1873
Tapahtumia
- Buda, Óbuda ja Pest yhdistettiin Budapestiksi.
- Alkoi talouskriisi, joka tunnetaan nimellä pitkä lama.
- Wienissä pidettiin maailmannäyttely johon myös Suomi osallistui ensimmäistä kertaa. Näyttelyssä palkittiin C. V. Gyldénin piirtämä Suomen yleiskartta.
- Espanjan ensimmäinen tasavalta perustettiin.
- Kaliforniassa käytiin modok-sota Yhdysvaltojen ja modok-intiaanien välillä.
- Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys perustettiin.
- Diklooridifenyylitrikloorietaania valmistettiin ensimmäisen kerran.
- Suomen Kuvalehti alkoi ilmestyä ensimmäisen kerran.
- Jokioisten, Karttulan, Kiuruveden ja Kontiolahden kunnat perustettiin.
Syntyneitä
Tammikuu–maaliskuu
- 1. tammikuuta – Leon Czolgosz, puolalais-yhdysvaltalainen anarkisti ja salamurhaaja (k. 1901)
- 2. tammikuuta – Anton Pannekoek, alankomaalainen tähtitieteilijä ja marxilainen teoreetikko (k. 1960)
- 2. tammikuuta – Marie Françoise Thérèse Martin, Pyhä Thérèse, ranskalainen karmeliittanunna ja pyhimys (k. 1897)
- 7. tammikuuta – Adolph Zukor, unkarilais-yhdysvaltalainen yrittäjä ja filmimoguli (k. 1976)
- 12. tammikuuta – Spiridon Luis, kreikkalainen maratonjuoksija ja olympiavoittaja (k. 1940)
- 20. tammikuuta – Johannes Vilhelm Jensen, vuoden 1944 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut tanskalainen kirjailija (k. 1950)
- 28. tammikuuta – Sidonie-Gabrielle Colette, ranskalainen kirjailija ja journalisti (k. 1954)
- 2. helmikuuta – Konstantin von Neurath, saksalainen poliitikko, ministeri ja diplomaatti (k. 1956)
- 13. helmikuuta – Fjodor Šaljapin, venäläinen bassolaulaja ja oopperatähti (k. 1938)
- 14. helmikuuta – Georges Dillon-Kavanagh, ranskalainen miekkailija (k. 1944)
- 15. helmikuuta – Carl Björkman, ahvenanmaalainen poliitikko (k. 1948)
- 15. helmikuuta – Hans Karl August Simon von Euler-Chelpin, vuoden 1929 Nobelin kemianpalkinnon saanut saksalais-ruotsalainen kemisti ja Nobel-palkinnon saaja (k. 1964)
- 23. helmikuuta – Liang Qichao, kiinalainen kirjailija ja poliitikko (k. 1929)
- 25. helmikuuta – Enrico Caruso, italialainen oopperalaulaja (k. 1921)
- 26. helmikuuta – Ivan Aleksejevitš Aleksejev, Skeemaigumeni Johannes, Valamon luostarin igumeni (k. 1958)
- 26. helmikuuta – Uno Paunu, suomalainen pappi, lähetysteologi ja Suomen Lähetysseuran lähetysjohtaja (k. 1948)
- 27. helmikuuta – Emanuel Aromaa, suomalainen SDP:n kansanedustaja (k. 1933)
- 3. maaliskuuta – Maija Konttinen, suomalainen lastenkirjailija ja laulujen sanoittaja (k. 1949)
- 10. maaliskuuta – Jakob Wassermann, saksanjuutalainen kirjailija (k. 1934)
- 19. maaliskuuta – Max Reger, saksalainen säveltäjä ja urkuri (k. 1916)
- 25. maaliskuuta – Rudolf Rocker, saksalainen kirjailija, historioitsija ja anarkosyndikalisti (k. 1958)
Huhtikuu–kesäkuu
- 1. huhtikuuta – Bibb Graves, yhdysvaltalainen poliitikko (k. 1942)
- 1. huhtikuuta – Sergei Rahmaninov, venäläinen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari (k. 1943)
- 4. huhtikuuta – Aina Lindfors, suomalainen näyttelijä (k. 1952)
- 10. huhtikuuta – Kyösti Kallio, Suomen tasavallan presidentti (k. 1940)
- 22. huhtikuuta – Luigi Lucheni, italialainen anarkisti ja salamurhaaja (k. 1910)
- 22. huhtikuuta – Wilho Sjöström, suomalainen taidemaalari ja professori (k. 1944)
