1845
Tapahtumia
- Texas liittyi Yhdysvaltoihin.
- Karl Marx ja Friedrich Engels karkotettiin Ranskasta.
- Stephen Perry patentoi kuminauhan.
- 30. maaliskuuta – Suomi vietti pääsiäistä ainoana maana maailmassa, koska parannetun kalenterin pääsiäinen sattui eri kohtaan sekä gregoriaanisen että juliaanisen kalenterin pääsiäiseen verrattuna ja Suomi oli ainoa maa, jossa käytettiin parannettua kalenteria. Länsi-Euroopassa pääsiäinen oli gregoriaanisen kalenterin mukaisesti 23. maaliskuuta ja muualla Venäjällä juliaanisen kalenterin mukaisesti 27. huhtikuuta.[1]
- 28. elokuuta – Scientific American -lehden ensimmäinen numero ilmestyi.
- 19. lokakuuta – Richard Wagnerin ooppera Tannhäuser sai ensiesityksensä Dresdenissä.
- 8. joulukuuta – Karl Ludwig Hencke löysi viidennen koskaan löydetyn asteroidin, Astraean, minkä jälkeen asteroideja ruvettiin löytämään kiihtyvällä tahdilla. Tämä johti lopulta niiden erottamiseen planeetoista.[2][3]
- 17. joulukuuta – Preussilainen tutkimusmatkailija Ludwig Leichhardt saapui Port Essingtonin siirtokuntaan pohjoisessa Australiassa lähdettyään edellisvuonna tutkimusretkelle Queenslandista.
Syntyneitä
- 1. tammikuuta – Karl Fabritius, suomalainen valtiopäivämies ja Kuopion pormestari (k. 1889)
- 7. tammikuuta – Ludvig III, Baijerin kuningas 1913–1918 (k. 1921)
- 29. tammikuuta – Charles Frederick Crisp, yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko (k. 1896)
- 14. helmikuuta – Lydia Sesemann, suomalainen kemisti, ensimmäinen tohtoriksi väitellyt suomalainen nainen (k. 1925)
- 15. helmikuuta – Elihu Root, vuoden 1912 Nobelin rauhanpalkinnon saanut yhdysvaltalainen poliitikko ja ministeri (k. 1937)
- 24. helmikuuta – Adolf Tillaeus, suomalainen käsityöläinen ja kartanonomistaja (k. 1900)
- 3. maaliskuuta – Georg Cantor, saksalainen matemaatikko, joukko-opin luoja (k. 1912)
- 10. maaliskuuta – Aleksanteri III, Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas (k. 1894)
- 27. maaliskuuta – Wilhelm Röntgen, saksalainen ensimmäisen Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1901 saanut fyysikko, röntgensäteilyn löytäjä (k. 1923)
- 4. huhtikuuta – František Plesnivý, itävalta-unkarilainen arkkitehti (k. 1918)
- 23. huhtikuuta – Fridolf Leopold Hisinger, suomalainen ruukinpatruuna ja vuorineuvos (k. 1928)
- 23. huhtikuuta – Pier Andrea Saccardo, italialainen kasvi- ja sienitieteilijä (k. 1920)
- 24. huhtikuuta – Carl Spitteler, vuoden 1919 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut sveitsiläinen runoilija (k. 1924)
- 9. toukokuuta – Gustaf de Laval, ruotsalainen keksijä (k. 1913)
- 12. toukokuuta – Henri Brocard, ranskalainen matemaatikko ja meteorologi (k. 1922)
- 15. toukokuuta – Ilja Metšnikov, vuoden 1908 Nobelin läketieteen palkinnon saanut venäläinen mikrobiologi (k. 1916)
- 30. toukokuuta – Amadeus I, Espanjan kuningas (k. 1890)
- 30. toukokuuta – Nathalie Martinau, suomalainen taidemaalari (k. 1936)
- 4. kesäkuuta – Alina Forsman, suomalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari (k. 1899)
- 18. kesäkuuta – Charles Louis Alphonse Laveran, vuoden 1907 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut ranskalainen lääkäri ja bakteriologi (k. 1922)
- 22. kesäkuuta – Richard Seddon, Uuden-Seelannin pääministeri 1893–1906 (k. 1906)
- 24. kesäkuuta – Georges Nagelmackers, belgialainen liikemies ja rautatiealan vaikuttaja (k. 1905)
- 9. heinäkuuta – George Darwin englantilainen tähtitieteilijä ja matemaatikko (k. 1912)
- 14. heinäkuuta – Wilhelm Fabritius, suomalainen tähtitieteen professori ja pikakirjoitusjärjestelmän kehittäjä (k. 1895)
- 3. elokuuta – Johan Erik Stenberg ruotsalainen arkkitehti (k. 1923)
- 16. elokuuta – Gabriel Lippmann, vuoden 1908 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut ranskalainen fyysikko (k. 1921)
- 25. elokuuta – Ludvig II, Baijerin kuningas 1864–1886 (k. 1886)
- 27. elokuuta – Friedrich Martens, virolais-venäläinen diplomaatti ja oikeustieteilijä (k. 1909)
- 1. syyskuuta – Mimmi Bergh, suomalainen kirjailija ja tyttökoulun lehtori (k. 1932)
