7TP

Kaksitorninen malli.

Vaunuja muodostelmassa.

Puola oli tilannut vuonna 1931 38 kaksitornista Vickers E-panssarivaunua vanhojen FT-17-vaunujensa seuraajaksi. Vaunun suorityskyky ei kuitenkaan vastannut odotuksia. Panssarointi oli ohut ja moottori alitehoinen. Ongelmiin päätettiin vastata suunnittelemalla kotimainen panssarivaunutyyppi.[2] Państwowe Zakłady Inżynieryjne eli PZInż alkoi rakennuttaa ensimmäistä kahta prototyyppiä 19. tammikuuta 1933. Prototyypit tunnettiin nimellä VAU-33 eli Vickers-Armstrong-Ursus [19]33. Suunnittelutyöt olivat valmiit 24. kesäkuuta ja ensimmäinen vaunu valmistui elokuussa 1934. 16. elokuuta – 1. syyskuuta vaunua koeajettiin 1 100 kilometriä. Toinen prototyyppi annettiin panssaroitujen aseiden koekeskukselle (Centrum Wyszkolenia Broni Pancernych eli CWBrPanc) 13. elokuuta 1935. Vuoden 1934 loppupuolella Varsovalainen WIBI (Wojskowy Instytut Badań Inżynierii) aloitti yhteistyössä PZInż:n kanssa jatkokehitellyn mallin suunnittelun. Tuloksena oli 7TP eli 7-tonnin puolalainen.[1]

18. maaliskuuta 1935 tilattiin ensimmäinen 22 vaunun sarja. Vain neljä valmistui samana vuonna ja loput seuraavana. Ensimmäiset 7TP-vaunut olivat prototyyppien tapaan kaksitornisia ja varustettu vain konekiväärein. Espanjan sisällissodan kokemukset toivat peliin kuitenkin uusia havaintoja panssarivaunujen tehosta. Esimerkiksi uudet saksalaiset ja italialaiset panssarintorjuntatykit olivat osoittaneet tehonsa vaunuja vastaan. Armeijan tarjastaja kenraalimajuri Tadeusz Piskor puolsi panssarivaunujen kehittämisen jatkamista, mutta armeijan esikuntapäällikkö prikaatinkenraali Wacław Stachiewicz vastusti niitä kalliina ja haavoittuvaisina. Hanke eteni lopulta, mutta odotettua varovaisemmin. Nyt sovittiin, että tulevat vaunut valmistettaisiin yksitornisina ja varustettuna 37 mm tykillä.[1]

7TP sai jonkin verran lisärahoitusta, kun Puola myi useita Renault FT-vaunuja Kiinaan ja Uruguayhin lokakuun 1936 ja tammikuun 1937 välillä. Uruguayhin myydyt vaunut päätyivät tosin neuvostoliittolaisten välikäsien kautta Espanjan sisällissodan rintamalle. Toisen maailmansodan alkaessa myöhään kesällä 1939 valmiina oli 108 yksitornista, 24 kaksitornista ja neljä prototyyppiasteen 7TP-vaunua.[1]

Vaunun panssarointi tehtiin pintakarkaistusta terässeoksesta. Panssarilevyt niitattiin yhteen, koska panssarilevyjen hitsauksesta ei tuolloin ollut kokemusta tai siihen tarvittavaa laitteistoa. 7TP:n pääase oli 37 mm Bofors wz.37 L/45. Vaunussa tykille oli mukana 80 ammusta ja niistä neljä heti käytettävissä tykkitornissa. Tykin ohella vaunussa oli koaksaalinen 7,92 mm wz.30-konekivääri. Konekivääri oli kopio amerikkalaisesta Colt-Browning M1917A1-konekivääristä. Kaksitornisissa malleissa konekivääri saatettiin irrottaa ja poistaa vaunusta taistelukäyttöön muualla, mutta yksitornisissa malleissa tämä ei ollut mahdollista. Vaunun dieselmoottori Saurer VBLDb 8,550cc oli teholtaan 81 kW. Polttoainesäiliön tilavuus oli 170 litraa.[1]

Museossa.

Saksan hyökätessä Puolaan vuonna 1939 7TP-vaunuja oli käytössä 1. 2. ja 3. kevyessä panssarivaunupataljoonassa Preussin reserviarmeijassa. Vaunuja käytettiin vastaamaan siellä täällä nopeasti muuttuvaan tilanteeseen.[2] Sodan aikana tuhoutuneista vaunuista noin 50 % eli 70 kappaletta menetettiin vihollisen tulituksessa. 13 hajosi teknisten syiden takia, 15 menetettiin polttoaineen loputtua ja 21 antautui. Saksalaiset valtasivat antautuneista vaunuista 20 ja Neuvostoliitto yhden. 20 vaunua ylittivät rajan Romaniaan, jossa ne internoitiin. 7TP oli joiltakin ominaisuuksiltaan parempi, kuin esimerkiksi vastaava saksalainen vaunu PzKpfw II. Suurempi tykki ja painavampi ammus mahdollistivat kohteen tuhoamisen kilpailijaa kauempaa. Kokonaisuudessaan vaunu kärsi kuitenkin huolto-ongelmista, upseerien huonosta koulutuksesta ja Puolan asevoimien muista heikkouksista. Esimerkiksi omien ilmavoimien tuhoutuminen teki panssarivaunujen operaatiotoiminnasta hyvin vaikeaa.[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 7TP Wikimedia Commonsissa