10/80

Albert Järvinen Hurriganesin esiintymisessä Helsingin Kaivopuistossa syyskuussa 1980.

Jo syksyllä 1979 Hurriganes oli käynyt tutustumassa Sankt Eriksbronin lähellä sijaitsevaan Sportpalatsetin taloon rakennettuun Abban Polar-studioon. Eräs studion äänittäjistä oli Leif Mases, joka oli nauhoittanut yhtyeen vuonna 1974 julkaistun Roadrunner-albumin.[2]

Polarilla oli kaksi studiota kahdessa erillisessä kerroksessa. Niistä ylempi oli vaatimattomampi ja maksoi 600 kruunua tunnilta. Alakerran luksusstudion hinta oli 700 kruunua tunnilta. Suomalaissoittajien mielestä se muistutti avaruusasemaa, ja muun muassa Led Zeppelin ja Genesis olivat nauhoittaneet siellä vuonna 1979 julkaistut albuminsa.[2] Hurriganes tuli käyttämään 10/80:n äänittämiseen yläkerran studiota, koska se oli kotoisampi ja edullisempi, eikä kalliiseen alakerran studioon muutenkaan ollut varaa. Aika äänityksiin varattiin lokakuulle 1980.[6]

Ilta-Sanomien haastattelussa levyn nauhoitusten aikaan Remu Aaltonen perusteli studion valintaa laadulla:[7]

»Suomessa on niin paskat studiot, että puolet meidän jutuista olisi juuttunut sinne kamoihin. Nyt se soundi on tossa. Sitä paitsi suomalainen studiohenkilökunta on onnetonta. Ne luulee olevansa kingejä, jotka määräilevät miten me soitetaan nää biisit sisään. Täällä (Ruotsissa) ne ymmärtää, että me maksetaan 600 kruunua tunnilta studion vuokraa ja palvelu on sen mukaista.»
(Remu Aaltonen[7])

Levyn materiaalia ryhdyttiin työstämään Helsingin Pohjois-Haagan ostoskeskuksen käyttämättömissä tiloissa. Parikymmentä kappaletta syntyi vanhalla metodilla ”jammailua, koukut haltuun ja biisi kasaan”, mutta sovituksiin käytettiin nyt mielikuvitusta.[6] Lisäksi uusien kappaleiden työstämiseen käytettiin aiempaa enemmän aikaa, jopa kaksi kuukautta.[8] Aluksi Aaltonen ja Hurriganesin kitaristi Albert Järvinen harjoittelivat kappaleita kaksin, ilman basisti Cisse Häkkistä. Harjoituksissa oli mukana myös Aaltosen vanha tuttu, Harri Merilahti.[9] Järvisen mukaan kappaleita syntyi paljon, ja niistä valittiin albumille yhtyeen mielestä parhaimmat.[10]

Edellisen Jailbird-albumin helpoille ratkaisuille haluttiin löytää parempia vaihtoehtoja. Remu Aaltonen oli pyytänyt ulkopuoliseksi avustajaksi Pave Maijasen, jolla oli studionäkemystä ja -kokemusta sekä vuosia kestänyt ystävyys- ja luottamussuhde Albert Järvisen kanssa. Järvisen oli helpompi hyväksyä Maijasen kuin Aaltosen auktoriteetti. Raskailla kiertueilla syntyneistä ristiriidoista päätettiin luopua sanattomalla sopimuksella yhteisen edun vuoksi.[6]

Kappaleiden aihioita äänitettiin kasettinauhalle ja niitä kuunneltiin sessioiden jälkeen. Nauhoittajana toimi Maijanen, joka oppi nopeasti Hurriganesin sävellystavat:[11]

»Jätkäthän teki biisejä sillain, että ne vaan soitti ja yks kaks biisi poikki. ”Vedä nyt tohon kohtaan tollasta ja tollasta”, vaan kuului. Yhtäkkiä se biisi alkaakin kulkea ja hups, uusi biisi oli syntynyt. – – Kolme jätkää rupee painaa ja kukaan ei tiedä mihin suuntaan mennään ja yhtäkkiä ne onkin samalla polulla. Järvinen tuo oman mausteensa, Remu sanoo ne legendaariset pari orderii ja (Cisse) Häkkinen louskuttaa tosta noin.»
(Pave Maijanen[11])

Sportpalatset, jossa Polar Studios sijaitsi.

