1931
Tapahtumia
Tammikuu–maaliskuu
- 1. tammikuuta – Seinäjoen kauppala perustettiin.
- 7. tammikuuta – Lapuan liikkeen kokouksessa Loimaalla vaadittiin Aleksanteri II:n patsaan siirtämistä pois Senaatintorilta.
- 22. tammikuuta – Sir Isaac Isaacsista tuli ensimmäinen Australiassa syntynyt Australian kuvernööri.
- 27. tammikuuta – Pierre Laval muodosti Ranskan hallituksen.
- 3. helmikuuta − Valtiovarainministeri Juho Vennola sanoi eduskunnassa, että kaikkia ylivelkaantuneita maanviljelijöitä ei voida pelastaa valtiovallan toimenpitein.
- 6. helmikuuta – Eduskunta muutti rikoslakia laajentamalla valtiopetoksen valmistelun määritelmää. Tämän nojalla tuli rangaistavaksi muun muassa liittyminen sellaiseen yhdistykseen, jonka toiminnan voitiin epäillä tähtäävän Suomen valtio- tai yhteiskuntajärjestelmän väkivaltaiseen kumoamiseen.
- 10. helmikuuta – New Delhistä tuli Intian pääkaupunki.
- 13. helmikuuta – Kemin vanha kaupungintalo tuhoutui tulipalossa.
- 16. helmikuuta – Presidentinvaalit, joissa Pehr Evind Svinhufvud valittiin Suomen presidentiksi.
- 16. helmikuuta – Neuvostoliitossa aloitettiin inkeriläisten pakkosiirrot Leningradin alueelta.
- 1. maaliskuuta – Pu Yi, entinen Kiinan keisari, asetettiin Japanin muodostaman Mantšukuon nukkevaltion kuninkaaksi.
- 3. maaliskuuta – The Star-Spangled Banner valittiin Yhdysvaltain kansallislauluksi.
- 7. maaliskuuta – Eduskuntatalo vihittiin käyttöön Helsingissä.
- 8. maaliskuuta – Hotelli Torni valmistui Helsingin keskustassa.
- 17. maaliskuuta – Nevada laillisti uhkapelin.
- 25. maaliskuuta – Yhdeksän afroamerikkalaista poikaa pidätetään Alabamassa ns. Scottsboro Boys -tapauksessa.
- 30. maaliskuuta – Ensimmäinen suomenkielinen äänielokuva Sano se suomeksi sai ensi-iltansa.
Huhtikuu–kesäkuu
- 6. huhtikuuta – Portugali julisti sotatilalain Madeiralla ja Azoreilla Funchalin sotilasvallankaappausyrityksen vuoksi.
- 14. huhtikuuta – Espanjan toinen tasavalta julistettiin perustetuksi. Kuningas Alfonso XIII luopui kruunusta ja lähti maasta.
- 1. toukokuuta – Empire State Building valmistui New Yorkissa.
- 4. toukokuuta – Mustafa Kemal (myöhemmin Atatürk) valittiin uudelleen Turkin presidentiksi.
- 12. toukokuuta – Akateeminen Karjala-Seura järjesti inkeriläisten pakkosiirtojen vuoksi mielenosoituksen Neuvostoliiton suurlähetystön edustalla Helsingissä. Neuvostoliitto lähetti myöhemmin mielenosoituksen vuoksi Suomelle nootin neuvostovastaisesta liikehdinnästä Suomessa.
- 13. toukokuuta – Paul Doumer valittiin Ranskan presidentiksi.
- 17. toukokuuta − Suomen Reserviupseeriliitto perustettiin.
- 11. kesäkuuta – Suomen merivartioston Vartiomoottorivene 3 tuhoutui Suomenlahdella Äransgrundin lounaispuolella konehuonepaloa seuranneessa polttoainesäiliön räjähdyksessä. Veneen miehistö pelastui.
- 14. kesäkuuta – Jahti St Philiebert upposi Loire-jokeen, yli 500 hukkunutta.
Heinäkuu–syyskuu
- 9. heinäkuuta – Panssarilaiva Ilmarinen laskettiin vesille.
