Šventojin asuinpaikka

Asuinpaikalta Butinge 1 ovat peräisin vanhimmat löydetyt merkit ihmisen toiminnasta. Se sijaitsee Šventojin joen pohjoisrannalla paljon ylempänä merenpinnasta kuin muut tutkitut kohteet. Paikalta löydetyt piikiviset työkalut kuuluvat typologisesti myöhäiseen mesoliittiseen kulttuurikauteen. Sen sijaan varhaisneoliittiselta kaudelta (5500−4400 eaa.) ei tunneta ollenkaan merkkejä ihmisen toiminnasta.[2]

Ajallisesti seuraavat ihmisen toiminnan merkit tavataan asuinpaikkojen 2, 3 ja 4 materiaaleissa. Ne asutettiin viimeistään 3700 eaa., mikä kuului keskineoliittiseen kauteen (4400−3100 eaa.). Narvan keramiikkaa valmistettiin 3300−3000 eaa. saakka, jolloin uudet asukkaat toivat mukanaan Rzucewon keramiikkaa. Samaan aikaan asuttiin myös kohteissa 23 ja 26.[1][2]

Myöhäisneoliittisella kaudella (3100−1800 eaa.) asuttiin asuinpaikoilla 2, 3, 4 ja 23, mutta myös uusia asuinpaikkoja kohteissa 1, 6, 9, 41 ja 42 otettiin käyttöön. Se, olivatko kaikki asuinpaikat samanaikaisia, ei voida radiohiiliajoitusten puuttumisen vuoksi tietää varmasti. Kuitenkin varhais- ja keskipronssikaudella (1800−1200 eaa.) asutustoiminta jatkui, vaikka alue soistui tuolloin ja kasvoi lähes kokonaan umpeen. Tältä ajalta tunnetaan vain kohde 41.[2]

Arkeologisessa kirjallisuudessa käytetään tästä ensimmäisenä avatusta tutkimusalueesta tunnuksia A ja B sen mukaan, kuinka syvällä tutkitut kerrostumat sijaitsevat. Kukin kerros edustaa väestön eri kulttuurikauden jäännöksiä.

Kerroksesta 1A tunnetaan kolme ajoitusta. Yksi ajoitus on teetetty puusta, joka sijaitsi kaivauksien kulttuurikerroksen päällä, ja se on 2700 eaa.[4] Kaksi muuta ajoitusta ovat 2350 eaa. ja 2700 eaa.[4][5] Tämä esimerkki näyttää, kuinka epävarmoja vanhat radiohiiliajoitukset ovat olleet, mutta ne antavat kuitenkin selvyyden, mihin aikahaarukkaan kohde kuuluu. Kulttuurikerroksesta, joka kuuluu nuorakeraamiselle kulttuurille, löydettiin palasia niinestä valmistettuja mattoja tai kankaita.[6]

Kerroksesta 1B tunnetaan viisi radiohiiliajoitusta. Ne kattavat aikahaarukan 3400−2700 eaa.[4][7][8][9][10]

Kohde 2B on löydettyjen linnunluiden osalta rikkain kohde Liettuassa, sillä vajaa kolmasosa Liettuan kivikauteen ajoittuvista linnunluista on täältä peräisin.[11] Kohteen vanhimpien löytöjen ikä voitiin ajoittaa kulttuurikerroksen alta löydetystä kahdesta puunkappaleesta (3000 eaa. ja 3500 eaa.).[7][9] Vanhimmista Narvan kulttuuriin kuuluvista kerroksista on löydetty niinestä valmistettuja matonpalasia.[6] Koska kohteet 2 ja 4 ovat samanaikaisia ja lähellä toisiaan, niitä käsitellään nykyään yhtenä kohteena tunnuksella "4/2".[12]