Albumi äänitettiin seitsemässä päivässä 6.–12. lokakuuta 1980.[12] Studiolle ei ollut varaa lähteä harjoittelemaan, joten albumin kappalemateriaali oli huolella valittu ja hiottu.[13] Toiveista huolimatta Leif Mases ei ehtinyt 10/80:n äänityksiin, vaan nauhoituksesta vastasi Lennart Östlund. Mases oli kuitenkin tehnyt parhaansa valmentaakseen Östlundin äänitystehtäviin. Östlund oli kuunnellut Hurriganesin aiempaa tuotantoa ja uskoi olevansa valmis haasteeseen, sillä hän oletti, etteivät sen soittajat voisi olla hankalempia kuin Led Zeppelinin jäsenet.[14]

Remu Aaltonen kutsui levytysmatkalle mukaan myös Harri Merilahden, jonka haluttiin tuovan mukanaan ulkopuolista virtaa. Merilahti soitti kitaraa ja bassoa ja toi esille ideoitaan ja mielipiteitään. Hän pyrki myös olemaan puskurina Aaltosen ja Järvisen välillä konfliktien estämiseksi. Lisäksi Merilahti oli arvostettu basisti, jonka oletettiin korvaavan Cisse Häkkisen, mikäli tämän työkunto pettäisi.[15]

Äänitys eteni nopeasti, ja äänittäjä Östlundin mukaan päivittäiset sessiot olivat 12 tunnin mittaisia[7]. Pave Maijasen rooli kasvoi merkittäväksi, vaikka hän oli alun perin lähtenyt mukaan vain kosketinsoittajaksi. Hän lauloi stemmoja, antoi musiikillisia näkemyksiä ja soitti koskettimia. Lisäksi hän hyödynsi studion tarjoamia mahdollisuuksia ja oli yksi levyn tuottajista yhdessä Aaltosen ja Järvisen kanssa[16]. Hurriganes-kirjan kirjoittaja Honey Aaltosen mukaan tämä toi Hurriganesin suoraviivaiseen rock-musiikkiin hienostuneisuutta. Maijanen on myöhemmin sanonut, että ”levytyssessio meni kuin tanssi”. Merkittävästä roolistaan huolimatta hän antoi kunnian kokonaisuudesta Remu Aaltoselle, joka tyylillään ja olemuksellaan sai äänitykset pysymään ruodussa.[17]

Kun Remu Aaltonen oli nauhoittamassa ”Let’s Go Rocking Tonight” -kappaleen lauluosuutta, hän menetti hetkeksi katseensa lappuun, johon laulun sanat oli kirjoitettu. Hän lauloi sattumanvaraisesti päästään Lissun lässyn luuppi luu, kun sanat olisivat virallisesti olleet Lizi lassie loopy Lou. Häkkinen, Järvinen ja Maijanen purskahtivat nauruun, kun taas äänittäjä Östlund oli ihmeissään, sillä Led Zeppelinin laulaja Robert Plant oli aiemmin käyttänyt tuntikausia aikaa keksiäkseen sanoja, jotka eivät tarkoittaisi mitään.[14] Joitain kappaleita soitettiin jopa 11 kertaa. Mikäli lopputulos ei tyydyttänyt, soitettiin väliin tuttuja numeroita, kuten ”Ya Ya” ja ”Talkin ’bout You”. Niitä kutsuttiin ”metodibiiseksi”, ja niiden avulla pyrittiin saamaan ote takaisin.[18]

