Ceres

Ceres (virallisesti 1 Ceres; symboli: ⚳)[4] on aurinkokuntamme pienin kääpiöplaneetta[5] ja suurin Marsin ja Jupiterin välisen asteroidivyöhykkeen asteroidi[6]. Se on sekä ensimmäisenä löydetty asteroidivyöhykkeen kappale että ensimmäinen löydetty kääpiöplaneetta. Massaltaan 32 prosenttia koko asteroidivyöhykkeen yhteenlasketusta massasta omaava Ceres on myös lähimpänä Aurinkoa sijaitseva kääpiöplaneetta.[7]

1 Ceres
Ceres NASA:n Dawn-luotaimen kuvamaana 13 600 kilometrin etäisyydeltä toukokuussa 2015
Ceres NASA:n Dawn-luotaimen kuvamaana 13 600 kilometrin etäisyydeltä toukokuussa 2015
Löytäminen
Löytäjät Giuseppe Piazzi
Löytöaika 1. tammikuuta 1801
Kiertoradan ominaisuudet
Keskietäisyys Auringosta 413 715 000 km
2,766[1] AU
Pienin etäisyys Auringosta 381 419 582 km
2,544 AU
Suurin etäisyys Auringosta 447 838 164 km
2,987 AU
Eksentrisyys 0,08[2]
Kiertoaika Auringon ympäri 4,6 vuotta[2]
Synodinen kiertoaika 366,7 d
Keskiratanopeus 17,882 km/s
Inklinaatio 10,587°
Kuiden lukumäärä 0
Fyysiset ominaisuudet
Päiväntasaajan halkaisija 975[1] km
Pinta-ala 2,850,000 km2
Massa 9,445×1020[1] kg
Keskitiheys 2,08 g/cm3
Putoamiskiihtyvyys pinnalla 0,26[1] m/s2
Pyörähdysaika 0 d 9 h 7,2 m
Akselin kaltevuus 3°[1]
Absoluuttinen kirkkaus 3,34
Albedo 0,113[1]
Pakonopeus 0,51[1] km/s
Asteroidiluokka C/G
Pinnan lämpötila alin: ?
keski: 167 K[1]
ylin: 239 K
Kaasukehän ominaisuudet
Kaasunpaine Minimaalinen?
Koostumus
H2O?[3]

Ceresin löysi Giuseppe Piazzi 1. tammikuuta 1801, ja se luokiteltiin alun perin planeetaksi.[8][9] Ceres on todennäköisesti ainut asteroidivyöhykkeen kappale, joka on kääpiöplaneetta, joskin myös Vesta ja ehkä myös Pallas ja Hygiea saattavat täyttää kääpiöplaneetan määritelmän.[10] IAU:n planeetan määritelmä antaa ymmärtää, että Ceres on aurinkokunnan suurin asteroidi.[11] Jos taas transneptuniset kohteet lasketaan asteroideiksi, niin tällöin Eris ja Pluto ovat suurempia asteroideja kuin Ceres. Sekaannusta asiassa aiheuttaa se, että aikaisemmin synonyymeiksi mielletyt asteroidi ja pikkuplaneetta eivät ole enää niin selvästi synonyymejä kuin aikaisemmin, vaan transneptuniset kohteet luokitellaan usein erilleen asteroideista.[9][12][13] NASA:n Dawn-luotain saapui Cereksen luokse ja asettui sitä kiertävälle radalle 6. maaliskuuta 2015.[14][15][16]

Löytäminen

Ensimmäisen oletuksen Marsin ja Jupiterin välisestä planeetasta teki Johann Elert Bode vuonna 1772.[17] Oletus perustui Titiuksen–Boden lakiin, jonka avulla pystyttiin laskemaan planeettojen etäisyydet toisiinsa nähden. Laki mahdollisti planeetan sijaitsemisen kyseisellä paikalla.[17] Uranuksen löytäminen 1781 kasvatti teorian uskottavuutta. Franz Xaver von Zachin johtama ryhmä aloitti hypoteettisen planeetan etsinnät. Vaikka he eivät löytäneetkään Cerestä, he löysivät silti kolme muuta suurta asteroidia.[17][18]

Giuseppe Piazzi löysi Ceresin vahingossa,[8] etsiessään Mayer 87 -nimistä tähteä. Mayer 87 oletettu virhesijainti johtui Francis Wollastonin virheestä tähden sijainnin listauksessa Mayerin luetteloon. Piazzi löysi Mayer 87:n sijasta komeetaksi arvelemansa, tähden kaltaisen liikkuvan kappaleen.[19]