Ensimmäisissä kaivauksissa avattiin kohteessa 4 muinaisen laguunin rannan suuntainen ja noin 150 metriä pitkä kaivanto. Uusissa kaivauksissa erottui vuosina 1997 ja 1998 kaksi eriaikaista kulttuurikerrosta. Ensimmäinen kerros 4A kuului palloamforakeraamiselle kulttuurille, joka löytyi noin 1,25 metriä maanpinnan alta. Toinen kerros 4B, joka sijaitsi noin 2 metriä pinnan alla, sisälsi Narvan keramiikkaa. Kerroksesta 4B teetettiin radiohiiliajoitus, joka antoi ajoituksen 3755−3665 eaa. Asuinpaikan mutaan iskettyjen pylväiden radiohiiliajoitukset antoivat ajoitukset 3900 eaa.[13] ja 3650 eaa.[14], joten nekin kuuluivat Narvan kulttuurille. Osa Narvan keramiikan sirpaleista oli sekoittuneena savikerrokseen, jossa löytyi runsaasti kalojen ja muiden eläinten luita. Savikerros sijaitsi 1,8 metrin syvyydessä, ja se ajoitettiin 3705−3635 eaa. Narvan kulttuurikerroksen ja palloamforakulttuurikerroksen välistä löytyi vehnän ja ohran jyviä, jotka viittaavat jo kivikautisen viljelyn mahdollisuuteen.[15]

Muita paikalta löytyneitä esineitä olivat verkkopainot, kalapyydyksen puinen osa, teroitettuja tikkuja, ehjä palloamforaruukku, atraimen piikki, luinen verkonkudontaneula, kaarnakippo ja tuohirasia. Tuohirasiasta löytyi koiran käpälän luu, joka ajoitettiin 3350−3100 eaa., mutta tuohirasian ajoitus antoi 3000 eaa.[9].[8][15]

Vuosina 1983−1988 kaivettiin Rimantienėn johdolla suuri kaksiosainen ristinmuotoinen kaivanto, joka oli noin 140 metriä pitkä ja 10−26 metriä leveä. Vuonna 1997 ja 1998 jatkettiin kaivantoalueen tutkimista laajentamalla kaivausta 3×12 metriä laajalla alueella, ja sen lisäksi avattiin pitkä kaivanto, josta selvitettiin laguunin luonnonhistoriaa. Kohde 6 oli käytössä ainakin 3000−2200 eaa., ja se oli samanaikainen kohteiden 1, 2, 3, 4, 23, 41A ja 42 kanssa.[2][15]

Vuosien 1997 ja 1998 kaivauksien 36 m² suuruiselta alueelta tehtiin vain vähäisiä esinelöytöjä. Niitä olivat kolme verkonpainoa, 35 meripihkankappaletta ja 833 keramiikan sirpaletta. Vanhimmat sirpaleet kuuluivat Narvan keramiikkaan ja nuoremmat palloamforan keramiikkaan. Nämä löytyivät samalta alueelta yhteen painuneina niin, ettei niitä voitu ajoittaa kaivaussyvyyden perusteella. Löytöjen ajoitus teetettiin kepistä, joka löytyi keramiikan joukosta, ja se antoi ajaksi 3350 eaa.[15] Muita ajoituksia ovat 3200 eaa. (pohjamutaa [8]), noin 2700 eaa. (kaksi seivästä [4][10]) ja 2100 eaa. (kappale puuta [16]).

Myöhemmissä kaivauksissa huomattiin useita paalunjälkiä tai niiden jäänteitä, jotka läpäisivät laguunin pohjamutakerroksen. Koska näiden ympärille levittäytyi kalan- ja eläinluita sisältänyt mutakerros, otaksuttiin pylväiden olleen veden yläpuolisten asumusten perustuksia. Otaksumaa tuki myös levä- ja planktonanalyysit, jotka vahvistivat laguunin vesien tulvineen samaan aikaan. Asumusten läheltä puuttuivat myös liedet ja jätekuopat, jotka ovat tavallisia maanpäällisissä asumuksien läheisyydessä. Paikalta löytyi vain viisi tulen rikkomaa kivä.[15]

Asuinpaikkaa 9 on tutkittu vuosina 1971, 1972 ja 1997. Se sijaitsee eteläisimmästä kohteista länteenpäin. Siitä tunnetaan neljä radiohiiliajoitusta, jotka mahtuvat välille 2149−1965 eaa. Täältä löydetty paalutus kuulunee kalastusrakenteisiin. Yhden keramiikka-astian tyyli on tunnistettu olevan Trzciniecin keramiikkaa ja toisen tasapohjaisen ruukun olevan myöhempää tyyliä. Löydettyjen ruotojen kalalajit kuuluvat sekä meri- että järvilajeihin.[2][17]