Lopulliselle albumille päätyneen materiaalin lisäksi sessioissa äänitettiin kappale ”Who’s That Liar”. Nauhalle tuli myös erilaisia versioita albumin kappaleista. Esimerkiksi raidoista ”Made in Sweden” ja ”Just for You” äänitettiin albumiversioiden lisäksi vaihtoehtoiset versiot. ”Bye Bye Bye”- ja ”Cozyrow”-kappaleista nauhoitettiin versiot, joissa kitarasoolot ovat erilaiset. Lisäksi kappaleesta ”Red House” on olemassa esitys, josta puuttuu kättentaputukset.[19] Albert Järvisen mukaan paljon todella hyvää materiaalia jäi yli, koska levyllä ei ollut enempää tilaa. Myös studioaikaa oli melko vähän – albumia työstettiin miksaukset mukaan lukien hieman yli viikko.[8]

Albert Järvinen soitti 10/80-albumin kitarakompit vuoden 1968 Fender Telecaster -kitaralla. Samalla kitaralla Cisse Häkkinen oli soittanut komppikitaraosuutensa Remu Aaltosen vuoden 1978 sooloalbumilla No Panic. Pian, 1980-luvun alusta eteenpäin kitara oli pitkään Tuomari Nurmion käytössä. Järvinen soitti kaikki albumin soolot Music Man Sabre II Black -kitaralla. Cisse Häkkinen soitti vuosimallin 1962 Fender Precision Natural -bassoa ja Remu Aaltonen Pearlin rumpuja.[20]

Hurriganes esiintymässä Helsingin Kaivopuistossa syyskuussa 1980. Vasemmalla Cisse Häkkinen ja oikealla Remu Aaltonen.

10/80-albumia on pidetty lähes Roadrunneriin verrattavana klassikkona, vaikka onkin tyylillisesti hyvin erilainen. Toisin kuin Roadrunner tai Rock and Roll All Night Long, siitä pyrittiin tarkoituksellisesti tekemään klassikko.[21] Honey Aaltosen kirjoittaman Hurriganes-kirjan mukaan 10/80-albumia pidetään aikuistuneen Hurriganesin voimannäytteenä sekä osoituksena siitä, ettei Hurriganesin tarvitsisi seurata aikaansa – aika seuratkoon Hurriganesia. Albumilla on niin progressiivisia vaikutteita (”Made in Sweden”) kuin rautalankavivahteita (”Just for You”). Niiden väliin mahtuu kirjo erilaista rock and rollia.[22] Popvaikutteisia kappaleita ovat ”Bourbon Street, ”Cozyrow” ja ”Just for You”. Niitä tasapainottavat nopeatempoiset rockit, kuten ”Rocking Belly” ja ”Let’s Go Rocking Tonight”.[18][21] ”Down the Line” sisältää vaikutteita amerikkalaisesta rockista.[23] Albumilla on vain yksi yli kolmeminuuttinen kappale, ”Bye Bye Bye”.[24]

Valtaosa yhtyeen omista kappaleista on merkitty Remu Aaltosen ja Albert Järvisen yhdessä säveltämiksi. Myös sovituksista vastasi sama kaksikko.[16] Sen sijaan Cisse Häkkisen ei katsottu osallistuneen riittävästi laulujen työstöön, eikä häntä ole merkitty yhdenkään kappaleen tekijätietoihin.[25] Yhtyeen omien kappaleiden sanoitukset kirjoitti kahden edellisalbumin tapaan Jim Pembroke, minkä lisäksi hän teki tilaustyönä kappaleen ”Saigon Shakes”.[13] Valtaosaan kappaleista merkittiin säveltäjiksi Aaltonen ja Järvinen. Kappaleen ”Bye Bye Bye” sanoitus merkittiin poikkeuksellisesti Aaltosen ja Järvisen nimiin.[26]

