1899
Tapahtumia
- 1. tammikuuta – Espanjalaisvalta Kuubassa päättyi.
- 1. tammikuuta − Suomessa tuli voimaan asetus taajaväkisistä yhdyskunnista.
- 21. tammikuuta – Adam Opelin pojat ostivat Friedrich Lutzmannin tehtaan, tekivät tästä johtajan ja aloittivat Opel-autojen valmistuksen.
- 29. tammikuuta – Richard Heubergerin oopperan Ihre Exzellenz kantaesitys Theater an der Wienissä.
- 6. helmikuuta – Espanjan-Yhdysvaltain sota päättyi rauhansopimukseen maiden välillä.
- 15. helmikuuta – Helmikuun manifesti – ensimmäinen sortokausi alkoi Suomessa.
- 16. helmikuuta – Islannin ensimmäinen jalkapalloseura Knattspyrnufélag Reykjavíkur (KR) perustettiin.
- 6. maaliskuuta – Felix Hoffmann patentoi aspiriinin.
- 10. maaliskuuta – Ajokortti tuli pakolliseksi koko Ranskassa.
- 12. maaliskuuta – Porvoon Bjurböleen putosi niin sanottu Bjurbölen meteoriitti.
- 18. maaliskuuta – Keisari Nikolai II ei suostunut vastaanottamaan Pietariin saapunutta suurta lähetystöä. Lähetystöllä oli mukanaan keisarille osoitettu kansalaisadressi jolla vastustettiin helmikuun manifestia. Adressin oli allekirjoittanut 522 931 henkilöä. Keisari kehotti lähetystöä palaamaan kotiinsa ja jättämään anomuksensa kuvernööreille jotka toimittasivat sen eteenpäin.
- 20. maaliskuuta – Martha M. Placesta tuli ensimmäinen sähkötuolissa teloitettu nainen. Place tuomittiin kuolemaan tytärpuolensa murhasta. Murha tapahtui 1898 helmikuussa.
- 26. huhtikuuta – Jean Sibeliuksen 1. sinfonia kantaesitettiin Helsingissä.
- 13. toukokuuta – Esporte Clube Vitória perustettiin Salvadorissa Brasiliassa.
- 18. toukokuuta – Ensimmäinen Haagin rauhankonferenssi käynnistyi Haagissa.
- 24. toukokuuta – Jules Massenet’n oopperan Cendrillon kantaesitys Opéra-Comiquessa Pariisissa.
- 12. kesäkuuta – Pyörremyrsky tuhosi New Richmondin kaupungin Wisconsinin osavaltiossa Yhdysvalloissa. 117 ihmistä kuoli ja yli 200 loukkaantui.
- 27. kesäkuuta – Norjalainen keksijä Johan Vaaler patentoi paperiliittimen.
- 2. heinäkuuta – Keisari Nikolai II kieltäytyi tapaamasta Pietariin saapunutta kulttuuriadressin tuonutta kansainvälistä lähetystöä. Kulttuuriadressissa, jonka oli allekirjoittanut 1 063 kulttuuripersoonaa kahdestatoista Euroopan maasta, pyydettiin Venäjän keisaria säilyttämään Suomen erityisoikeudet ja säästämään sen asema.
- 17.–20. heinäkuuta – Suomen Työväenpuolue (vuodesta 1903 SDP) perustettiin työväenyhdistysten edustajainkokouksessa Turussa.
- 29. heinäkuuta – Haagin ensimmäinen sopimus allekirjoitettiin.
- 17. elokuuta – Hufvudstadsbladet kertoi pikku-uutisissaan "moottorivaunun" liikkuneen Helsingin kaduilla ja "aiheuttaneen yleisön keskuudessa uteliasta mielenkiintoa". Kyseessä on ensimmäinen tarkistettavissa oleva tieto auton liikkumisesta Suomessa.[1]
- 19. syyskuuta – Dreyfusin tapaus: Alfred Dreyfus armahdettiin Ranskassa.
- 17. lokakuuta – Tuhannen päivän sota alkoi Kolumbiassa.