Kohteet 23 ja 26 tutkittiin vuosina 1966, 1970−1971 ja 2002−2005. Kohteen 26 kulttuurikerrokset sijaitsivat vain 0,7−1,0 metrin syvyydessä, ja kaivannosta paljastui esineitä, joiden ajoitukset kattavat aikavälin 2600−2000 eaa. Löytöihin lukeutui Narvan kulttuuriin liittyvä keramiikkaa, johon kuului tasapohjainen astia, kangaspaloja, puu- ja luuesineitä, kalastustarvikkeita, meripihkaa ja sen työstöjätettä. Asuinpaikka 23 on nuorempi (2400−2000 eaa.), joskin siitä tunnetaan myös ajoitus 2750 eaa.[10].[2][17]

Vuonna 2009 törmättiin kaivantoa kaivettaessa syvälle mutaan iskettyihin hasselpähkinäpaaluihin, joita löytyi 15 kappaletta 15 metriä pitkältä ja 1 metriä leveältä alueelta. Niiden ajoitus mahtuu välille 2925−2570 eaa. Paalut olivat 5−10 senttimetriä paksut, ja ne oli teroitettu ohentamalla niiden kärkiä. Mudasta löytyi myös poikittain ladottuja ohuita riukuja, joiden päät oli uurrettu sitomisen helpottamiseksi. Paalujen väleistä otettiin talteen verkonpainoja ja kaarnakellukkeita.[2]

Kohteesta 2B on löytynyt 195 senttimetriä pitkä puujumala eli seita, johon on puuseipään päähän vesitetty karkeasti ihmisenkasvot. Tällaisia puujumalia tunnetaan tuhansien vuosien ajalta ihan nykypäiviin saakka arktisen väestön parista. Lähin samanaikainen esimerkki löytyy Sārnaten asuinpaikalta Latviasta, mistä on löydetty samanpituiseen, mutta ohuempaan seipääseen tehty puujumala. Kohteen 2B seiväs ajoitetaan Narvan kulttuurin aikaan noin 4000 eaa.[19][21]

Šventojista on löydetty kolme hirvenpääsauvaa, josta kahden sauvan piirteet tunnistaa helposti hirveksi. Kaksi sauvoista on löydetty vuonna 1972 kohteesta 3B, kolmas sauva löydettiin kohteesta 4B. Sauvat ajoitetaan asuinpaikkojen mukaan ajalle 4000−3000 eaa., joten ne liittyvät Narvan kulttuuriin.[19]

Asuinpaikalta 3B löydetyistä 40−50 senttimetriä pitkistä hirvenpääsauvoista toinen sauva muistuttaa etäisesti peuraeläintä, ja sillä on taakse osoittava korvamainen uloke. Toinen sauva on selkeästi hirvenpääsauva, ja se on huolitellusti valmistettu ja hyvin säilynyt. Sauvan varsi on kaareva, ja hirven pää on koristeltu pienillä yksityiskohdilla. Sen silmät erottuvat selvästi, ja sen korvat on muotoiltu kauniisti. Eläimen turpa on hirvimäinen, mikä ei jätä lajintunnistukselle epäilyksen sijaa. Sauva on kuuluisa esimerkki hirvenpääsauvoista. Toisesta kohteesta 4B löytyi pieni litteä sauvan tynkä, joka esittää hirvi- tai peuraeläintä. Se on vain 14 senttimetriä pitkä ja taiteellisesti vaatimaton.[19][22]

Kohteesta 23 löydetty puinen vesilinnun muotoinen kahva viittaa astioiden ja lusikoiden esineryhmään, jota esiintyy Narvan keramiikan, tyypillisen kampakeramiikan ja Sārnaten keramiikan kulttuureissa. Koska kahva on mennyt poikki, se vaikuttaa olleen osana kuppia tai lusikkaa. Puutyö on varsin taidokasta, ja linnun päästä erottuu vieläkin poskien pyöreys, silmä, nokan muoto ja suun viiva. Pää on noin 12 senttimetriä pitkä ja suun viiva noin 5 senttimetriä. Myös Sārnatesta ja Suomesta tunnetaan vastaavia lusikoita Laukaasta, Pielisjärveltä ja Kittilästä.[19]