Albumilla on 14 kappaletta.[26] Sen aloittaa sinfoniaorkesterin viritysääni.[14] Idea keksittiin, kun Aaltonen, Järvinen ja Maijanen kuulivat viritysäänen käveltyään Tukholmassa ohi kirkon, jossa oli esiintymässä Ruotsin Radion Sinfoniaorkesterin kuoro. Aaltonen halusi äänen Hurriganesin uuden albumin alkuun, ja lopulta ääni löydettiin studion tehostevarastosta.[14] Viritysääntä oli käyttänyt aikoinaan myös The Beatles albuminsa Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band alussa.[27]

Avauskappale ”Made in Sweden” syntyi, kun levylle haluttiin persoonallinen aloitus, eräänlainen alkusoitto. Aaltonen ja Järvinen muistivat Kalevala-yhtyeen konserttiohjelmistossa olleen ruotsalaisyhtye Made in Swedenin kappaleen ”I Don’t Care”. Ajateltiin, että pienellä kehittelyllä ja tempon lisäämisellä siitä saisi oman sävellyksen. Albert Järvinen soittaa kappaleessa kitarateemaa, jonka päälle Aaltonen laulaa unisonossa sanatonta laulua.[14] Jim Pembroke on silti merkitty sen sanoittajaksi.[16] ”Made in Sweden” oli viimeinen albumille harjoiteltu kappale.[15] Aaltosen mukaan se on kappale, jolla aloitettiin soittaminen joka aamu studiossa.[20]

”Saigon Shakes” on Jim Pembroken kirjoittama kappale.[13] Hanoi Rocks -yhtyeestä kertovan All Those Wasted Years -kirjan mukaan kappaletta suunniteltiin alun perin sen albumille.[18] Albumin hitti ”Bourbon Street” on Aaltosen ja Järvisen tekemäksi merkitty melodinen rock-kappale.[16][21]

Myös Remu Aaltosen vanhojen tuttujen, Harri Merilahden ja Afa Kiviharjun tarjoamia sävellyksiä päätettiin ottaa mukaan.[13] ”Skin and Bone” -kappaleen Merilahti sävelsi linja-autossa matkalla Vaasankadulta Pohjois-Haagan harjoitustilaan.[9] ”Skin and Bone” otettiin mukaan sellaisenaan, mutta Kiviharjun säveltämä ”Bye Bye Bye” päätyi Remu Aaltosen nimiin. Aaltonen on muistellut, että hän olisi ostanut kappaleen Kiviharjulta, ja siksi se olisi merkitty hänen säveltämäkseen.[13] Albumin ainoa varsinainen lainakappale on alkujaan tyttöyhtye The Butterfliesin vuonna 1964 levyttämä ”Goodnight Baby”, joka löydettiin The Searchersin levyltä. Hurriganesin version laulaa basisti Cisse Häkkinen.[18][28]

Albumin päättävän rautalankatyylisen kappaleen ”Just for You” säveltäjiksi on merkitty Aaltonen ja Järvinen. Järvinen ei pitänyt tästä, sillä hänen mielestään se oli yksin hänen tekemänsä,[18] ja hän oli myös omistanut sen vaimolleen. On kuitenkin olemassa nauha, jossa yhtye harjoittelee kappaletta ja Aaltonen opettaa Järviselle sen melodiaa useaan otteeseen.[20] ”Just for You” on instrumentaali, mutta sanoittajaksi on silti merkitty Pembroke.[16] Aaltonen piti harjoitusvaiheessa kappaletta liian ”lällynä” Hurriganesille ja oli sitä mieltä, ettei siihen voi keksiä sanoja. Lopulta sanoituksesta luovuttiin kokonaan ja siitä päätettiin tehdä instrumentaali, koska kappaleen tyyli toi Aaltosen mieleen suosittuja instrumentaalilevyjä tehneen The Shadowsin.[29]

Alkuperäisen vinyylipainoksen etiketti.