Piazzi tarkkaili Cerestä kaikkiaan 24 kertaa, joista viimeinen oli 11. helmikuuta 1801. Tämän jälkeen sairastuminen keskeytti hänen työnsä, mutta hän ilmoitti löydöstään muille tähtitieteilijöille. Kirjeidensä mukaan hän oli löytänyt komeetan, mutta kirjoitti kuitenkin varauksen: "Koska sen liike on hidasta ja tasaista, uskon löytäneeni jotain paljon parempaa kuin pelkän komeetan."[17] Helmikuun alussa Ceres katosi Auringon taakse. Huhtikuussa Piazzi lähetti täydelliset muistiinpanonsa Orianille, Bodelle ja Lanandalle. Kun tulokset oli tarkastettu, ne julkistettiin syyskuussa Monatliche Correspondenz -nimisessä tähtitieteen julkaisussa.[19]

Saksalainen astronomi Carl Friedrich Gauss laski Ceresin kiertoradan muistiinpanoja hyväksi käyttäen määritystavan Ceresin kiertoradan laskemiseksi. Ceresin ilmestyttyä jälleen Auringon takaa Gauss laski muutamassa viikossa Ceresin kiertoradan ja lähetti työnsä Monatliche Correspondenzin päätoimittajalle 13. joulukuuta 1801. Monatliche Correspondenzin varmisti Ceresin löytyneen uudelleen kiertoradaltaan, ja Ceres nostettiin planeettojen listaan.[17]

Nimeäminen

Ceres nimettiin aluksi Ceres Ferdinandeaksi,[20] joka on yhdistelmä roomalaisen mytologian kasvien jumalattaren Cereksen ja Sisilian kuninkaan Ferdinand III:n nimistä. Napoleonin vallattua Molempain Sisiliain kuningaskunnan vuonna 1798 Ferdinandea ei enää muiden valtioiden mielestä sopinut planeetan nimeksi. Cerestä kutsuttiin lyhyen aikaa Saksassa myös Heran nimellä.[21] Sittemmin nimi Hera annettiin J. C. Watson vuonna 1868 löytämälle toiselle asteroidille.[22] Vuonna 1803 Cereksen mukaan nimettiin alkuaine cerium.[23]

Määrittely
Vasemmalta oikealle: Eris, Kharon, Ceres ja Maa.

Cereksen asema aurinkokunnassa on vaihtunut monesti. Sitä pidettiin planeettana yhdessä Pallaksen, Junon ja Vestan kanssa noin puolen vuosisadan ajan,[17] kunnes ne uusien asteroidien löydyttyä (alkaen Astraean löytymisestä vuonna 1845) poistettiin planeettojen joukosta 1850–1860-luvulla. Vestan löytymisestä Astraean löytymiseen saakka tähtitieteeseen johdattelevissa teksteissä 11 planeettaa lueteltiin sen mukaan, miten kaukana ne ovat Auringosta.[9][24][25]

Vuonna 1851 Marsin ja Jupiterin välissä kiertäviä kohteita tunnettiin jo 15 (viimeisimpänä löydetty oli Eunomia symboli: ), ja ne listattiin edelleenkin etäisyytensä mukaiseen järjestykseen, kuten muutkin planeetat. J. F. Encke kuitenkin muutti sen jo samana vuonna Berliner Astronomisches Jahrbuchissa. Encke oli ensimmäinen, joka antoi asteroideille numeroinnin ja luetteli ne löytämisjärjestyksensä mukaisesti. Hän antoi asteroideille uudenlaiset symbolit, ympyröidyt numerot, korvaamaan niiden aikaisempia symboleita. Encken aikomus ei kuitenkaan ollut erottaa asteroideja planeetoista, vaan vain helpottaa niiden symbolien merkitsemistä, sillä monet uusista symboleista olivat vaikeasti piirrettäviä, ja uusien symbolien kehittäminen yhä uusille löydetyille asteroideille oli osoittautunut hankalaksi tehtäväksi. Numerosymbolit tekivät asian paljon yksinkertaisemmaksi. Hän kuitenkin aloitti numeroinnin Astraeasta ja antoi sille uuden symbolin ①, Eunomian symboliksi tuli ⑪. Cereksestä, Pallaksesta, Junosta ja Vestasta hän käytti edelleen niiden vanhoja symboleja (⚳, ⚴, ⚵ ja ⚶), ja listasi ne edelleenkin etäisyyden mukaan muiden planeettojen kanssa. Vuonna 1852 samassa julkaisussa hän yhä aloitti numerosymbolien käytön Astraeasta, mutta oli vaihtanut sen symbolin ympyröidyksi viitoseksi (⑤), täten myös muiden asteroidien symbolit olivat muuttuneet. Eunomian symboliksi oli tullut ⑮. Vuonna 1864 Berliner Astronomisches Jahrbuchissa Encke antoi Cerekselle, Pallakselle, Junolle ja Vestalle numerosymbolit ①, ②, ③ ja ④. Vähitellen näistä symboleista kehkeytyivät asteroidien järjestysnumerot.[9]

