Ämy

Ämy ry on Hämeenlinnan elävän musiikin yhdistys, joka järjestää erilaisia musiikkitapahtumia Hämeenlinnassa. Yhdistys rekisteröitiin vuonna 1978. Tunnetuin Ämyn järjestämä tapahtuma on Kaupunginpuistossa järjestettävä Ämyrock, joka on vuodesta 1974 alkaen järjestetty Suomen vanhin ilmaisrockfestivaali. Yli 40 vuoden aikana lavalla on nähty sekä paikallisia että valtakunnallisesti tunnettuja esiintyjiä. Kari Peitsamo on ollut esiintymässä Ämyssä ennätykselliset 31 kertaa. Peitsamoa edeltävää ennätystä piti hallussaan Valkoinen Pilvi-yhtye, joka esiintyi Ämyssä yhteensä viitenä vuotena. Peitsamo on tehnyt Ämyrockista kaksi laulua, Ämy-rock Skootteri-yhtyeensä kanssa levylle Rankat ankat sekä Ämy 25 v. Retkibanaani-yhtyeen levylle Blitzkrieg Boogie – Highway 61 Revisited.

Ämy rock -logo.

Yhdistyksen tavoitteena on tarjota virikkeitä luonnonläheisempien elämänarvojen toteuttamiseen ja lisätä epäkaupallisen kulttuurin tarjoamia mahdollisuuksia.

Ämytapahtumien järjestäjät ovat mukana talkoohengellä. Kaikki tuotto käytetään toiminnasta aiheutuviin kuluihin eikä yhdistys tavoittele taloudellista voittoa. Yhdistyksen nykyisenä puheenjohtajana toimii Teemu Vilmunen. [1]

Yhdistys ilmoitti että vuoden 2018 maaliskuussa että Ämyrock joudutaan perumaan siltä vuodelta järjestäjien puutteen ja taloudellisen tilanteen vuoksi.[2]

Lähteet

Viitteet

  1. Ämy ry Ämyrock. Arkistoitu 30.3.2016. Viitattu 6.3.2016.
  2. Ämyrock Ämyrock twitter. 10.3.2018. Viitattu 30.04.2018.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.