- 24. heinäkuuta – Kuusi ihmistä hukkui, kun aallokko upotti moottoriveneen Lappeenrannan lähellä Saimaalla Ruohosaaren ja Heposalon välisellä selällä. Yksi veneessä ollut onnistui pelastumaan. [1]
- 15. elokuuta – Suomen Urheiluliitto perustettiin.
- 24. elokuuta – Ramsay MacDonald erosi Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerin tehtävästä ja muodosti uuden kansallisen hallituksen kaikkien puolueiden edustajista.
- 27. elokuuta – Dornier Do X -lentovene saapui New Yorkiin lennettyään Amsterdamin, Lissabonin, Rio de Janeiron ja Miamin kautta.
- 31. elokuuta – Kiinan tulvat 1931, 23 miljoonaa ihmistä jäi kodittomiksi.
- 10. syyskuuta – Belizen hurrikaani surmasi arviolta 2500 ihmistä.
- 15. – 16. syyskuuta – Invergordonin kapina Skotlannissa. Sadat Kuninkaallisen laivaston merimiehet kieltäytyivät ottamasta vastaan määräyksiä alustensa upseereilta vastalauseena henkilöstön palkkojen alentamista vastaan.
- 18. syyskuuta – Mukdenin välikohtaus Etelä-Mantšurian rautatiellä. Japani käytti sitä tekosyynä valloittaakseen Mantšurian.
- 18. syyskuuta – 23-vuotias Geli Raubal löydettiin kuolleena Münchenistä natsipuolueen johtajan Adolf Hitlerin asunnosta. Tapaus nimettiin itsemurhaksi.
- 21. syyskuuta – Lapuan liikkeen kannattajat estivät Lapuan työväentalon avaamisen sisäministeri Ernst von Bornin määräyksestä huolimatta.
- 21. syyskuuta – Yhdistynyt kuningaskunta irrottautui kultakannasta.
Lokakuu–joulukuu
- 1. lokakuuta – Naiset saivat äänioikeuden Espanjassa.
- 12. lokakuuta − Suomi luopui kultakannasta ja siirtyi vapaaseen rahajärjestelmään Suomen Pankin pääjohtajan Risto Rytin aloitteesta.
- 21. lokakuuta – Kyproksessa puhkesi kapina brittivaltaa vastaan.
- 24. lokakuuta – Gangsteripäällikkö Al Capone tuomittiin Chicagossa 11 vuoden vankeuteen ja 50 000 dollarin sakkoihin verorikoksista.
- 31. lokakuuta – Tampereen taidemuseo ja Hiekan taidemuseo avattiin Tampereella.
- 4. marraskuuta – Puolustuslaitoksen sementti- ja putkilastissa ollut B 2 höyrylaiva upposi myrskyssä Suomenlinnan edustalla jolloin 8 laivalla ollutta kuoli ja kolme pelastui.
- 4. marraskuuta – Kahdeksan miehistön jäsentä kuoli suomalaisen kuunari Ansion haaksirikossa Ruotsin puolella Merenkurkussa.
- 8. marraskuuta – Panaman kanava suljettiin muutamaksi viikoksi maanjäristysvaurioiden vuoksi.
- 5. joulukuuta – Kristus Vapahtajan katedraali Moskovassa tuhottiin Josif Stalinin määräyksestä.
- 10. joulukuuta – Niceto Alcalá-Zamora valittiin Espanjan toisen tasavallan presidentiksi.
- 29. joulukuuta – Suomessa alkoi neuvoa-antava kansanäänestys kieltolaista. Enemmistö äänestäneistä kannatti kieltolain kumoamista.
Tuntematon päivämäärä
- Kurt Gödel todisti Gödelin epätäydellisyyslausen.
- Brittiläinen imperiumi muutettiin Brittiläiseksi kansainyhteisöksi (Commonwealth).
- Haddon Sundblom suunnitteli Coca-Colalle Joulupukin nykyään yleisimmin käytössä olevan ulkonäön.