- 4. marraskuuta – Sigmund Freudin kirja Unien tulkinta (Die Traumdeutung) julkaistiin Wienissä.
- 14. marraskuuta – César Cuin oopperan Der Sarazene kantaesitys Mariinski-teatterissa Pietarissa.
- 29. marraskuuta – FC Barcelona perustettiin.
- 16. joulukuuta – AC Milan perustettiin. Alussa seuran nimi oli Milan Football and cricket club.
- 31. joulukuuta – Yksi Stonehengen suurista pystykivistä kaatui. Tähän asti tapaus on viimeisin kaatuminen.
Tuntematon päivämäärä
- Miljoonia ihmisiä kuoli nälänhädässä Intiassa. Brittiläisten siirtomaaisäntien politiikka pahensi tilannetta.
- Suomessa esiintyi epätavallisen suuria kevättulvia. Useiden järvien, erityisesti Saimaan pinta nousi poikkeuksellisen korkealle, minkä seurauksena rantakallioissa on paikoitellen vieläkin havaittavissa niin sanottu valarikon viiva.[2].
- Alaskan Nomesta löytyi kultaa.
Syntyneitä
Tammikuu–maaliskuu
- 5. tammikuuta – Kaarlo Marjanen, suomalainen lausuntataiteilija (k. 1984)
- 7. tammikuuta – Francis Poulenc, ranskalainen säveltäjä ja pianisti (k. 1963)
- 12. tammikuuta – Paul Hermann Müller, vuoden 1948 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut sveitsiläinen kemisti (k. 1965)
- 17. tammikuuta – Al Capone, yhdysvaltalainen gangsteri (k. 1949)
- 21. tammikuuta – John Bodkin Adams, brittiläinen lääkäri (k. 1983)
- 21. tammikuuta – Oili Jaatinen, suomalainen näyttelijä (k. ?)
- 21. tammikuuta – Lassi Tokkola, suomalainen taidemaalari (k. 1975)
- 21. tammikuuta – Aleksandr Tšerepnin, venäläinen säveltäjä ja pianisti (k. 1977)
- 22. tammikuuta – Martti Haavio (”P. Mustapää”), suomalainen runoilija, kansanrunouden ja mytologian tutkija ja akateemikko (k. 1973)
- 25. tammikuuta – Peder Holt, norjalainen poliitikko (k. 1963)
- 25. tammikuuta – Paul-Henri Spaak, Belgian pääministeri (k. 1972)
- 27. tammikuuta – Sulo Salonen, suomalainen säveltäjä (k. 1976)
- 28. tammikuuta – Elias Simojoki, suomalainen pappi, IKL:n kansanedustaja ja Sinimustat-järjestön puheenjohtaja (k. 1940)
- 3. helmikuuta – João Café Filho, Braslian presidentti 1954–1955 (k. 1970)
- 6. helmikuuta – Ramón Novarro, meksikolainen mykkäelokuvien näyttelijä (k. 1968)
- 8. helmikuuta – Lonnie Johnson, yhdysvaltalainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä (k. 1970)
- 10. helmikuuta – Cevdet Sunay, Turkin presidentti 1966–1973 (k. 1980)
- 12. helmikuuta – Aleksei Vinogradov, neuvostoliittolainen prikaatinkomentaja (k. 1940)
- 15. helmikuuta – Gale Sondergaard, yhdysvaltalainen näyttelijä (k. 1985)
- 19. helmikuuta – Greta Hällfors-Sipilä, suomalainen taidemaalari (k. 1974)
- 19. helmikuuta – Josep Tarradellas, espanjalainen poliitikko (k. 1988)
- 23. helmikuuta – Norman Taurog, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja (k. 1981)
- 1. maaliskuuta – Ralf Törngren, suomalainen poliitikko (k. 1961)
- 5. maaliskuuta – Gösta Diehl, suomalainen taidemaalari (k. 1964)
- 6. maaliskuuta – Kerstin Nylander, suomalainen näyttelijä (k. 1976)