10/80 ilmestyi 27. marraskuuta 1980 Scandian julkaisemana.[19][31] Albumi oli Mitä Suomi soittaa -listalla parhaimmillaan seitsemäntenä, Suosikki-lehden albumilistalla kahdeksantena ja Seura-lehden albumilistalla kymmenentenä. Albumi oli listoilla yhteensä 14 viikkoa.[32] Hurriganes-albumi ylitti samalla muutaman vuoden tauon jälkeen kultalevyyn oikeuttavan 25 000 kappaleen rajan.[33][34] Raja ylittyi vuoden 1981 puolella, ja kultalevyjuhlat järjestettiin toukokuun 26. päivä.[35] Samoihin aikoihin yhtye saavutti miljoonan myydyn levyn merkkipaalun.[33] Myöhempien uusintapainosten myötä 10/80-albumin kokonaismyyntimäärä on pitkälti yli 30 000 kappaletta.[35] Vuonna 2010 albumi nousi Midprice-listan sijalle kuusi, ja vuonna 2018 julkaistu vinyyliuusintapainos ylsi samana vuonna fyysisen albumilistan viidenneksi.[36]

Ruotsissa albumin julkaisi Sonet-yhtiö.[31] Siitä muodostui ensimmäinen Hurriganes-albumi sitten Roadrunnerin, joka ei saavuttanut siellä listasijoitusta.[37] Yhteensä Hurriganesin albumeja oli kuitenkin myyty Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa jo 250 000 kappaletta. Sen kunniaksi yhtyeelle myönnettiin Pohjoismaiset jättiläistimanttilevypalkinnot.[33]

Uuden albumin myötä Hurriganes palautti suosiotaan, ja parantuneen levymyynnin lisäksi Yleisradio näytti televisiosta niin yhtyeen konsertteja kuin Remu Aaltosen haastattelunkin. Back Beat -musiikkilehden Pekka Koskivaara sanoi myöhemmin, että ”oli taas ihan okei digata Hurriganesia”. Aiemmin punk-aikakaudella Hurriganes oli ollut yhtye, jota pidettiin pahimpana taantumuksen ja vanhan aallon edustajana.[38] Uusi suosio toi yhtyeelle lisää esiintymisiä, nosti keikkapalkkoja ja toi paikan päälle aiempaa enemmän yleisöä.[39] Yhtyettä nähtiin myös televisiossa, kun Yleisradion Tuubi-ohjelmassa esitettiin Remu Aaltosen haastattelu sekä puolikymmentä livenä soitettua kappaletta vuotta aiemmin Ruotsissa kuvatusta Showtime-ohjelmasta. Lisäksi Hurriganes oli mukana suorassa televisiolähetyksessä Rock-ilta Pasilassa, johon se valittiin päätösyhtyeeksi Pekka Pohjola Groupin, Dave Lindholmin, Bluesoundsin ja Hanoi Rocksin jälkeen.[40]

»En mä sillai huomannu 10/80-levyn teon aikaan, että nyt alkais uus nousu. Sit sen vasta huomas, kun tota levyä oli markkinoitu ja se alkoi mennä hyvin. Jengi diggas niistä biiseistä.»
(Remu Aaltonen[23])

10/80-albumia pidetään yleisesti Hurriganesin parhaana albumina Roadrunnerin jälkeen.[35] Kuitenkin levyn ilmestyessä sitä kritisoitiin etenkin punk-piireissä ”Abban studioilla tehdyksi lällärikamaksi”.[41] Sen sijaan kriitikot ottivat albumin yhtyeelle poikkeuksellisesti hyvin vastaan.[35] Helsingin Sanomien Markku Fagerlund kirjoitti, että 10/80 on parasta Hurriganesia sitten Roadrunnerin.[30] Fagerlundin mielestä Hurriganes oli noussut ”levytystensä aallonpohjasta”.[32] Myös Juho Juntunen antoi Suosikissa hyvää palautetta:

»Hurriganes ei kumarra, keikistele, ei hienostele vaan lataa suoraan suoneen. Hurriganes ei ole eksynyt tyylillisiin sekoiluihin ja kokeiluihin. Linjanpito on tiukka ja ehkä siksi meillä on vain yksi Hurriganes. Suoran rokotuksen ruhtinaat.»
(Juho Juntunen, Suosikki.[33])