Kun Ceres ja muut Marsin ja Jupiterin välissä kiertävät kappaleet olivat menettäneet planeetan aseman, niitä ruvettiin yleisesti kutsumaan asteroideiksi (William Herschel oli käyttänyt kyseistä termiä kuvaamaan näitä kohteita jo vuonna 1802, sillä ajan parhaatkin kaukoputket näyttivät ne vain tähtimäisinä valopisteinä, kun muut planeetat näkyivät kiekkoina). Asteroideista ruvettiin käyttämään myös nimitystä pikkuplaneetta.[20][9]

2000-luvun alussa oli löydetty useita suuria transneptunisia kohteita, mutta tähtitieteilijät eivät olleet yksimielisiä, pitäisikö niitä sanoa planeetoiksi. Ongelma johtui siitä, että Plutoa oli pidetty planeettana löytymisestään asti (vuonna 1930), mutta nyt sen ymmärrettiin olevan vain ensimmäinen Neptunuksen takaa löydetty kohde. Erityisesti asiaan vaikutti se, että oli löydetty myös Plutoa suurempi kohde 2003 UB313, joka sai myöhemmin nimen Eris.[26]

IAU asetti komitean luomaan planeetalle määritelmää, ja aluksi näytti siltä, että kaikki pyöreät tähteä kiertävät kohteet hyväksyttäisiin planeetoiksi, jos ne eivät ole kuita tai tähtiä. Erisistä, Kharonista ja Ceresistä oli tulossa planeettoja vuonna 2006. Komitea toi määritelmän julki 16. elokuuta 2006. IAU kuitenkin hyväksyi 24. elokuuta 2006 hieman erilaisen planeetan määritelmän, ja sen perusteella Ceresistä tuli kääpiöplaneetta.[27] Myös Plutosta ja Erisistä tuli kääpiöplaneettoja.[28][27]

Fyysiset ominaisuudet
Asteroidien kokovertailua, taustalla Maan Kuu. Ceres on ensimmäinen vasemmalta.
Ceres, Maan Kuu ja Maa samassa kokosuhteessa

Ceresin läpimitta on arviolta 950 km[1] ja massa 9,445×1020 kilogrammaa[1], joka on noin 32 % koko asteroidivyöhykkeen massasta.[7] Se on 2,766 AU:n päässä Auringosta, sen radan eksentrisyys e = 0,080, eli rata on melko ympyrämäinen, ja radan kaltevuus on 10,587°. Ceres on asteroidi, jonka massa on muokannut sen pyöreäksi. Sen pinnan keskilämpötila on 167 K.[1]

Ceresin akselikallistuma on noin 3°[1] ja pyörähdysaika 0,3781 vuorokautta eli 9 tuntia ja 4 minuuttia.[29] Ceresillä saattaa olla heikko kaasukehä ja pinnalla huurtumista. Ceresin pakonopeus on 510 m/s ja putoamiskiihtyvyys 0,27 m/s².

Kaavakuva Ceresin arvellusta rakenteesta.

Ceres on hiilipitoinen G-tyypin asteroidi joka on C-ryhmän asteroidien on suhteellisen harvinainen alalaji. Ceresin valonheijastuskyky eli albedo on 0,113 ja keskitiheys 2,08 g/cm³. Tutkijat arvelevat Ceresillä olevan 60–120 km:n paksuinen vesijäävaippa[30], joka sisältäisi vettä 200 miljoonaa kuutiokilometriä, eli Ceresin massasta neljännes olisi vettä. Ceresin pinnalla voidaan havaita avaruuskaukoputkella ainakin valkea täplä ja tummia pilkkuja. Vuoden 2009 alussa Ceresin magnitudi oli 6,9, eli se näkyi poikkeuksellisen hyvin.[31]

Ceres kiertää aurinkoa niin kaukaisella radalla, ettei se ole asteroidivyöhykkeen kirkkain asteroidi, vaikka onkin suurin. Kirkkain asteroidi on Vesta, koska se kiertää Cerestä lähempänä Aurinkoa ja sen albedo on kolminkertainen.[32]

Ceresin pinta on luultavasti samantapainen kuin muillakin C-tyypin asteroideilla, sen koostumus näyttäisi olevan samanlainen kuin hiilikondriiteilla ja hydraatti-mineraaleilla.[33] Joskus Ceres luokitellaan myös G-tyypin asteroidiksi.[34]

Sisäosat

Ceresillä arvioidaan olevan kivinen sydän, jota ympäröi jäinen vaippa.[32] Tämä 100 kilometrin säteinen vaippa (23-28 % Ceresin massasta[35]) sisältää 200 miljoonaa kuutiokilometriä vettä, mikä on enemmän kuin Maan nestemäinen vesi. Tätä teoriaa tukevat esimerkiksi Keck -teleskoopin tekemät havainnot.[36]