Syntyneitä
Tammikuu–maaliskuu
- 5. tammikuuta – Robert Duvall, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 13. tammikuuta – Rip Taylor, yhdysvaltalainen koomikko ja näyttelijä (k. 2019)
- 14. tammikuuta – Caterina Valente, italialainen laulaja
- 16. tammikuuta – Johannes Rau, Saksan liittopresidentti (k. 2006)
- 17. tammikuuta – Todd Jones (”James Earl Jones”), yhdysvaltalainen näyttelijä
- 20. tammikuuta – David Morris Lee, vuoden 1996 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut yhdysvaltalainen fyysikko
- 22. tammikuuta – Sam Cooke, yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä (k. 1964)
- 23. tammikuuta – Seija Järvinen, suomalainen pianonsoitonopettaja ja musiikin lehtori (k. 2020)
- 25. tammikuuta – Stig Anderson (”Stikkan Anderson”), ruotsalainen manageri ja laulunsanoittaja ("ABBA") (k. 1997)
- 25. tammikuuta – Paavo Haavikko, suomalainen akateemikko, kirjailija, runoilija ja kustantaja (Kansakunnan linja) (k. 2008)
- 29. tammikuuta – Leslie Bricusse, brittiläinen säveltäjä ja sanoittaja (k. 2021)
- 1. helmikuuta – Boris Jeltsin, ensimmäinen Venäjän presidentti (1991–1999) (k. 2007)
- 8. helmikuuta – James Dean, yhdysvaltalainen näyttelijä (Nuori kapinallinen) (k. 1955)
- 18. helmikuuta – Chloe Anthony Wofford (”Toni Morrison”), vuoden 1993 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut yhdysvaltalainen kirjailija (k. 2019)
- 26. helmikuuta – Josephine Tewson, englantilainen näyttelijätär (Pokka pitää) (k. 2022)
- 28. helmikuuta – Gavin MacLeod, yhdysvaltalainen näyttelijä (k. 2021)
- 1. maaliskuuta – Lamberto Dini, italialainen taloustieteilijä, poliitikko ja ministeri
- 2. maaliskuuta – Mihail Gorbatšov, vuoden 1990 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Neuvostoliiton johtaja (k. 2022)
- 4. maaliskuuta – Kenneth H. Cooper, yhdysvaltalainen lääkäri ja ilmavoimien eversti, Cooperin testin keksijä
- 4. maaliskuuta – Erkki Pohjola, suomalainen kuoronjohtaja, musiikkipedagogi ja professori (Tapiolan kuoron perustaja) (k. 2009)
- 11. maaliskuuta – Rupert Murdoch, australialaissyntyinen yhdysvaltalainen kustantaja
- 14. maaliskuuta – Anja Pohjola, suomalainen näyttelijä
- 16. maaliskuuta – Timo Penttilä, suomalainen arkkitehti (k. 2011)
- 17. maaliskuuta – Thorvald Strömberg, suomalainen meloja (olympiavoittaja) (k. 2010)
- 20. maaliskuuta – Martti Innanen, suomalainen viihdemuusikko, kirjailija ja taidemaalari (k. 2014)
- 22. maaliskuuta – Burton Richter, vuoden 1976 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut yhdysvaltalainen fyysikko (k. 2018)
- 22. maaliskuuta – William Shatner, kanadalainen näyttelijä, elokuvatuottaja, kirjailija ja laulaja (Star Trek)
- 22. maaliskuuta – Risto Vanari, suomalainen muusikko, televisiokäsikirjoittaja ja -ohjaaja (Piilokamera) (k. 1986)
- 26. maaliskuuta – Leonard Nimoy, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja näyttelijä (Star Trek) (k. 2015)
Huhtikuu–kesäkuu
- 1. huhtikuuta – George Baker, brittiläinen näyttelijä (k. 2011)
- 6. huhtikuuta – Casimir Ehrnrooth, suomalainen teollisuusjohtaja ja vuorineuvos (k. 2015)
- 9. huhtikuuta – Heisuke Hironaka, japanilainen matemaatikko
- 15. huhtikuuta – Tomas Tranströmer, vuoden 2011 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut ruotsalainen kirjailija (k. 2015)
