Šamil

Šamil (avar: Шейх Шамил; turk.: Şeyh Şamil; ven.: Имам Шамиль) (1797?–maaliskuu 1871) oli Kaukasian imaamikunnan hengellinen imaami johtaja ja sotapäällikkö, joka vastusti 25 vuotta Venäjän keisarikunnan laajentumista Kaukasiaan (1817–1859). Hän oli myös Dagestanin ja Tšetšenian kolmas imaami (1834–1859).

Šamil syntyi avaariperheeseen Gimryn kylässä nykyisessä Dagestanissa. Hänen isänsä oli vapaa vuokraisäntä, mikä salli Šamilin opiskella arabiaa, logiikkaa ja muita aiheita. Hän sai mainetta oppineena miehenä. Šamilin liittyi suufilaiseen muridilahkoon ja teki vuonna 1828 pyhiinvaelluksen Mekkaan. Siellä Šamilin tapasi Abdel Kadirin, jolta hän oppi sissisotataktiikoita.

Šamilin aikoina Kaukasian muslimikansat olivat sodassa Venäjän kanssa. Iivana Julman ajoista lähtien Venäjä oli laajentunut Kaukasusta kohti ja valloitti alueen Osmanien valtakunnalta. Dagestan oli joutunut Venäjän haltuun Persialta vuonna 1813 Gulistanin rauhassa.

Muslimit tunsivat elämäntapansa uhatuksi ja julistivat pyhän sodan venäläisiä vastaan. Joukkojen johtajana oli tuolloin mullah Ghāzī Muḥammad. Šamil oli Ghazin lapsuudenystävä, ja hänestä tuli tämän oppilas. Ghazi kuoli taistelussa vuonna 1832 ja hänen seuraajansa Gamzat Bekin surmasivat hänen omat miehensä. Šamil valittiin vuonna 1834 Dagestanin kolmanneksi imaamiksi ja vastarinnan johtajaksi. Hän tuli tunnetuksi nimellä al-Imam al-Azam, koko Kaukasian johtaja. Šamil laajensi dagestanilais- ja tšetšeenijoukkoja ja voitti monia taisteluja venäläisiä vastaan vuoteen 1859 saakka. Hän käytti tehokkaasti sissitaktiikoita. Venäjä aloitti uuden sotaretken vuonna 1838, ja vaikka kapinallisten päätukikohta Ahulgo valloitettiin, Šamilia ei saatu kiinni.

Vuonna 1857 venäläiset päättivät päästä eroon Šamilista, jonka maine oli levinnyt Länsi-Eurooppaan asti, ja joka oli saavuttanut legendaarisen maineen paikallisten joukossa. Suuri ja hyvin varustettu armeija valtasi Šamilin linnoituksen Vedenossa huhtikuussa 1859 ja hänet piiritettiin joukkoineen Gunibissa. Syyskuun 6. päivänä 25. Šamilin tunnusti vastarinnan toivottomuuden ja antautui. Tämä päätti myös Kaukasian vuoristolaisten muun vastarinnan.

Šamil vietiin Pietariin keisari Aleksanteri II:n nähtäväksi ja karkotettiin Kalugaan, Moskovan eteläpuolelle. Vuonna 1869 hän sai keisarilta luvan pyhiinvaellukseen Mekkaan, jonne hän matkusti Konstantinopolin kautta. Šamil kuoli Medinassa vuonna 1871 ja hänet haudattiin Jannatul Baqiin. Hänen pojistaan tuli Venäjän ja Turkin keisarillisen armeijan upseereita.