Ilmakehä

On arvioita, että Ceresillä olisi heikko kaasukehä ja pinnalla olevaa jäävettä.[37] Jäävesi on epävakaata yli 5 AU:n päässä Auringosta,[38] joten se lienee sublimoitunut, mikäli Auringon säteily kohdistuu suoraan siihen. Vesijää voi toki liikkua Ceresin syvempiin kerrostumiin, mutta poistuu sieltä melko nopeasti. Niinpä vesijään höyrystymistä on vaikeaa havaita. Voisi olla mahdollista havaita höyrystymistä esimerkiksi uusien kraatterien lähistöltä. Ultraviolettihavaintoja on tehty etenkin Ceresin pohjoisnavalla.[37] Vuoden 2014 alussa Euroopan avaruusjärjestön Herschel-avaruusteleskoopin avulla havaittiin Cereksessä tapahtuvan vesihöyryn purkauksia. Lähes kaikki vesi purkautui kahdelta alueelta Ceresin pinnalla, tuottaen arviolta noin 6 kg vesihöyryä sekunnissa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun vesihöyryä havaittiin varmuudella asteroidivyöhykkeen kohteen ympärillä. Tämä antoi lisätodisteita Ceresin kaasukehän olemassaolosta. Syy purkauksiin on todennäköisesti jään sublimoituminen, eli muuttuminen kaasuksi Auringon lämmön vaikutuksesta. Toinen mahdollinen selitys Ceresin aktiivisuuteen olisi kryovulkanismi.[3]

Mahdollinen elämä

Ceres on yleisesti arvioiden haastavampi paikka elämän esiintymiselle kuin Mars ja Jupiterin kuu Europa. Ceresin mahdollisesta elämästä voitaisiin saada todisteita Ceresistä Maahan päätyneestä kappaleesta. Myös maan elämän on arvioitu voineen kulkeutua kappaleella Ceresille.[39]

Kiertorata
Ceresin (sininen) ja joidenkin planeettojen (valkoinen/harmaa) kiertoratoja.
Cereksen rata animoituna (sininen), planeettojen radat punaisella. Jupiterin rata on uloin.

Ceresin kiertorata sijaitsee asteroidivyöhykkeellä Marsin ja Jupiterin välillä. Sen Auringon kiertoaika on 4,6 vuotta. Ceresin kiertorata on kohtalaisen inklinoitunut (10,585°, vrt. Merkurius 7°) ja kohtalaisen eksentrinen (0,07934°, vrt. Mars 0,9°).

Ceres on aiemmin luokiteltu kuuluvaksi asteroidiryhmään. Saman ryhmän asteroideilla on samanlaiset kiertoradan ominaisuudet, mikä tarkoittaa joskus yhteistä syntyperää. Jotkin Ceresin muista ominaisuuksista poikkesivat kuitenkin muiden saman ryhmän asteroideista, ja nykyään ryhmää kutsutaankin Ceres-ryhmän sijasta Gefion-ryhmäksi (nimetty ryhmän toiseksi aikaisimmin löydetyn asteroidin, 1272 Gefionin, mukaan). Ceres on siis ryhmän "tunkeilija", koska sillä on samanlaisia kiertoradan ominaisuuksia mutta ei yhteistä alkuperää.[40]

Ylikulut Ceresissä

Merkurius, Venus, Maa ja Mars kulkevat Auringon yli Ceresistä katsottuna. Merkuriuksen ylikulku on yleisin, ja se tapahtuu muutaman vuoden välein. Viimeisimmät tapahtuivat vuosina 2006 ja 2010. Vastaavat vuodet ovat Venuksella 1953 ja 2051, Maalla 1814 ja 2081 sekä Marsilla 767 ja 2684.[41]

Synty ja kehitys

Ceres on luultavasti protoplaneetta, joka syntyi 4,57 miljardia vuotta sitten asteroidivyöhykkeellä.[42] Kun suurin osa sisemmän aurinkokunnan protoplaneetoista yhdistyi toisten protoplaneettojen kanssa ja muuttui tavallisiksi planeetoiksi, Ceresille ei kuitenkaan käynyt niin. Toinen mahdollinen protoplaneetta, Vesta, on pienempi, ja se joutui alkuvaiheissaan kahden suuren törmäyksen kohteeksi.[43][44] Toisen teorian mukaan Ceres syntyi Kuiperin vyöhykkeellä ja siirtyi asteroidivyöhykkeelle.[45]