- 7. maaliskuuta – Paavo A. Viding, suomalainen agronomi, pääjohtaja ja ministeri (k. 1965)
- 8. maaliskuuta – Egil Offenberg, norjalainen poliitikko (k. 1975)
- 11. maaliskuuta – Fredrik IX, Tanskan kuningas (k. 1972)
- 12. maaliskuuta – Reino Hallamaa, suomalainen eversti, Suomen radiotiedostelun alkuunpanija (k. 1979)
- 13. maaliskuuta – Ivar Strahl, ruotsalainen oikeustieteilijä (k. 1987)
- 13. maaliskuuta – John Hasbrouck van Vleck, vuoden 1977 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut yhdysvaltalainen fyysikko (k. 1980)
- 18. maaliskuuta – George Beauchamp, yhdysvaltalainen soitinsuunnittelija, sähkökitaran keksijä (k. 1941)
- 18. maaliskuuta – Arvi Mäenpää, suomalainen taidemaalari (k. 1976)
- 29. maaliskuuta – Lavrenti Berija, neuvostoliittolainen kommunistipoliitikko ja turvallisuuspäällikkö (k. 1953)
Huhtikuu–kesäkuu
- 7. huhtikuuta – Aune Brotherus, suomalainen kirjallisuuden kääntäjä (k. 1990)
- 7. huhtikuuta – Erkki O. Mantere, suomalainen kaupunginjohtaja, hallitusneuvos, kansliapäällikkö ja maaherra (k. 1977)
- 11. huhtikuuta – Jakob Martin Pettersen, norjalainen poliitikko (k. 1970)
- 13. huhtikuuta – Alfred Mosher Butts, yhdysvaltalainen arkkitehti (k. 1993)
- 13. huhtikuuta – Hjalmar Hagelstam, suomalainen taidemaalari ja -graafikko, kuvittaja ja lavastaja (k. 1941)
- 18. huhtikuuta – Bobi Sivén, suomalainen heimoaktivisti ja Repolan nimismies (k. 1921)
- 21. huhtikuuta – Emmi Jurkka, suomalainen näyttelijä (k. 1990)
- 22. huhtikuuta – Vladimir Nabokov, venäläinen kirjailija (k. 1977)
- 23. huhtikuuta – Sylvi-Kyllikki Kilpi, suomalainen vasemmistopoliitikko ja kulttuurivaikuttaja (k. 1987)
- 27. huhtikuuta – Walter Lantz, yhdysvaltalainen animaattori (k. 1994)
- 29. huhtikuuta – Duke Ellington, yhdysvaltalainen jazzpianisti (k. 1974)
- 1. toukokuuta – Jón Leifs, islantilainen säveltäjä (k. 1968)
- 6. toukokuuta – Billy Cotton, brittiläinen kapellimestari (k. 1969)
- 8. toukokuuta – Friedrich von Hayek, vuoden 1974 Nobelin taloustieteen palkinnon saanut itävaltalais-brittiläinen taloustieteilijä (k. 1992)
- 10. toukokuuta – Fred Astaire, yhdysvaltalainen näyttelijä (k. 1987)
- 18. toukokuuta – Adelmo Melecci, italialainen säveltäjä, urkuri ja pedagogi (k. 2004)
- 23. toukokuuta – Kalle Kallio, suomalainen ortopedian ja traumatologian professori (k. 1986)
- 24. toukokuuta – Suzanne Lenglen, ranskalainen tennispelaaja ja olympiavoittaja (k. 1938)
- 28. toukokuuta – D. C. Williams, yhdysvaltalainen filosofi (k. 1983)
- 3. kesäkuuta – Georg von Békésy, vuoden 1961 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut unkarilainen biofyysikko (k. 1972)
- 8. kesäkuuta – Märta Blomstedt, suomalainen arkkitehti (k. 1982)
- 12. kesäkuuta – Fritz Lipmann, vuoden 1953 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut saksalais-yhdysvaltalainen biokemisti (k. 1986)
