.30-06 Springfield

.30-06 Springfield tai metrijärjestelmässä 7,62×63 mm, on patruuna. Se standardisoitiin ja otettiin käyttöön Yhdysvaltojen armeijassa vuonna 1906 (tästä on peräisin merkintä "06"). Patruuna oli käytössä 1970-luvun alkuun asti. Springfield korvasi .30-03:n, 6 mm Lee Navy:n ja .30 US Army:n (tunnetaan myös nimellä .30-40 Krag). .30-06 pysyi Yhdysvaltojen armeijan pääasiallisena patruunana lähes 50 vuotta, kunnes se lopulta korvattiin 7,62×51 mm patruunalla (7,62×51 mm NATO, kaupallinen nimi .308 Winchester).[1] Se on edelleen suosituin suurriistapatruuna Pohjois-Amerikassa, ja yksi suosituimmista maailmanlaajuisesti.lähde?

30-06 Springfield -patruuna

Yhdysvalloissa vähimmäiskaliiperi suositus karhun kaadolle on .30-06 Springfield, ero .308 ei ole suuri, mutta se on olemassa.selvennä .30-06 tehon lisäys näkyy siinä, että rekyylin lisäys mahdollistaa käytettäväksi raskaampia ammuksia.selvennä

Historia

1900-luvun alussa suurin osa maailmasta oli ottanut käyttöön spitzer-luodin: Ranska jo vuonna 1898, Saksa vuonna 1905, Venäjä 1908 ja Iso-Britannia 1914. Kun spitzer otettiin käyttöön, oli .30-03 jäänyt ajastaan jälkeen. Tällöin kehitettiin uusi hylsy jossa oli hieman lyhyempi kaula, joka mahdollisti suuremmalla nopeudella ammutun, 150 grainin (9,7 g) spitzer-luodin nopeudella 2 700 ft/s (820 m/s).

M1903 Springfield -kivääri, joka otettiin käyttöön aiemman patruunan kanssa oli helposti muunnettavissa käyttämään .30-06-patruunaa. Tämä uusi versio aseesta tunnetaan nimellä M1906. Kivääriä muokattiin lyhentämällä piippua ja jyrsimällä patruunapesää. Tämä tehtiin jotta uusi spitzer-luoti ei joutuisi hyppäämään liian pitkälle ulottuakseen rihloille. Tämän lisäksi poistettiin aiemmissa Springfield-kivääreissä ollut hankala "sauvapistin".

Ensimmäisessä maailmansodassa saadut kokemukset osoittivat, että muiden maiden konekiväärien tehokas kantomatka oli huomattavasti amerikkalaisia konekivääreitä pidempi. Lisäksi ennen laajamittaista kevyiden kranaatinheittimien ja tykistön käyttöönottoa, pitkän kantaman konekiväärien sulkutuli oli tärkeä osa Yhdysvaltain jalkaväen taktiikkaa. Tämän vuoksi Ordnance Corps kehitti vuonna 1926 .30 M1 Ball -patruunan käyttäen 174 grainin (11,3 g), 9 asteen boat tail -luotia, jonka nopeus oli pudotettu tasolle 2 640 ft/s (800 m/s). Tämä luoti tarjosi huomattavasti laajemmat käyttömahdollisuudet konekivääreihin ja kivääreihin ballististen ominaisuuksiensa takia. Lisäksi kehitettiin kupariseosvaippa joka poisti aiempaa patruunaa vaivanneet metallin likaantumisongelmat.

Sodanajan ylijäämä oli yli 2 miljardia panosta. Armeijan asetus edellytti, että vanhimmat ammukset käytetään koulutuskäytössä ensin. Tämän seurauksena vanhemmat .30-06 ammukset kulutettiin koulutukseen; M1-patruunan varastot kasvoivat hiljalleen, kunnes kaikki vanhemmat ammukset oli ammuttu. 1936 havaittiin, että uuden M1-ammuksen ja sen 174 grainin (11,3 g) boat tail -luodin maksimikantomatka oli monien ampumaratojen turvarajojen ulkopuolella. Hätätilanteessa tehtiin tilaus patruunoista jotka vastasivat ballistiikaltaan vanhoja patruunoita. Uusi patruuna kehitettiin vuonna 1938, joka oli pohjimmiltaan identtinen vanhan M1906 patruunan kanssa, mutta jossa oli kupariseosvaippa ja myös erilainen lyijyseos. Uusi luoti oli massaltaan 152 grainin (9,8 g) sijasta 150 grainia. Tämä patruuna .30 M2 Ball käytti tasapohjaista luotia ja oli nopeampi (2 805 ft/s) kuin kumpikaan edeltäjistään.

Lähteet
  1. The .30-06 Springfield Cartridge m1-garand-rifle.com. Viitattu 6.7.2013. {en }}

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.