Luultavasti Ceresin kivinen ydin ja jäinen vaippa erottuivat pian kääpiöplaneetan synnyn jälkeen.[46] Pienen kokonsa vuoksi Ceres todennäköisesti jäähtyi nopeasti. Nykyään Ceres vaikuttaa olevan geologisesti ei-aktiivinen. Sen ainoita pinnanmuotoja ovat törmäyskraatterit.[46] Vesijään määrä lisää mahdollisuutta, että Ceresin pinnan alla on kerros nestemäistä vettä.[30] Jos kerros on olemassa, sen uskotaan sijaitsevan kivisen ytimen ja jäisen vaipan välissä.[47] Vuonna 2014 Ceresissä havaittiin purkautuvan vesihöyryä. Tämä saattaa johtua siitä, että Auringon lämpö muuttaa jäätä kaasuksi, mutta kyseessä voi olla myös kryovulkanismi, jolloin Ceres olisi vielä hieman geologisesti aktiivinen.[3]

Tutkimus
Konseptikuva Dawnista

1800-luvulla Cereksestä ei tiedetty vielä juuri muuta kuin sen kiertorata, ja se ettei kappaleen koko ole kovin suuri. Tarkka koko ei kuitenkaan ollut tuolloin vielä tiedossa, ja eri tähtitieteilijät esittivät hyvin erilaisia arvioita sen koosta. Syy koon arvioinnin hankaluuteen oli se, etteivät tuon ajan parhaatkaan kaukoputket pystyneet näyttämään Cerestä muuna kuin pelkkänä valopisteenä. Brittiläinen tähtitieteilijä William Herschel arvioi Cereksen läpimitan olevan vain 259 km, mikä on selvästi pienempi kuin todellinen arvo. Saksalainen tähtitieteilijä Johann Hieronymus Schröter puolestaan arvioi Cereksen läpimitaksi jopa 2 613 km. Tämä arvio oli kuitenkin huomattavasti todellista suurempi.[9][24][25][48]

1800-luvun alkupuolella arveltiin (muun muassa Schröter), että Cereksellä olisi tiheä kaasukehä. Nykyisin tiedetään ettei sillä kuitenkaan sellaista ole. 1890-luvulla E. E. Barnard selvitti, että Ceres, eikä suinkaan Pallas tai Vesta, on suurin asteroidi. Barnard selvitti myös neljän ensinnä löydetyn asteroidin albedojen olevan erilaiset. Cereksen läpimitta selvisi melko tarkasti vasta sen tehdessä tähdenpeiton 13. marraskuuta 1984. Tällöin sen keskimääräiseksi läpimitaksi saatiin 932,6 ± 5,2 km.[48] Cerestä tarkasteltiin Hubble-avaruusteleskoopilla vuosina 2003–2004.[49] Lisäksi vuoden 2014 alun havainnot Herschel-avaruusteleskoopilla osoittivat Cereksessä olevan vesihöyryä, mikä viittasi että kääpiöplaneetalla olisi jäinen pinta ja mahdollisesti ohut kaasukehä.[3]

Dawn-luotain
NASA:n Dawn-luotaimen 4. helmikuuta 2015 145 000 kilometrin etäisyydeltä ottamista Ceres kuvista koottu animaatio.

Vuoden 2014 loppupuolelle mennessä Cerestä ei ollut vielä tutkittu luotaimilla, vaikka se olikin ensimmäinen löydetty asteroidivyöhykkeen kappale.[50] NASA laukaisi Dawn-luotaimen tutkimaan Cerestä ja Vestaa syyskuussa 2007. Luotain tutki Vestaa ennen Cerestä vuosina 2011−2012. Luotain otti Cereksestä kuvia navigointitarkoituksessa lähestyessään sitä. Tammikuun 25 päivänä Dawn:in kuvien tarkkuus ylitti Hubblen tarkimpien kuvien tarkkuuden 30 prosentilla.[51][52] On myös suunnitteilla, että luotaimen keräämien tietojen pohjalta Ceresin pinnalle lähetettäisiin laskeutuja.[53][54] Dawn saavutti Ceresin kiertoradan 6. maaliskuuta 2015 klo 4.39 PST, eli 14.39 Suomen aikaa, kääpiöplaneetan painovoima alkoi vetämään luotainta puoleensa noin 61 000 kilometrin etäisyydeltä. Klo 5.36 PST, eli 15.36 Suomen aikaa, luotaimelta saapui tieto NASAn Jet Propulsion Laboratoryyn, että luotain on kunnossa, ja mittalaitteisto on saavuttanut kiertoradan suunnitellusti. Dawnista tuli Cerestä kiertävälle radalle asetuttuaan ensimmäinen kääpiöplaneettaa kiertoradalta tutkinut luotain.[15][55][56]

Hubble-teleskoopin vuoden 2004 Ceres-kuva.