- 8. syyskuuta – Cecilia Blomqvist, suomalainen diakonissa (k. 1910)
- 18. syyskuuta – Rafael Hertzberg, suomenruotsalainen kirjailija (k. 1896)
- 30. syyskuuta – Fredrik Stjernvall suomalainen senaattori (k. 1916)
- 1. lokakuuta – William Christie, brittiläinen tähtitieteilijä ja Astronomer Royal (k. 1922)
- 30. lokakuuta – Antonin Mercié, ranskalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari (k. 1916)
- 1. marraskuuta – Sámuel Teleki, unkarilainen kreivi ja tutkimusmatkailija (k. 1916)
- 7. marraskuuta – Johan Axel Palmén suomalainen eläintieteen professori (k. 1919)
- 10. marraskuuta – Martti Rautanen, suomalainen lähetyssaarnaaja (k. 1926)
- 24. marraskuuta – Nina Grieg, tanskalais-norjalainen laulaja, säveltäjä Edvard Griegin puoliso (k. 1935)
- 12. joulukuuta – Fanny Churberg, suomalainen taidemaalari (k. 1892)
- 24. joulukuuta – Yrjö I, Kreikan kuningas 1863–1913 (k. 1913)
- Hanna Maria Ingman, suomalainen sokeiden opettaja ja sokeainkoulun johtaja (k. 1916)
- Axel Spoof, suomalainen lääkäri ja valtiopäivämies (k. 1930)
- Elias Öhman, suomalainen valtiopäivämies ja Helsingin kunnallispormestari (k. 1908)
Kuolleita
- 15. helmikuuta – Adolf Fredrik von Willebrand, suomalainen hovioikeuden presidentti ja senaattori (s. 1766)
- maaliskuussa – John Chapman, Johnny Appleseed, yhdysvaltalainen omenanviljelyn kehittäjä (s. 1774)
- 10. huhtikuuta – Johan Zacharias Bång, suomalainen ruotusotamies, Sven Dufvan mahdollinen esikuva (s. 1782)
- 4. toukokuuta – Philipp Jakob Cretzschmar, saksalainen lääkäri ja eläintieteilijä (s. 1786)
- 12. toukokuuta – Erik Johan Synnerberg, suomalainen prokuraattorin apulainen, kihlakunnantuomari ja valtioneuvos (s. 1775)
- 19. toukokuuta – Matthias Castrén, suomalainen kirkkoherra, lääninrovasti ja luonnontieteilijä (s. 1764)
- 26. toukokuuta – Jónas Hallgrímsson, islantilainen runoilija (s. 1807)
- 8. kesäkuuta – Andrew Jackson, Yhdysvaltain presidentti 1829–1837 (s. 1767)
- 9. kesäkuuta – Gabriel Moore, yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko ja Alabaman kuvernööri (s. 1785)
- 12. heinäkuuta – Henrik Wergeland, norjalainen kirjailija ja runoilija (s. 1808
- 17. heinäkuuta – Charles Grey, brittiläinen whig-poliitikko ja pääministeri (s. 1764)
- 10. elokuuta – Karl Wilhelm Naundorff, Ranskan kruununperijä Ludvig XVII:nä esiintynyt saksalainen kelloseppä
- 21. elokuuta – Vincent-Marie Viénot de Vaublanc, ranskalainen kirjailija, poliitikko ja ministeri (s. 1756)
- 31. elokuuta – Jakob Johan Malmberg, suomalainen kruununvouti ja suomentaja (s. 1786)
- 16. syyskuuta – Thomas Davis, irlantilainen toimittaja ja runoilija (s. 1814)
- 26. syyskuuta – Gustaf Hjärne, suomalainen vapaaherra, sotilas ja virkamies (s. 1768)
- 7. lokakuuta – Isabella Colbran, espanjalainen koloratuurisopraano (s. 1785)
- 12. lokakuuta – Elizabeth Fry, englantilainen kveekari ja filantrooppi (s. 1780)
- 13. lokakuuta – Douglass Houghton, yhdysvaltalainen geologi ja fyysikko (s. 1809)
- 21. lokakuuta – Nikoloz Baratašvili, georgialainen runoilija (s. 1817)
- marraskuussa – Paolo Garzilli, italialainen katolinen piispa (s. 1756)
- 4. joulukuuta – Gregor MacGregor, skotlantilainen sotilas, seikkailija ja huijari (s. 1786)
- 4. joulukuuta – Antoni Jan Ostrowski, puolalainen poliitikko ja kenraali (s. 1782)
- 13. joulukuuta – Luigi Tosi, italialainen katolinen piispa (s. 1763)
- Charlotta Malm-Reuterholm, suomalainen taidemaalari (s. 1768)
- Axel Magnus Tolpo, suomalainen kirkonrakentaja (s. 1782)
Lähteet
- Oja, Heikki: Aikakirja 2013, s. 198. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 6.11.2014).
- Hilton, James L.: When did the asteroids become minor planets? The United States Naval Observatory. Arkistoitu 21.9.2007. Viitattu 6.3.2014. (englanniksi)
- 5 Astraea ssd.jpl.nasa.gov. JPL Small-Body Database Browser. Viitattu 6.3.2014. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 1845 Wikimedia Commonsissa
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.