- 23. huhtikuuta – Theodor Körner, Itävallan presidentti 1951–1957 (k. 1957)
- 25. huhtikuuta – Félix d'Herelle, kanadalanranskalainen mikrobiologi (k. 1949)
- 27. huhtikuuta – Nestor Linnanen, suomalainen Lahden punakaartin ylipäällikkö (k. 1955)
- 27. huhtikuuta – Robert Wiene, saksalainen elokuvaohjaaja (k. 1938)
- 5. toukokuuta – Leon Czolgosz, yhdysvaltalainen anarkisti ja presidentti William McKinleyn murhaaja (k. 1901)
- 9. toukokuuta – Howard Carter, englantilainen arkeologi ja egyptologi (k. 1939)
- 15. toukokuuta – Adolf Lietsalo, suomalainen taidemaalari (k. 1953)
- 15. toukokuuta – Oskari Tokoi, suomalainen poliitikko ja toimittaja (k. 1963)
- 15. toukokuuta – Nikolai Tšerepnin, venäläinen säveltäjä (k. 1945)
- 29. toukokuuta – Rudolf Tobias, virolainen säveltäjä, urkuri ja kuoronjohtaja (k. 1918)
- 2. kesäkuuta – Anna Eliza Williams, pitkäikäinen englantilainen, maailman vanhin ihminen vuonna 1987 (k. 1987)
- 3. kesäkuuta – Otto Loewi, vuoden 1936 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut saksalais-yhdysvaltalainen farmakologi (k. 1961)
- 4. kesäkuuta – Charles Fox Parham, yhdysvaltalainen helluntailaisuuden muotoutumiseen vaikuttanut saarnaaja (k. 1929)
- 5. kesäkuuta – Karl Olof Larsson, Larin-Kyösti, suomalainen runoilija (k. 1948)
- 7. kesäkuuta – Landon Ronald, brittiläinen kapellimestari, säveltäjä ja pianisti (k. 1938)
- 24. kesäkuuta – Hugo Simberg, suomalainen taidemaalari ja -graafikko (k. 1917)
- 28. kesäkuuta – Alexis Carrel, vuoden 1912 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut ranskalainen kirurgi (k. 1944)
Heinäkuu–syyskuu
- 1. heinäkuuta – Daniel Burges, brittiläinen sotilas (s. 1946)
- 1. heinäkuuta – Sandra Lehtinen, suomalainen SDP:n kansanedustaja (k. 1954)
- 7. heinäkuuta – A. Victor Donahey, yhdysvaltalainen poliitikko (k. 1946)
- 7. heinäkuuta – Halvdan Koht, norjalainen historioitsija ja poliitikko (k. 1965)
- 12. heinäkuuta – Hannes Nylander, suomalainen maatalousneuvos ja kansanedustaja (k. 1940)
- 12. heinäkuuta – Oscar von Sydow, ruotsalainen poliitikko ja pääministeri (k. 1936)
- 20. heinäkuuta – Alberto Santos-Dumont, brasilialainen ilmailun uranuurtaja (k. 1932)
- 20. heinäkuuta – Joseph Wallis, brittiläinen rugbynpelaaja ja olympiamitalisti
- 26. heinäkuuta – Heikki Ojansuu, suomalainen kielitieteilijä (k. 1923)
- 1. elokuuta – Ernest Ebbage, brittiläinen köydenvetäjä ja olympiamitalisti (k. 1943)
- 12. elokuuta – Waldemar Björkstén, suomalainen kilpapurjehtija (k. 1933)
- 20. elokuuta – Eliel Saarinen, suomalainen arkkitehti (k. 1950)
- 21. elokuuta – Xenophon Overton Pindall, yhdysvaltalainen lakimies, demokraattipoliitikko ja Arkansas'n kuvernööri (k. 1935)
- 26. elokuuta – Lee De Forest, yhdysvaltalainen insinööri ja elektroniputken keksijä (k. 1961)
- 4. syyskuuta – Henri Helle, ranskalainen jousiampuja (k. 1901)
- 8. syyskuuta – Alfred Jarry, ranskalainen kirjailija (k. 1907)
- 8. syyskuuta – David O. McKay, yhdysvaltalainen mormonikirkon presidentti (k. 1970)
Lokakuu–joulukuu
- 9. lokakuuta – Karl Schwarzschild, saksalainen tähtitieteilijä ja fyysikko (k. 1916)
- 10. lokakuuta – Aadolf Fredrik, Mecklenburgin herttua, saksalainen tutkimusmatkailija ja Togomaan kuvernööri (k. 1969)