Dawn-luotaimen ottamissa lähikuvissa kuvissa Ceres on täynnä kraattereita. Erään kraatterin keskustan lähellä näkyy outoja kirkkaita täpliä. Niiden on ajateltu olevan jäätä, suolaa tai muuta ainetta.[57]. Kun Cereksen pinta on hyvin tumma, nämä 40% albedon omaavat täplät erottuvat selvästi. Ne saattavat olla Cereksen sisuksista purkautunutta ainetta, jossa on magnesiumsulfaattia ja kidevettä[58]. Omituinen muodostuma on myös eräs kookas vuori, jonka korkeus on 5 km.

Asuttaminen

Cerestä on useaan otteeseen ehdotettu potentiaaliseksi asutuskohteeksi tulevaisuudessa,[59][60] pääasiassa siksi, että sen suuri pinta-ala olisi hyvä kohde asteroidien kaivamiselle.[59] Myös sen strateginen sijainti on hyvä, ja se voisikin toimia veden, hapen ja polttoaineen lähteenä asteroidivyöhykkeen taakse matkaaville aluksille.[59]

Ceresin asuttamisen on ehdotettu olevan seuraava kohde Kuun ja Marsin asuttamisen jälkeen. Lennot Kuusta Ceresiin kuluttaisivat vähemmän energiaa kuin lennot Maasta Kuuhun.[61]