Narut ja langat valmistettiin Šventojissa yleensä lehmuksen tai hampun (kohde 23) kasvikuiduista. Yksi lanka on valmistettu nokkosen kuiduista (kohde 2/4). Hamppua on saatettu kasvattaa itse, sillä kohteista 3 ja 23 on löydetty myös hampun siemeniä. Kalastusvälineet sidottiin lehmuksen kuiduilla (niinikuitu), ja hamppua käytettiin muussa tarkoituksessa.[23]

Langat olivat yleensä 1−1,5 mm paksuja. Esimerkiksi nuorten lehmusten kuoret liotettiin seisovassa vedessä pitkään, jolloin tuoreet osat lahosivat, ja jäljelle jäivät pitkät kuidut. Punomalla kaksi kuitua toistensa ympärille saatiin lankaa kalaverkkoja varten. Käyttämällä runsaammin kuitua, voitiin valmistaa narua kietomalla kaksi säiekimppua toistensa ympärille. Šventojista on löydetty useita kalaverkon palasia. Yhden verkon silmäkoko oli 2 cm ja toisen 6 cm. Kaikki verkot oli kudottu jalussolmuilla.[23]

Šventojista on löydetty runsaasti pitkittäin uurrettuja männynkaarnakellukkeita, jotka liittyvät Narvan kulttuuriin. Samanlaisia valmistettiin myös Sārnaten asuinpaikoilla. Uurros oli tehty sidosnarua varten, kun kelluke piti verkkoa vedessä pystyasennossa. Myös päästään läpiportattuja ja kulmistaan pyöristettyjä kaarnakellukkeita on löytynyt. Reikien läpi on pujotettu naru, jolla on ilmaistu katiskan paikkaa tai kellutettu verkon yläosaa. Joskus keskiuurroksen läpi on porattu reikä. Esimerkiksi kohteen 23 kellukkeissa oli vielä sidosnarua mukana.[24]

Verkkokellukkeina käytettiin myös tuohirullia, kuten löydöt kohteista 1B ja 2B osoittavat. Ne oli valmistettu leikkaamalla tuohesta suorakaiteen muotoinen pala, joka keitettiin rullalle.[25]

Verkkopainot valmistettiin yleensä pienistä rantakivistä, joita aallokko on pyöristänyt. Narulla kiinnittämistä varten niihin uurrettiin kavennukset, tai vaihtoehtoisesti kivet käärittiin tuohitaskuun. Useimmin uurros tehtiin pitkän kiven kylkiin, harvemmin kiven päihin. Moni paino löytyi narun- tai langanpätkiin kiedottuina. Šventojissa keski- ja myöhäisneoliittisella kaudella sekä tuoheen käärittyjä että sivuiltaan uurrettuja painoja käytettiin.[26]

Suurempia kiviä tarvittiin ruuhien tai verkkojen ankkuroimiseen laguunin, joen tai merenpohjaan. Tällaisia ankkuripainoja, joissa oli ankkurinarut ympärillä, löytyi keski- ja myöhäisneoliittisiltä Narvan kulttuurin kohteilta. Šventoji 1A:sta löytyi kalapyydys, jota raskas tuoheen kääritty kivi piti pohjassa.[26]

Nuotan päätykeppi valmistettiin haavasta tai hasselpähkinästä huolellisesti veistämällä. Kepin päät on pyöristetty, ja sitomista varten sen päiden ympäri veistettiin kavennus. Keppi oli alle metrin pituinen (kohteessa 1B se oli 70 cm, kohteessa 2/4A se oli 71 cm ja kohteessa 23 puolestaan 61 cm pitkä). Nuotan sijaan kepit ovat voineet kuulua matalan rannan verkkopyydykseen, jossa kepin virka oli pitää verkko suorassa myös matalassa rannassa, jossa kalat yrittivät hyppiä verkon yli. Kolmas käyttövaihtoehto liittyy esimerkiksi rysässä verkon pitämiseen auki.[26]