- 14. kesäkuuta – Yasunari Kawabata, vuoden 1968 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut japanilainen kirjailija (Kioto) (k. 1972)
- 19. kesäkuuta – Boris Rybkin (”Boris Jartsev”), neuvostoliittolainen diplomaatti ja lähetystösihteeri (k. 1947)
- 21. kesäkuuta – Aarne Lamminen, suomalainen mainostaiteilija ja taidemaalari (k. 1962)
- 26. kesäkuuta – Marija Nikolajevna Romanova, venäläinen suuriruhtinatar, keisari Nikolai II:n tytär (k. 1918)
Heinäkuu–syyskuu
- 1. heinäkuuta – Astrid Joutseno, suomalainen pianisti (k. 1962)
- 2. heinäkuuta – Eero Könönen, suomalainen taidemaalari (k. 1940)
- 17. heinäkuuta – James Cagney, yhdysvaltalainen näyttelijä (k. 1986)
- 21. heinäkuuta – Ernest Hemingway, vuoden 1954 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut yhdysvaltalainen kirjailija (k. 1961)
- 22. heinäkuuta – Sobhuza II, Swazimaan kuningas 1921–1982 (k. 1982)
- 23. heinäkuuta – Gustav Heinemann, Saksan liittopresidentti 1969–1974 (k. 1976)
- 28. heinäkuuta – Bertel Ikonen, suomalainen eversti (k. 1990)
- 1. elokuuta – Jimmie Angel, yhdysvaltalainen lentäjä ja tutkimusmatkailija, Angelin putouksen löytäjä (k. 1956)
- 7. elokuuta – J. E. Mikkola, suomalainen näytelmäkirjailija (k. 1953)
- 13. elokuuta – Alfred Hitchcock, englantilainen elokuvaohjaaja (k. 1980)
- 23. elokuuta – Bertil Ohlin, vuoden 1977 Nobelin taloustieteen palkinnon saanut ruotsalainen taloustieteilijä, professori ja poliitikko (k. 1979)
- 23. elokuuta – Terje Wold, norjalainen poliitikko (k. 1972)
- 24. elokuuta – Albert Claude, vuoden 1974 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut belgialiainen biologi (k. 1983)
- 24. elokuuta – Yrjö Murto, suomalainen kansanedustaja ja ministeri (k. 1963)
- 26. elokuuta – Jussi Tossavainen, suomalainen urheiluvaikuttaja (k. 1973)
- 27. elokuuta – C. S. Forester, brittiläinen kirjailija (k. 1966)
- 29. elokuuta – Lyman Lemnitzer, yhdysvaltalainen kenraali (k. 1988)
- 3. syyskuuta – Frank Macfarlane Burnet, vuoden 1960 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut australialainen immunologi (k. 1985)
- 9. syyskuuta – Gyula Halász (”Brassaï”), unkarilainen valokuvaaja, kuvanveistäjä ja elokuvaohjaaja (k. 1984)
- 11. syyskuuta – Philipp Bouhler, saksalainen kansliapäällikkö ja SS-Obergruppenführer (k. 1945)
- 11. syyskuuta – Alice Lyly, suomalainen näyttelijä ja teatteriohjaaja (k. 1976)
- 12. syyskuuta – Väinö Aalto, neuvostoliitonsuomalainen lehtimies, kirjailija ja kirjallisuudentutkija (k. 1938)
- 15. syyskuuta – Risto Orko, suomalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja (k. 2001)
- 20. syyskuuta – Kaarlo Lampi, suomalainen teollisuusneuvos ja SOK:n johtohenkilö (k. 1966)
Lokakuu–joulukuu
- 6. lokakuuta – Lauri Hakulinen, suomalainen suomen kielen professori ja Sanakirjasäätiön johtaja (k. 1985)
- 8. lokakuuta – Kalle Tolonen, suomalainen insinööri ja TVH:n ylijohtaja (k. 1965)
- 9. lokakuuta – Thorkil Kristensen, tanskalainen kansantaloustieteen professori, poliitikko ja tulevaisuudentutkija (k. 1989)