Katso myös

Lähteet
  1. Ceres, asteroid and dwarf planet Astronoo. Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  2. Pikkuplaneetta URSA – Kosmos, tähtitieteen viitetietokanta. Viitattu 18.6.2019.
  3. Herschel discovers water vapour around dwarf planet Ceres 22.1.2014. Euroopan avaruusjärjestö – ESA. Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)
  4. JPL/NASA: What is a Dwarf Planet? jpl.nasa.gov. 22.4.2015.
  5. Pluto menetti asemansa planeettana Yle Uutiset. 24.8.2006. Yleisradio. Viitattu 18.6.2019.
  6. Photos: Dwarf Planet Ceres, the Solar System's Largest Asteroid Space.com. 20.11.2016. Viitattu 30.1.2015. (englanniksi)
  7. Pitjeva, E. V.: High-Precision Ephemerides of Planets—EPM and Determination of Some Astronomical Constant. Solar System Research, 2005, 39. vsk, nro 3, s. 176–186. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  8. Ceres URSA – Kosmos, tähtitieteen viitetietokanta. Viitattu 18.6.2019.
  9. Hilton, James L.: When did asteroids become minor planets? 10.8.2017. U.S. Naval Observatory. Arkistoitu 6.4.2019. Viitattu 1.3.2011. (englanniksi)
  10. Kornmesser, Martin: Planet candidates in the Solar System (artist's impression) (Planeetan määritelmän aikaisemman version planeetoiksi kelpaavat kappaleet kelpaisivat nykyään kääpiöplaneetoiksi) International Astronomical Union – IAU. 2006. Viitattu 18.6.2019. (englanniksi)
  11. Resolution B5 Definition of a Planet in the Solar System International Astronomical Union – IAU. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  12. Govert Schilling: The Hunt for Planet X: New Worlds and the Fate of Pluto. New York : Copernicus Books/Springer Science + Business Media, 2009. ISBN 0387778047. (englanniksi)
  13. Tancredi, Gonzalo & Favre, Sofía: Which are the dwarfs in the Solar System?. Icarus, kesäkuu 2008, 195. vsk, nro 2, s. 851–862. doi:10.1016/j.icarus.2007.12.020. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  14. Landau, Elizabeth: Dawn Spacecraft Begins Approach to Dwarf Planet Ceres 29.12.2014. NASA. Viitattu 30.1.2015. (englanniksi)
  15. Landau, Elizabeth & Brown, Dwayne: NASA Spacecraft Becomes First to Orbit a Dwarf Planet NASA – Jet Propulsion Laboratory. 6.3.2015. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  16. Brown, Dwayne & Landau, Elizabeth: Dawn – NASA Spacecraft Becomes First to Orbit a Dwarf Planet (RELEASE 15-034) NASA – Jet Propulsion Laboratory. 6.3.2015 / päivitetty 7.8.2017. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  17. Hoskin, Michael: Bode's Law and the Discovery of Ceres. Physics of Solar and Stellar Coronae: G. S. Vaiana Memorial Symposium, held 22-26 June, 1992, in Palermo, Italy, 1993, s. 35–46. doi:10.1007/978-94-011-1964-1_3. Bibcode:1993ASSL..183...35H. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  18. Sawyer Hogg, Helen: Out of Old Books (The Titius-Bode Law and the Discovery of Ceres). Journal of the Royal Astronomical Society of Canada, lokakuu 1948, 42. vsk, s. 241–246. Bibcode:1948JRASC..42..241S. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  19. Forbes, Eric G.: Gauss and the Discovery of Ceres. Journal for the History of Astronomy, 1971, 2. vsk, s. 195–199. doi:10.1177/002182867100200305. Bibcode:1971JHA.....2..195F. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  20. Hubble Images of Asteroids Help Astronomers Prepare for Spacecraft Visit NASA – National Aeronautics and Space Administration. 6.20.2007. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  21. G. Foderà Serio & A. Manara & P. Sicoli : Asteroids III – Giuseppe Piazzi and the Discovery of Ceres  Lunar and Planetary Institute . Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  22. 103 Hera JPL Small-Body Database Browser. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  23. Cerium 3rd1000.com. Viitattu 31.1.2015. (englanniksi)
  24. Reid, Hugo: ”III The Solar System”, Elements of astronomy, s. 36. {{{Julkaisija}}}, 1842. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.4.2014). (englanniksi)
  25. Burton, Frances Barbara: ”Introduction; Fifth, sixth, seventh & eighth planets. Vesta, Juno, Ceres and Pallas”, Astronomy simplified, s. 17, 41. {{{Julkaisija}}}, 1838. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.4.2014). (englanniksi)
  26. Brown, Mike: The discovery of 2003 UB313 Eris, the 10th planet largest known dwarf planet Caltech – Division of Geological and Planetary Sciences. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  27. The IAU draft definition of "planet" and "plutons" (iau0601 — Press Release) International Astronomical Union – IAU. 16.8.2006. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  28. Pluto and the Developing Landscape of Our Solar System International Astronomical Union – IAU. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  29. Williams, Matt: The dwarf planet Ceres Phys.org. 12.8.2015. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  30. Burdick, Autumn: Ceres: Overview. Nasa – Solar System Exploration. 22.1.2014. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  31. Suominen, Mikko: Kääpiöplaneetta Ceres näkyy poikkeuksellisen hyvin Tähdet ja avaruus. 20.02.2009. Viitattu 18.6.2019.
  32. Tedesco, Edward F.: Ceres Encyclopædia Britannica. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  33. Rivkin, A. S. & Volquardsen, E. L. & Clark, B. E.: The surface composition of Ceres:Discovery of carbonates and iron-rich clays. Icarus, 2006, 185. vsk, s. 563–567. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  34. Imke de Pater & Jack J. Lissauer: Planetary Sciences, s. 379. Cambridge University Press, 2010. ISBN 0521853710. Teoksen verkkoversio (viitattu 31.1.2015). (englanniksi)