Kohteesta 2B löytyivät liistekatiskan jäänteet, joka valmistettiin yhteen sidotusta liiteistä ja jonka vierestä löytyi aukkoon ohjaava liisteseinämä. Muistakin kohteista löytyi katiskan jäänteitä, joten katiskoita on käytetty täällä yleisesti. Samanlaisia katiskan jäänteitä on löydetty muualtakin Itämeren ympäristössä ja Venäjältä. Samanlaisia esimerkkejä tunnetaan Kierikin Purkajasuolta ja Sārnaten asuinpaikalta.[27]

Ankeriaan pyytämisessä käytettiin kivikaudella erikoistunutta atrainta, jossa kahden koukkumaisen ohjurin välissä törrötti piikki. Kun ankerias keihästettiin tällä, ohjasivat ohjurit piikin keskelle ankeriaan selkää. Kun atrainta nostettiin ylöspäin, estivät ohjurin koukkumaiset ulokkeet kalan irtoamisen pinteestä. Šventojista on löydetty irronneita tai pois heitettyjä ohjureita, ja kohteesta 4 on löydetty lähes ehjä atrain, jossa ohjurit ja piikki olivat vielä yhteen sidottuja lehmusniinestä valmistetulla narulla.[28]

Šventojista ei ole löydetty ruuhia tai veneitä, mutta yksi mela kuitenkin. Se oli löydettäessä niin lahonnut, ettei sen lavan muotoa voinut enää hahmottaa.[29] Puinen levymäinen esine, johon on tehty keskelle reikä, on kellukkeen näköisenä luetteloitu verkonmerkiksi. Sille löytyy kuitenkin etnografisia ja myös arkeologisia esimerkkejä niinkin kaukaa kuin mesoliittiseltä kaudelta. Kun reikään sidotaan sauva tai seiväs, sillä lvoi ykkiä eli sauvoa ruuhta matalassa vedessä.[30]

Kohteen 4 kalanluita on tutkittu aiemmin poimintana ja vuosina 1997−1998 pesuseulonnalla kerroksesta, joka on 295−305 senttimetrin syvyydessä (ajoitettu noin 3550 eaa.). Löydettyjä lajeja olivat: hauki (Esox lucius), ahven (Perca fluviatilis), lahna (Abramis brama), ruutana (Carassius carassius), särkikalat (Cyprinidae), suutari (Tinca tinca), lohet (Salmonidae), kuha (Sander lucioperca), monni (Silurus glanis), turska (Gadus morhua), seiti (Pollachius virens), kampela (Platichthys flesus), punakampela (Pleuronectes platessa), oikeasilmäkampelat (Pleuronectidae) ja silokampela (Scophthalmus rhombus). Nämä kalalajit olivat samoja, joita löydettiin muiltakin asuinpaikoilta lukuun ottamatta kahta lajia. Asuinpaikalta 3B havaittiin vielä täpläsilli (Alosa fallax) ja paikalta 2B tonnikala (Thunnus thynnus).[33][34] Turskaa kalastettiin luulöytöjen perusteella vain rannan tuntumassa, missä nuoret eivät olleet vielä kasvaneet aikuisen mittoihin.[35]

Hylkeitä pyydystettiin intensiivisesti Šventojissa koko neoliittisen- ja pronssikauden ajan. Grönlanninhylje (Pagophilus groenlandicus) oli koko Baltian alueella neoliittisella kaudella ja pronssikaudella yksi tärkeimmistä saalishylkeistä. Sen luita löytyi runsaasti kaikilta asuinpaikoilta lukuun ottamatta kohteita 1B ja 26. Myös kaikkia muitakin hylkeitä tavattiin kaikilta aikakausilta, joskaan ei yhtä kattavasti kaikilta asuinpaikoilta. Näitä olivat kirjohylje (Phoca vitulina), norppa (Pusa hispida) ja harmaahylje (Halichoerus grypus).[33][34][35]