- 10. lokakuuta – Florence Knapp, pitkäikäinen yhdysvaltalainen, maailman vanhin ihminen vuosina 1987–88 (k. 1988)
- 10. lokakuuta – Arthur O. Lovejoy, yhdysvaltalainen historioitsija (k. 1962)
- 14. lokakuuta – Jules Rimet, ranskalainen jalkapallovaikuttaja ja FIFAn puheenjohtaja (k. 1956)
- 19. lokakuuta – Ellen Johansson, suomenruotsalainen kirjailija (k. 1964)
- 22. lokakuuta – G. J. Ramstedt, suomalainen tutkimusmatkailija, tieteilijä ja diplomaatti (k. 1950)
- 24. lokakuuta – Ernesti Suolahti, suomalainen lyseon lehtori ja suojeluskuntajärjestön everstiluutnantti (k. 1947)
- 25. lokakuuta – Erland Sihvonen, suomalainen lähetyssaarnaaja (k. 1967)
- 26. lokakuuta – Thorvald Stauning, tanskalainen poliitikko ja valtiomies (k. 1942)
- 27. lokakuuta – Andrei Kuznetsov, Isä Akaki, suomenvenäläinen munkki, kuollessaan Pohjoismaiden vanhin asukas (k. 1984)
- 28. lokakuuta – Karl F. Sundman, suomalainen tähtitieteilijä ja matemaatikko (k. 1949)
- 30. lokakuuta – Francisco Madero, meksikolainen vallankumouksellinen ja presidentti (k. 1913)
- 4. marraskuuta – George Edward Moore, englantilainen filosofi (k. 1958)
- 5. marraskuuta – Edwin Flack, australialainen urheilija ja olympiavoittaja (k. 1935)
- 10. marraskuuta – Henri Rabaud, ranskalainen säveltäjä (k. 1949)
- 14. marraskuuta – Carlos María Javier de la Torre, ecuadorilainen katolinen arkkipiispa ja kardinaali (k. 1968)
- 16. marraskuuta – W. C. Handy, yhdysvaltalainen bluessäveltäjä ja -muusikko (k. 1958)
- 18. marraskuuta – Francisco Villota, espanjalainen pelotari (k. 1950)
- 20. marraskuuta – Daniel Gregory Mason, yhdysvaltalainen säveltäjä (k. 1953)
- 27. marraskuuta – Mike Grant, kanadalainen jääkiekkoilija (k. 1955)
- 4. joulukuuta – Adam Halme, suomalainen maataloustyönjohtaja ja SDP:n kansanedustaja (k. 1933)
- 14. joulukuuta – Joseph Jongen, belgialainen säveltäjä ja urkuri (k. 1953)
- 19. joulukuuta – Alphonse Kirchhoffer, ranskalainen miekkailija (k. 1913)
- 21. joulukuuta – A. E. Rautavaara, suomalainen hallintovirkamies ja ministeri (k. 1941)
- 31. joulukuuta – Konstantin Konik, virolainen lääkäri, poliitikko ja ministeri (k. 1936)
Kuolleita
- 5. tammikuuta – Manuel Marliani, italialais-espanjalainen kirjailija, diplomaatti ja poliitikko (s. 1795)
- 9. tammikuuta – Napoleon III, Ranskan keisari 1852–1870 (s. 1806)
- 13. tammikuuta – Otto Carl Rehbinder, suomalainen salaneuvos, Venäjän armeijan eversti ja Hämeen läänin kuvernööri (s. 1797)
- 18. tammikuuta – Edward Bulwer-Lytton, englantilainen kirjailija (s. 1803)
- 27. tammikuuta – Adam Sedgwick, brittiläinen geologi (s. 1785)
- 2. helmikuuta – Charlotte von Württemberg, Venäjän suuriruhtinatar (s. 1807)
- 7. helmikuuta – Sheridan Le Fanu, irlantilainen kirjailija (s. 1814)
- 18. helmikuuta – Vasil Levski, bulgarialainen vallankumousjohtaja ja itsenäisyystaistelija (s. 1837)
- 19. helmikuuta – Robert Wilhelm Ekman, suomalainen taidemaalari (s. 1808)
- 2. maaliskuuta – Edward Johnson, Etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa (s. 1816)
- 9. maaliskuuta – Jules Bourcier, ranskalainen lintutieteilijä (s. 1797)
- 17. maaliskuuta – Adolf Waldemar Wallensköld, suomalainen senaattori, valtiopäivämies ja valtioneuvos (s. 1828)
- 5. huhtikuuta – Andrew B. Moore, yhdysvaltalainen demokaattipoliitikko ja Alabaman kuvernööri (s. 1807)