Back Beat -lehti kirjoitti, että 10/80 on ”omalla sarallaan mallikas aikaansaannos” ja että muutamaan edelliseen Hurriganesin albumiin verrattuna se ”toimii”. Kirjoittaja koki myös, että yhtye oli hieman rauhoittunut, koska levyltä on löydettävissä aiempaa selvempää soinnikkuutta. Hänen mielestään albumin jokainen kappale sopisi singlen A-puoleksi. Kirjoittaja piti albumia eräänä parhaista kuulemistaan pop-levyistä pitkään aikaan.[23]

Albert Järvisen mielestä 10/80 on paras koskaan levytetty Hurriganes-albumi, koska ”siinä toimii kaikki biisit”. Myös Remu Aaltonen on kehunut albumin kappaleita sekä studiota ja sen äänittäjää Lennart Östlundia.[22] Aaltosen mielestä levyn salaisuus on siinä, että se ei kuulosta Hurriganesilta, vaan joltakin paremmalta yhtyeeltä.[26] Cisse Häkkinen muisteli myöhemmin, että ”se oli taas semmoinen LP, et jengi alkoi taas olla, et eihän täällä oo kuin yks bändi, Hurriganes”.[22]

Hurriganes – Albumit 1973–1988 -kirjan (2020) kirjoittaja Vesa Kontiainen kuvaa 10/80-albumia monipuoliseksi ja erinomaiseksi rokkilevyksi. Kappalemateriaalia hän pitää onnistuneena ja monipuolisena, ja yhtyeen soitto on hänen mielestään ”äärimmäisen tiukkaa”. Levyn soundeja hän kuvaa erinomaisiksi ja sanoo kappaleiden kuulostavan vielä 40 vuoden jälkeenkin mainioilta. Kontiaisen mielestä albumi on täynnä hyviä kappaleita, joista muiden yläpuolelle nousevat ”Bourbon Street” ja ”Just for You”.[42]

Albumi julkaistiin alun perin vinyylilevynä ja C-kasettina. Molemmista formaateista on otettu lukuisia uusintapainoksia.[31][43] Alkuperäisen Scandian julkaiseman vinyylipainoksen tunnistaa parhaiten siitä, että kannessa yhtyeen jäsenten takana näkyvä vaalea tausta on isompi kuin uusintapainoksissa.[44] Svart Records julkaisi vuonna 2018 kaksi rajoitettua vinyylipainosta, joista toinen on painettu mustalle (300 kpl.) ja toinen punaiselle vinyylille (200 kpl.). Painokset ovat avattavakantisia ja niiden mukana tuli myös juliste. Lipposen levy ja kasetti julkaisi vuonna 2022 siniselle vinyylille painetun 300 kappaleen painoksen. Ruotsalaisesta, Sonetin julkaisemasta vinyylipainoksesta ei ole julkaistu uusintapainoksia.[31]

CD-versio ilmestyi Fazerin julkaisemana vuonna 1996.[45] Lisäksi vuonna 1989 10/80 julkaistiin samalla CD-levyllä yhdessä Jailbird-albumin kanssa.[46]

Listasijoitukset 1981 Valtio Lista Korkein sijoitus Nousu listalle Lähde  Suomi Mitä Suomi soittaa 7. tammikuu 1981 [32]  Suomi Suosikki 8. tammikuu 1981 [32]  Suomi Seura 10. helmikuu 1981 [32] Myöhemmät ajankohdat Valtio Lista Korkein sijoitus Nousu listalle Lähde  Suomi Midprice 6. 6/2010 [36]  Suomi Fyysinen albumi 5. 49/2018 [36]

Sertifiointi 1981 Valtio Sertifikaatti Myönnetty Luovuttaja Lähde  Suomi kultalevy 1981 ÄKT [34]