Ilmeisesti hylkeenpyynti muuttui tehokkaaksi Itämerellä neoliittisen kauden keskivaiheilla, ja siihen erikoistuttiin toisella vuosituhannella eaa. Hylkeistä saatiin tietysti nahat ja lihat, mutta myös rasvaa eli traania. Rasvaa saatettiin käyttää valaistukseen, sillä sen jäänteitä on löydetty Narvan keramiikan soikeista savilautasista. Traania on voitu käyttää moniin muihinkin tarkoituksiin.[33]

Pyöriäisen (Phocaena phocaena) luita löytyi asuinpaikoilta 2B ja 3B. Näitä ilmeisesti pyydettiin hylkeenpyynnin ohella, vaikka niiden luut ovatkin harvinaisempia.[33]

Merinisäkkäiden pyytämiseen tarvittiin ilmeisesti harppuunoita, joiden kärjet irtosivat osuessaan kohteeseensa. Kärkeen oli sidottu naru, joka esti kohteen karkaamisen meren syvyyksiin. Harppuunan kärjet olivat väkäselliset, jotta niiden ote piti, kun kohdetta vedettiin takaisin veneen viereen. Hylkeitä pyydettäessä on saatettu käyttää myös verkkoja. Molemmista tavoista tunnetaan etnografisia kuvauksia.

Täältä on löydetty suuri osa Liettuan arkeologisista linnunluista. Erityisesti kohde 2B on tässä suhteessa rikas asuinpaikka. Sinisorsan (Anas platyrhynchos) luita esiintyy ylivoimaisesti eniten, joten se on ollut tärkeä ravinnonlisä. Myös närheä on pyydetty paljon. Muita tunnistettuja lajeja ovat metso[34], jouhisorsa, pilkkasiipi, harmaahaikara, laulujoutsen, mehiläishaukka, isolokki ja merilokki.[11]

Metsästys takamailla on ollut rinnakkainen elinkeino. Hirven (Alces alces) luita on löydetty kohteista 1B ja 2B, karhun (Ursus arctos) kohteista 3 ja 6, majavan (Castor fiber) kohteesta 3, mäyrää (Meles meles), saukkoa (Lutra Iutra) kohteesta 23, kettua (Vulpes vulpes) kohteesta 3, metsäkauris (Capreolus capreolus) sekä villisikaa (Sus scrofa) kohteista 3 ja 6. Yleisimmät saaliseläimet olivat kuitenkin alkuhärkä (Aurochs bos) ja saksanhirvi (Cervus elaphus).[33][34]

Kivikauden asuinpaikoilta löydetään usein koirien luita. Niin myös Šventojista kohteista 1B, 4/2, 6, 23 ja 26.[12][33][34] Muut kesytetyt eläimet liitetään karjatalouteen. Keskineoliittiseen kulttuurikauteen kuuluvissa kohteissa 4/2B löytyi pieniä määriä sian luita.[12] Hieman myöhemmillä asuinpaikoilla 23 löydettiin jo pieniä määriä karjan, lampaiden ja vuohien luita. Yllättäen kotieläinten luita ei löytynyt myöhäisillä neoliittisillä asuinpaikoilla 6 ja 26.[36]

Viljelyyn viittaavat työvälineet ovat joskus vaikeita tunnistaa. Jo puutikulla on voitu muokata pehmeää maata, eikä pienen tilkun muokkaamiseen valmistettu kuokkia. Tästä huolimatta kohteesta 1B ja 4B/2B on löydetty muutamia kuokkia, muokkauskeppejä, jauhinkiviä, sarvesta tehtyjä pieniä lapioita ja puisia mortteleita. Ne eivät ole suoria todisteita viljelystä, mutta ne kertovat kasvien hyödyntämisestä ainakin jotakin.[36]

Myöhäisneoliittisillä kohteilla 3B, 23, 6, 1A ja 9 löytyi hamppua (latinaksi Cannabis), jota käytettiin lankojen ja narujen valmistukseen. Hirssiä (Panicum miliaceum, Setaria italica) on sen sijaan syöty, ja sen siitepölyä löytyi kohteista 6 ja 9. Vehnän (Triticum, Triticum dicoccon) siitepölyä löytyi kohteessa 4A.[36][37]