- 22. huhtikuuta – Urpo Lahtinen, suomalainen liikemies ja lehtikustantaja (Hymy) (k. 1994)
- 3. toukokuuta – Matti Havulinna, suomalainen meloja (k. 2012)
- 4. toukokuuta – Gennadi Roždestvenski, venäläinen kapellimestari (k. 2018)
- 7. toukokuuta – Gene Wolfe, yhdysvaltalainen tieteis- ja fantasiakirjailija (k. 2019)
- 13. toukokuuta – Jim Jones, yhdysvaltalainen uskonnollinen johtaja (Kansan Temppeli) (k. 1978)
- 18. toukokuuta – Don Martin, yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä (MAD-lehti) (k. 2000)
- 24. toukokuuta – Michel Lonsdale, ranskalais-brittiläinen näyttelijä (k. 2020)
- 31. toukokuuta - Pekka Ilveskoski, suomalainen arkkitehti (k. 1987)
- 31. toukokuuta – John Robert Schrieffer, vuoden 1972 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut yhdysvaltalainen fyysikko, suprajohtavuuden tutkija (k. 2019)
- 3. kesäkuuta – Raúl Castro, Kuuban presidentti
- 3. kesäkuuta – Jorma Kurvinen, suomalainen kirjailija (k. 2002)
- 5. kesäkuuta – Einar Magnussen, norjalainen poliitikko (k. 2004)
- 7. kesäkuuta – Aksel Miinala (”Salamoni”), suomalainen toimittaja ja pakinoitsija (s. 1902)
- 9. kesäkuuta – Maila Annikki Suomi (”Maila Pylkkönen”), suomalainen runoilija (k. 1986)
- 18. kesäkuuta – Fernando Henrique Cardoso, Brasilian presidentti 1995–2003
- 20. kesäkuuta – Olympia Dukakis, yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä (Kuuhullut)
- 20. kesäkuuta – James Tolkan, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 23. kesäkuuta – Juan de Dios Caballero Reyes, meksikolainen roomalaiskatolinen piispa
- 23. kesäkuuta – Ola Ullsten, Ruotsin pääministeri 1978–1979 (k. 2018)
- 26. kesäkuuta – Mirkka Rekola, suomalainen runoilija (k. 2014)
- 27. kesäkuuta – Martinus J. G. Veltman, vuoden 1999 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut alankomaalainen fyysikko (k. 2021)
- 28. kesäkuuta – Ulla Puolanne, suomalainen ekonomi, kokoomuslainen poliitikko ja ministeri (k. 2015)
Heinäkuu–syyskuu
- 10. heinäkuuta – Alice Munro, vuoden 2013 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut kanadalainen novellisti
- 12. heinäkuuta – Aku-Kimmo Ripatti, suomalainen kirjailija (k. 1994)
- 15. heinäkuuta – Clive Cussler, yhdysvaltalainen kirjailija (Nostakaa Titanic!) (k. 2020)
- 23. heinäkuuta – Te Atairangikaahu, maorien kuningatar 1966–2006 (k. 2006)
- 23. heinäkuuta – Jan Troell, ruotsalainen elokuvaohjaaja (Maastamuuttajat)
- 25. heinäkuuta – Harry Kivijärvi, suomalainen kuvanveistäjä (k. 2010)
- 3. elokuuta – Francesca Lindh, suomalainen keramiikkataiteilija
- 8. elokuuta – Roger Penrose, vuoden 2020 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut brittiläinen matemaatikko ja fyysikko (Penrosen laatat)
- 12. elokuuta – Pertti Palmroth, suomalainen kenkäsuunnittelija ja -tehtailija (k. 2020)
- 15. elokuuta – Richard F. Heck, vuoden 2010 Nobelin kemianpalkinnon saanut yhdysvaltalainen kemisti (k. 2015)
- 19. elokuuta – Risto Pelkonen, suomalainen lääkäri ja arkkiatri
- 22. elokuuta – Heikki Värtsi, suomalainen tanssija ja koreografi (k. 2013)
- 23. elokuuta – Hamilton Smith, vuoden 1978 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut yhdysvaltalainen mikrobiologi
- 25. elokuuta – Sven Nygård, suomalainen jazzsaksofonisti
