206. laivue (RAF)

Laivue perustettiin muodostettaessa Britannian kuninkaalliset ilmavoimat 1. huhtikuuta 1918 yhdistämällä maavoimien ja ilmavoimien laivueet, jolloin laivaston lentojoukkojen 6. laivueesta tuli 206. laivue. Laivue kuului edelleen 2. prikaatin 11. lennostoon. Se siirtyi lennoston mukana 11. huhtikuuta Boisdinghemiin ja edelleen 15. huhtikuuta Alquinesiin, josta se palasi Boisdinghemiin 29. toukokuuta. Laivue siirtyi 5. kesäkuuta Alquinesiin, josta se siirtyi 5. lokakuuta 5. prikaatin 65. lennostoon Ste. Marie Cappeliin. Laivue palasi 2. prikaatin 11. lennostoon Linselles Eastiin 24. lokakuuta, josta se siirtyi lennoston mukana 26. marraskuuta Nivelles Eastiin ja edelleen Bickendorfiin 18.-21. joulukuuta ja Maubergeen 27. toukokuuta 1919. MacLAren luovutti 23. toukokuuta 1919 komentajan tehtävät G. R. M. Reidille. Laivue matkasi 7. kesäkuuta alkaen Marseillen kautta Aleksandriaan, jonne se saapui 19. kesäkuuta. Laivue oli 24. kesäkuuta Heliopoliin ja 27. kesäkuuta Helwanin lentotukikohdassa kuuluen Lähi-idän joukkojen koulutusprikaatiin, kunnes laivue lakkautettiin jo 1. helmikuuta 1920 nimeämällä se uudelleen 47. laivueeksi[1].[2]

206. laivueen väreihin entistetty Avro Anson Classic Fighters -lentonäytöksessä vuonna 2015.

Laivue perustettiin uudelleen 13. kesäkuuta 1936 Manstonissa täydentämällä 48. laivueen C-lentue laivueeksi ja nimeämällä se 206. laivueeksi koulutuslennostoon (engl. Training Command). Laivueen komentajana oli A. H. Love, ja kalustona oli 24 kappaletta kaksi moottorista Avro Ansonia. Kuukauden kuluttua laivue siirtyi Manstonista Bircham Newtoniin Norfolkiin päällikkönään F. J. Vincent. Elokuussa laivue siirrettiin rannikkolennoston 16. rykmenttiin (engl. No 16 (Reconnassaince) Group Coastal Command) tehtävänään kaksitasoisilla lentäneiden miehistöjen jatkokouluttaminen yksitasoisiin.[3]

Lokakuussa Vincent luovutti laivueen päällikkyyden H. O. Longille.[4] Laivue siirrettiin operatiivisiin tehtäviin vuonna 1937, jolloin se tärkein tehtävä oli merimaalien etsintä.[1]

206. laivueen kalustoksi vaihdettiin maaliskuussa 1940 Lockheed Hudsonit ja sen toimialueeksi määrättiin Saksan pohjoisrannikko. Toukokuussa laivue aloitti partioinnin Alankomaiden ja Belgian rannikoilla, minkä lisäksi se suojasi Pohjanmerellä liikkuneita saattueita ennen siirtoa Dunkerquen alueelle.[1]

Britannian siirtoarmeijan rippeiden siirryttyä Britteinsaarille laivue aloitti Saksan maihinnousuvalmisteluiden tiedustelun Alankomaiden rannikolla. Sen koneet upottivat 21. kesäkuuta Alankomaiden laivaston rannikkovartioaluksen ja heinäkuun 1941 loppuun mennessä miinanraivaajan ja mahdollisesti sukellusveneen.[1]