- 11. huhtikuuta – Edward Canby, yhdysvaltalainen kenraali (s. 1817)
- 18. huhtikuuta – Justus von Liebig, saksalainen kemisti (s. 1803)
- 22. huhtikuuta – Kaarle Alfred Castrén, suomalainen historioitsija (s. 1845)
- 1. toukokuuta – David Livingstone, skottilainen Afrikan-tutkija (s. 1813)
- 7. toukokuuta – Salmon P. Chase, yhdysvaltalainen juristi ja poliitikko (s. 1808)
- 8. toukokuuta – John Stuart Mill, englantilainen filosofi ja taloustieteilijä (s. 1806)
- 15. toukokuuta – Alexandru Ioan Cuza, romanialainen ruhtinas (s. 1820)
- 22. toukokuuta – Alessandro Manzoni, italialainen kirjailija (s. 1785)
- 23. toukokuuta – Pierre-Jean DeSmet, Yhdysvalloissa toiminut belgialaissyntyinen katolinen pappi (s. 1801)
- 27. toukokuuta – Pierre-Antoine Lebrun, ranskalainen runoilija ja näytelmäkirjailija (s. 1785)
- 5. kesäkuuta – Urbano Rattazzi, italialainen poliitikko (s. 1808)
- 19. kesäkuuta – Samuel Wilberforce, englantilainen anglikaanisen kirkon piispa (s. 1805)
- 4. heinäkuuta – Johann Jakob Kaup, saksalainen luonnontieteilijä ja paleontologi (s. 1803)
- 8. heinäkuuta – Franz Xaver Winterhalter, saksalainen taidemaalari ja graafikko (s. 1805)
- 27. heinäkuuta – Fjodor Tjuttšev, venäläinen runoilija ja diplomaatti (s. 1803)
- 6. elokuuta – Odilon Barrot, ranskalainen poliitikko ja pääministeri (s. 1791)
- 9. elokuuta – Fredrika Wenman, suomenruotsalainen ruustinna ja runoilija (s. 1803)
- 26. elokuuta – Johan August von Essen, suomalainen lehtimies, valtiopäivämies ja kuvernööri (s. 1815)
- 7. syyskuuta – Jules Verreaux, ranskalainen kasvi- ja lintutieteilijä (s. 1807)
- 16. syyskuuta – Alfred Brynolf Roos, suomalainen kirkkoherra, valtiopäivämies ja virsirunoilija (s. 1824)
- 3. lokakuuta – Kapteeni Jack, modok-intiaanien päällikkö (s. 1837)
- 3. lokakuuta – Boston Charley, yhdysvaltalainen modok-soturi (s. 1854)
- 6. lokakuuta – Fjodor Vasiljev, venäläinen taidemaalari (s. 1850)
- 6. lokakuuta – Friedrich Wieck, saksalainen muusikko ja musiikkipedagogi (s. 1785)
- 21. lokakuuta – Johan Sebastian Welhaven, norjalainen runoilija ja kirjallisuustieteilijä (s. 1807)
- 23. lokakuuta – William Bebb, yhdysvaltalainen poliitikko (s. 1802)
- 29. lokakuuta – Juhana, Saksin kuningas (s. 1801)
- 29. lokakuuta – Antti Särkelä, suomalainen kelloseppä, Suomen ensimmäisen kronometrin rakentaja (s. 1804)
- 6. marraskuuta – William J. Hardee, Etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa (s. 1815)
- 7. marraskuuta – Paavo Tikkanen, suomalainen toimittaja, runoilija ja kääntäjä (s. 1823)
- 20. marraskuuta – Lars Peldan, suomalainen merimies ja valokuvaaja (s. 1827)
- 14. joulukuuta – Louis Agassiz, yhdysvaltalainen eläintieteilijä ja geologi (s. 1807)
- 15. joulukuuta – Thomas Joachim Legler, norjalainen taidemaalari ja piirustusmestari (s. 1806)
- 27. joulukuuta – Edward Blyth, englantilainen eläintieteilijä ja kemisti (s. 1810)
- Johan Gabriel von Bonsdorff, suomalainen juristi, kameralisti ja valtioneuvos (s. 1795)
- Henrik Liljeroos, suomalainen tehtailija ja kunnallispoliitikko (s. 1828)
- Johan Mattilas, suomalainen valaanpyytäjä (s. 1821)
- Mathias Weckström, suomalainen keräilijä ja postiekspeditööri (s. 1803)
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.