  35. McKinnon, William B.: On The Possibility Of Large KBOs Being Injected Into The Outer Asteroid Belt. Bulletin of the American Astronomical Society, 2008, 40. vsk, s. 464. Bibcode:2008DPS....40.3803M. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  36. Carry, Benoit & Dumas, Christophe & Fulchignoni, Marcello & Merline, William J. & Berthier, Jerome & Hestroffer, Daniel & Fusco, Thierry & Tamblyn, Peter: Near-Infrared Mapping and Physical Properties of the Dwarf-Planet Ceres. Astronomy & Astrophysics, 7.11.2007, nro 478, s. 235–244. doi:10.1051/0004-6361:20078166. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  37. A'Hearn, Michael F. & Feldman, Paul D.: Water vaporization on Ceres. Icarus, 1992, 98. vsk, nro 1, s. 54–60. doi:10.1016/0019-1035(92)90206-M. Bibcode:1992Icar...98...54A. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  38. Hubble Directly Observes Planet Orbiting Fomalhaut Hubblesite. 13.11.2008. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  39. Hara, Tetsuya & Takagi, Kazuma & Kajiura, Daigo: Transfer of Life-Bearing Meteorites from Earth to Other Planets. Journal of Cosmology, toukokuu 2010, 7. vsk, s. 1731–1742. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi). (Arkistoitu – Internet Archive)
  40. Kelley, M. S. & Gaffey, M. J.: A Genetic Study of the Ceres (Williams #67) Asteroid Family. Bulletin of the American Astronomical Society, 1996, 28. vsk, s. 1097. Bibcode:1996DPS....28.1009K. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  41. Solex. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  42. Petit, Jean-Marc & Morbidelli, Alessandro & Chambers, John : The Primordial Excitation and Clearing of the Asteroid Belt  . Icarus  , 2001  , 153  . vsk, nro   , s. 338–347  .   . doi:10.1006/icar.2001.6702  . Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi) . (Arkistoitu – Internet Archive)
  43. C. T. Russell, et al.: Dawn at Vesta: Testing the Protoplanetary Paradigm. Science, 2012, 336. vsk, nro 684, s. 684. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.12.2014. (englanniksi)
  44. Paul Schenk, et al.: The Geologically Recent Giant Impact Basins at Vesta’s South Pole. Science, 2012, 336. vsk, nro 694, s. 694–697. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 14.12.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  45. McKinnon & William B. : On The Possibility Of Large KBOs Being Injected Into The Outer Asteroid Belt . Bulletin of the American Astronomical Society , 2008 , 40 . vsk, nro  , s. 464 .  . Bibcode:2008DPS....40.3803M . Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  46. Li, Jian-Yang & McFadden, Lucy A. & Parker, Joel Wm. & Young, Eliot F. & Stern, S. Alan & Thomas, Peter C. & Russell, Christopher T. & Sykese, Mark V. : Photometric analysis of 1 Ceres and surface mapping from HST observations .  , 2006 , 182 . vsk, nro 1 , s. 143–160 .  . doi:10.1016/j.icarus.2005.12.012 . Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  47. McCord, Thomas B. & Sotin, Christophe  : Ceres: Evolution and current state  . Journal of Geophysical Research  , 21.5.2005  ,   . vsk, nro   , s.   .   . doi:10.1029/2004JE002244  . Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2019 (englanniksi) . [vanhentunut linkki]
  48. D. W. Hughes: The Historical Unravelling of the Diameters of the First Four Asteroids. Quarterly Journal of the Royal Astronomical Society, 1994, 35. vsk, nro 3, s. 331. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 31.1.2015. (englanniksi)
  49. Parker, J. & Thomas, P. & McFadden, L. & Mutchler, M. & Levay, Z.: Largest Asteroid May Be 'Mini Planet' with Water Ice Hubble Site. 7.9.2005. Viitattu 31.1.2015. (englanniksi)
  50. Asteroideissa on planeetan aihio Tieteen Kuvalehti. Arkistoitu 28.11.2011. Viitattu 10.2.2011.
  51. Dawn Mission: Mission Status NASA. Viitattu 13.11.2014. (englanniksi)
  52. NASA’s Dawn Spacecraft Captures Best-Ever View of Dwarf Planet 26.1.2015. NASA. Viitattu 31.1.2015. (englanniksi)
  53. Suominen, Mikko: Kääpiöplaneetta Cerekselle suunnitellaan laskeutujaa Tähdet ja avaruus. 17.4.2009. URSA. Viitattu 20.1.2011.
  54. Rayman, Marc: Dawn's Split from Asteroid Vesta - Mission Insider Explains NASA – Jet Propulsion Laboratory. 5.9.2012. NASA. Viitattu 17.3.2014. (englanniksi)
  55. NASA Spacecraft Becomes First to Orbit a Dwarf Planet NASA. 6.3.2015. Viitattu 18.6.2019.
  56. Torvinen, Pekka: Nasan luotain teki historiaa: Dawn kiertää nyt kääpiöplaneetta Ceresiä Helsingin Sanomat. 6.3.2015. Viitattu 1.4.2015.
  57. Witze, Alexandra: Bright Spots on Ceres Could Be Active Ice scientificamerican.com. 18.3.2015. Nature America, Inc. Viitattu 25.6.2015. (englanniksi)
  58. New Clues to Ceres' Bright Spots and Origins Jet Propulsion Laboratory. December 9, 2015. Nasa, california isntitute of Techology. Viitattu 20.3.2016. suomi
  59. Whitten, Zachary V. : Use of Ceres in the Development of the Solar System  Eltamiz.com . Viitattu 18.6.2019 (englanniksi).
  60. Boll, Dave: The Ceres Plan. House of Dave. Arkistoitu 5.6.2011. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)tarvitaan parempi lähde
  61. Robert Zubrin: The Economic Viability of Mars Colonization. Cham: Palgrave Macmillan, 9.8.2018. ISBN 978-3-319-90302-6. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.6.2019). (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    Aurinkokunta
    Aurinko · Merkurius · Venus · Maa · Mars · Ceres · Jupiter · Saturnus · Uranus · Neptunus · Pluto · Haumea · Makemake · Eris
    Kuut

    Maan · Marsin · Jupiterin · Saturnuksen · Uranuksen · Neptunuksen · Pluton · Haumean · Makemaken · Eriksen · Pikkuplaneettojen

    Renkaat

    Jupiterin · Saturnuksen (Rhean)  · Chariklon · Uranuksen · Neptunuksen

    Pienkappaleet

    Meteoroidit · Pikkuplaneetat · Asteroidit · NEA:t · Asteroidivyöhyke · Troijalaiset · Kentaurit · Damocloidit · Transneptuniset kohteet · Kuiperin vyöhyke · Hajanainen kiekko · Hillsin pilvi · Oortin pilvi · Komeetat

    Edeltäjä:
    -    		 Luettelo pikkuplaneetoista Seuraaja:
    2 Pallas
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.