- 25. elokuuta – Regis Philbin, yhdysvaltalainen televisiojuontaja (k. 2020)
- 26. elokuuta – Kálmán Markovits, unkarilainen vesipalloilija (olympiavoittaja) (k. 2009)
- 31. elokuuta – Brita Koivunen, suomalainen iskelmälaulaja (k. 2014)
- 6. syyskuuta – Kari Lagerspetz, suomalainen eläintieteilijä (k. 2012)
- 12. syyskuuta – Bill McKinney, yhdysvaltalainen näyttelijä (k. 2011)
- 12. syyskuuta – Jorma Pullinen, suomalainen upseeri (k. 2018)
- 17. syyskuuta – Jermu Laine, suomalainen poliitikko
- 21. syyskuuta – Syukuro Manabe, vuoden 2021 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut japanilais-yhdysvaltalainen meteorologi ja klimatologi
- 29. syyskuuta – James Watson Cronin, vuoden 1980 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut yhdysvaltalainen ydinfyysikko (k. 2016)
- 29. syyskuuta – Anita Ekberg, ruotsalainen näyttelijä ja malli (k. 2015)
Lokakuu–joulukuu
- 1. lokakuuta – John Vikström, Suomen arkkipiispa
- 4. lokakuuta – Richard Rorty, yhdysvaltalainen filosofi (k. 2007)
- 6. lokakuuta – Riccardo Giacconi, vuoden 2002 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut italialais-yhdysvaltalainen fyysikko (k. 2018)
- 6. lokakuuta – Nikolai Tšernyh, ukrainalainen tähtitieteilijä (k. 2004)
- 7. lokakuuta – Desmond Tutu, vuoden 1984 Nobelin rauhanpalkinnon saanut eteläafrikkalainen arkkipiispa (k. 2021)
- 8. lokakuuta – Jukka Nevakivi, suomalainen poliittisen historian tutkija
- 13. lokakuuta – Jorma Etto, suomalainen runoilija, kirjailija ja suomentaja (k. 2016)
- 19. lokakuuta – John le Carré, brittiläinen kirjailija (k. 2020)
- 20. lokakuuta – Antti Hyry, suomalainen kirjailija (Uuni) (k. 2016)
- 22. lokakuuta – Jan Klenberg, suomalainen amiraali, puolustusvoimain komentaja 1990–1994 (k. 2020)
- 25. lokakuuta – Klaus Hasselmann, vuoden 2021 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut saksalainen meritieteilijä ja ilmastonmallintaja
- 31. lokakuuta – Doris Laine, suomalainen balettitanssija ja baletinjohtaja (k. 2018)
- 1. marraskuuta – Eino Makunen, suomalainen missikisojen järjestäjä
- 5. marraskuuta – Isaac Wister Turner (”Ike Turner”), yhdysvaltalainen muusikko ja tuottaja (k. 2007)
- 6. marraskuuta – Bjartmar Gjerde, norjalainen poliitikko (k. 2009)
- 7. marraskuuta – Bent Hansen, tanskalainen toimittaja ja poliitikko (k. 2000)
- 8. marraskuuta – Peter Collins, brittiläinen Formula 1 -kuljettaja (k. 1958)
- 8. marraskuuta – Ole Knapp, norjalainen poliitikko (k. 2015)
- 15. marraskuuta – Esko Elstelä, suomalainen teatteri- ja elokuvaohjaaja (k. 2007)
- 20. marraskuuta – Aimo Pajunen, suomalainen kenraali ja turvallisuuspoliittinen vaikuttaja (k. 2013)
- 23. marraskuuta – Tosiwo Nakayama, Mikronesian liittovaltion ensimmäinen presidentti 1979–1987 (k. 2007)
- 26. marraskuuta – Adolfo Pérez Esquivel, vuoden 1980 Nobelin rauhanpalkinnon saanut argentiinalainen kansalaisaktivisti
- 26. marraskuuta – Eila Roine, suomalainen näyttelijä
- 2. joulukuuta – Jörgen Petersen, tanskalais-suomalainen trumpetisti ja viihdesäveltäjä (k. 2009)
- 2. joulukuuta – Tuomo Polvinen, suomalainen historiantutkija
- 5. joulukuuta – Dick Wright, englantilainen jalkapallomaalivahti (k. 2003)
- 7. joulukuuta – Ruth Matso, suomalainen tanssija ja koreografi (k. 2020)
