7. taivas
7. taivas oli vuonna 1995 suomalainen perustettu popyhtye ja poikabändi, jonka jäseniä olivat Baker, Jocka, Samppa, Timppa ja Niko. Yhtye levytti kaksi albumia ja seitsemän singleä. Ensimmäinen albumi oli vuonna 1996 julkaistu Salaisuus.
7. taivas | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1995–1999 |
Tyylilaji | pop |
Kotipaikka | Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Baker |
Levy-yhtiö |
EMI Finland |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Vuonna 1998 yhtye jätti EMI Finlandin ja perusti oman levy-yhtiön About Pop Records Finland Oy:n. Yhtiön kautta 7. taivas julkaisi toisen albuminsa Marionetti, jolta julkaistiin singlenä yhtyeen tunnetuimmat kappaleet ”Mihin vain meen (7. taivaaseen)” ja ”Saippuakupla”. Yhtyeen levyjä on myyty noin 28 000 kappalettalähde?.
7. taivas valittiin 7 Päivää -lehden äänestyksessä Vuoden kotimaiseksi tulokkaaksi vuonna 1996. Vuoden yhtye -sarjassa sijoitus oli neljäs. Suosikin äänestyksissä yhtye oli muun muassa vuoden tulokkaista neljäs ja vuoden yhtyeistä kahdeksas (1996). Soundi-lehden äänestyksessä 7. taivas oli Vuoden kyky -sarjan 13. vuonna 1996.
Julkaisut
Albumit
- Salaisuus (1996)
- Marionetti (1998)
Singlet
- "Salaisuus" (1996) (radiopromo)
- "Salaisuus" (1996)
- "Katse (kuule tyttö)" (1996)
- "Maailma kuulee" (1997)
- Mihin vain meen (7.taivaaseen) (1998)
- "Rannalla tuulee" (1998)
- "Tule taas" (1998) (promo)
Musiikkivideot
- "Salaisuus"
- "Maailma kuulee"
- "Mihin vain meen (7. taivaaseen)"