- 10. lokakuuta – Kaarlo Kurko, suomalainen seikkailija, sotilas ja kirjailija (k. 1989)
- 19. lokakuuta – Miguel Ángel Asturias, vuoden 1967 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut guatemalalainen diplomaatti ja kirjailija (k. 1974)
- 22. lokakuuta – Axel Olson, ruotsalainen kuvataiteilija (k. 1986)
- 27. lokakuuta – Onni Halla, suomalainen kirjailija (k. 1981)
- 29. lokakuuta – Akim Tamiroff, venäläinen näyttelijä (k. 1972)
- 2. marraskuuta – Peter Aufschnaiter, itävaltalainen vuorikiipeilijä, agronomi, kartografi ja maantieteilijä (k. 1973)
- 5. marraskuuta – Toimi Laaksonen, suomalainen taidemaalari (k. 1973)
- 7. marraskuuta – Daisuke Namba, japanilainen kommunisti (k. 1924)
- 9. marraskuuta – Mezz Mezzrow, yhdysvaltalainen jazzklarinetisti ja saksofonisti (k. 1972)
- 13. marraskuuta – Huang Xianfan, kiinalainen historioitsija, antropologi ja paleografi (k. 1982)
- 14. marraskuuta – Lauri Paloheimo, suomalainen maataloustieteilijä (k. 1976)
- 16. marraskuuta – Carlo Rosselli, italialainen sosialisti ja antifasisti (k. 1937)
- 22. marraskuuta – Hoagy Carmichael, yhdysvaltalainen säveltäjä ja muusikko (k. 1981)
- 29. marraskuuta – Emma Morano, kuollessaan maailman vanhin henkilö ja viimeinen 1800-luvulla syntynyt henkilö (k. 2017)
- 2. joulukuuta – Eino Kaipainen, suomalainen näyttelijä (k. 1995)
- 4. joulukuuta – Nils Hønsvald, norjalainen poliitikko (k. 1971)
- 8. joulukuuta – Yrjö Kivimies, suomalainen kirjailija (k. 1980)
- 9. joulukuuta – Jean de Brunhoff, ranskalainen lastenkirjailija ja kuvittaja (Babar-norsu) (k. 1937)
- 10. joulukuuta – Kai Lindberg, tanskalainen poliitikko (k. 1985)
- 13. joulukuuta – Yrjö Saarinen, suomalainen taidemaalari (k. 1958)
- 16. joulukuuta – Noël Coward, englantilainen näytelmäkirjailija ja näyttelijä (k. 1973)
- 25. joulukuuta – Humphrey Bogart, yhdysvaltalainen näyttelijä (k. 1957)
- 31. joulukuuta – Silvestre Revueltas, meksikolainen säveltäjä, viulisti ja kapellimestari (k. 1940)
- 31. joulukuuta – Elli Saurio, suomalainen taloustieteilijä, Suomen ensimmäinen taloustieteistä tohtoriksi väitellyt nainen (k. 1966)
Kuolleita
- Pääartikkeli: Luettelo vuonna 1899 kuolleista henkilöistä
Tapahtumia aiheittain
Vuosi 1899 fiktiossa
- Vuoden 2002 elokuvan Aikakone alkuosa sijoittuu vuoden 1899 New Yorkiin.
- Vuoden 2003 elokuva Herrasmiesliiga sijoittuu vuoteen 1899.
- Vuoden 2013 videopeli Amnesia: A Machine for Pigs sijoittuu vuoden 1899 Lontooseen.
- Vuoden 2018 videopeli Red Dead Redemption 2 sijoittuu vuoteen 1899.
Lähteet
- U. E. Moisala: Auto Suomessa: auton kaupan, käytön ja korjaamotoiminnan historia vuoteen 1983, s. 25. Helsinki: Autoalan Keskusliitto ry ja Autotuojat ry, 1983. ISBN 951-99459-8-9.
- Pertti Vuori: Joutsenolaisia tarinoita : Suuri adressi – Valarikon viiva. Web Archive 2012 (Lappeenranta.fi). Viitattu 9.2.2020.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.