- 11. joulukuuta – Jaakko Okker, suomalainen lehtimies (k. 2011)
- 14. joulukuuta – Jalmari Torikka, suomalainen toimittaja ja poliitikko (k. 2013)
- 15. joulukuuta – Reijo Tani, suomalainen viihdemuusikko (k. 2011)
- 20. joulukuuta – Jaakko Nousiainen, suomalainen valtio-opin professori (k. 2022)
- 26. joulukuuta – Klaus Törnudd, suomalainen diplomaatti ja professori
Kuolleita
- Pääartikkeli: Luettelo vuonna 1931 kuolleista henkilöistä
Tammikuu–maaliskuu
- 3. tammikuuta – Joseph Joffre, ranskalainen kenraali (s. 1852)
- 23. tammikuuta – Anna Pavlova, venäläinen ballerina (s. 1881)
- 11. helmikuuta – Charles Algernon Parsons, englantilais-irlantilainen insinööri, höyryturbiinin keksijä (s. 1854)
- 16. helmikuuta – Yrjö Ramstedt, suomalainen näyttelijä, teatterinjohtaja ja taidemaalari (s. 1880)
- 23. helmikuuta – Nellie Melba, australialainen oopperalaulaja (s. 1861)
- 26. helmikuuta – Otto Wallach, vuoden 1910 Nobelin kemianpalkinnon saanut saksalainen kemisti (s. 1847)
- 7. maaliskuuta – Theo van Doesburg, alankomaalainen arkkitehti ja kuvataiteilija (s. 1883)
- 7. maaliskuuta – Axel Waldemar Gallén (”Akseli Gallen-Kallela”), suomalainen taidemaalari (Sammon puolustus) (s. 1865)
- 11. maaliskuuta – Friedrich Wilhelm Murnau, saksalainen elokuvaohjaaja (Nosferatu) (s. 1888)
- 14. maaliskuuta – Frédéric Paulhan, ranskalainen psykologi ja filosofi (s. 1856)
- 20. maaliskuuta – Hermann Müller, Saksan valtakunnankansleri 1928–1930 (s. 1876)
Huhtikuu–kesäkuu
- 8. huhtikuuta – Erik Axel Karlfeldt, vuoden 1931 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut ruotsalainen kirjailija (s. 1864)
- 9. toukokuuta – Albert Abraham Michelson, vuoden 1907 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut saksalais-yhdysvaltalainen fyysikko (Michelsonin–Morleyn koe) (s. 1852)
- 9. toukokuuta – Hugo Standertskjöld, suomalainen eversti, teollisuusmies ja suurlahjoittaja (s. 1844)
- 25. toukokuuta – Ville Alanko, suomalainen iskelmälaulaja ("Rajamäen pojat") (s. 1907) (keuhkokuume)
- 4. kesäkuuta – Husain ibn Ali, Mekan šarif, Hijazin kuningas 1916–1924 (s. 1853)
Heinäkuu–syyskuu
- 2. heinäkuuta – Harald Høffding, tanskalainen filosofi (s. 1843)
- 12. heinäkuuta – Nathan Söderblom, vuoden 1930 Nobelin rauhanpalkinnon saanut ruotsalainen arkkipiispa (s. 1866)
- 16. heinäkuuta – Alice Pike Barney, yhdysvaltalainen taidemaalari (s. 1857)
- 21. elokuuta – Heidi Blåfield, suomalainen näyttelijä (s. 1900)
Lokakuu–joulukuu
- 3. lokakuuta – Carl Nielsen, tanskalainen säveltäjä ja kapellimestari (s. 1865)
- 18. lokakuuta – Thomas Edison, yhdysvaltalainen keksijä ja liikemies (General Electricin perustaja) (s. 1847)
- 21. lokakuuta – Arthur Schnitzler, itävaltalainen lääkäri ja kirjailija (s. 1862)
- 30. marraskuuta – Hjalmar Nortamo, suomalainen lääkäri ja kirjailija (Raumlaissi jaarituksi) (s. 1860)
- 1. joulukuuta – Jaakko Tervo, suomalainen toimittaja ja kirjailija (s. 1871)
- 2. joulukuuta – Vincent d'Indy, ranskalainen säveltäjä (s. 1851)
- 18. joulukuuta – Walter Ahlström, suomalainen vuorineuvos (A. Ahlström Oy:n pääjohtaja) (s. 1875)
- 23. joulukuuta – Wilson Bentley, yhdysvaltalainen tiedemies ja valokuvaaja, lumikiteiden tutkija (s. 1865)
Nobelin palkinnot
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.