Elokuussa laivue siirrettiin Pohjois-Irlantiin, josta se suojasi Liverpoolin ja Clyden reittejä. Laivue jaettiin pitkin Britannian länsirannikkoa sijoitettuihin erillisosastoihin, ja sen kone upotti kesäkuussa 1943 sukellusveneen. Heinäkuussa kalustoksi tulivat Boeing B-17 Flying Fortress -koneet, joiden pitkä toimintamatka mahdollisti suuremman valvonta-alueen, ja laivue siirrettiin Azoreille, mistä se kykeni valvomaan niin kutsuttua Etelä-Atlantin aukkoa.[1]

Laivue palasi Azoreilta Britteinsaarille huhtikuussa 1944, mutta osa laivueen miehistöistä jäi muiden Flying Fortress -laivueiden täydennyksiksi. Laivue sai uudeksi kalustokseen Aldergrovessa Liberator GR.Mk VI -koneet, ja laivueen henkilöstö täydennettiin Nassausta koulutuksesta saapuneilla. Laivue siirrettiin neljänneksi Liberator-laivueeksi St. Evaliin, josta se aloitti lentotoiminnan 23. toukokuuta. Laivueen koneet valvoivat Normandian maihinnousun etenemistä, jolloin laivueen lentokone upotti 10. kesäkuuta sukellusveneen. Laivue siirtyi tämän jälkeen heinäkuussa Leucharsiin, josta se aloitti partiolennot Norjan rannikolla. Partiomatkalla 15. marraskuuta 1944 laivueen Liberator EW288 kohtasi neljä Saksan ilmavoimien 26. raskaan hävittäjälennoston Messerschmitt Bf 110G-2 -hävittäjää. Seuranneessa lähes tunnin kestäneessä ilmataistelussa Liberator vaurioitui pahoin ja menetti muun muassa yhden moottorin, peräsimestä suuren palan, hydrauliikan ja sähköt. Miehistöstä sai surmansa taka-ampuja ja etuampuja haavoittui. Kone kuitenkin kykeni palaamaan tukikohtaansa, jossa se teki pakkolaskun.[1][5]

Laivueen kalustoksi tulivat marraskuussa Leigh Light -etsintävalonheittimillä varustetut koneet, joita se käytti Euroopan sotatoimien päättymiseen saakka. Laivue varustettiin Liberator VIII -kuljetuskoneilla, joilla se aloitti lennot Intiaan kesäkuussa 1945. Lentoja tehtiin aina 25. huhtikuuta 1946 saakka, jolloin laivue lakkautettiin.[1]

Laivueen Nimrod MR1 -kone Finningleyn lentotukikohdassa heinäkuussa 1977.

Laivue perustettiin uudelleen 17. marraskuuta 1947 kalustonaan Avro Yorkit. Pian perustamisensa jälkeen se osallistui Berliinin ilmasillan toteuttamiseen. Kriisin päätyttyä laivue lakkautettiin 20. helmikuuta 1950, mutta perustettiin uudelleen jo 27. syyskuuta 1952 tehtävänään merivalvonta. Kalustona olivat tällä kertaa Avro Shackleton MR1 -koneet, jotka päivitettiin vuonna 1958 MR3-versioon. Niitä seurasivat vuonna 1970 käyttöön saadut Hawker Siddeley Nimrod MR1 -koneet. Kinlossiin siirretty laivue varustettiin MR2-versiolla, jolla se osallistui Falklandin sotaan. Laivue osallistui myös operaatio Granbyyn ja sen jälkeisiin operaatioihin aina 1. huhtikuuta 2005 asti, jolloin se lakkautettiin.[1]

Laivue perustettiin 1. huhtikuuta 2009 uudelleen Boscombe Downin lentotukikohdassa, missä sen tehtäväksi tuli raskaiden kuljetuskoneiden koelentäminen. Kalustoon ovat kuuluneet koneet Beechcraft King Airista Boeing C-17 Globemaster III:een.[1] Laivue alkoi koelentää vuonna 2014 uutta Airbus A400M -kuljetuskonetta. Laivue siirrettiin Boscombe Downista Brize Nortonin lentotukikohtaan, missä se koelensi C-130 Hercules- ja A400M-kuljetuskoneita.[6]