. ISBN 1-84037-182-X. (englanniksi)
• Wragg David: Fleet Air Arm Handbook 1939-1945. Gloucestershire: Sutton Publishing Ltd, 2001. ISBN 0-7509-3430-1. (englanniksi)
• Jackson A J: Blackburn Aircraft since 1909. England: Funk & Wagnalls, 1968. (englanniksi)
• Taylor H A: Fairey Aircraft since 1915. England: Naval Institute Press, 1988. ISBN 0-87021-208-7. (englanniksi)
• Kay Anthony L & Smith J R: German Aircraft of the Second World War. Lontoo: Putnam, 2002. ISBN 0-85177-920-4. (englanniksi)
• Polmar Norman: Aircraft Carriers - A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909-1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)