Ármin Vámbéry

Ármin Vámbéry, myös: Hermann Vámbéry (1832−1913), juutalaissyntyinen unkarilainen tutkimusmatkailija ja orientalisti. Hän matkusti 1857 Konstantinopoliin, jossa opintoja harjoittaen oleskeli kuusi vuotta. Hän liittyi 1863 dervissiksi puettuna pyhiinvaellusretkikuntaan ja kulki näin Armenian ja Persian kautta Bukharaan ja Samarkandiin asti, josta 1864 lähti paluumatkalle. Hänet nimitettiin 1865 Budapestin yliopistoon itämaisten kielten opettajaksi ja myöhemmin professoriksi. Matkoistaan Vámbéry julkaisi useita mieltäkiinnittäviä kertomuksia, esimerkiksi Középázsiai utazás (Matkustus Keski-Aasiassa, 1865, ilmestynyt useille kielille käännettynä). [1]

Ármin Vámbéry

Vámbéry ajoi innokkaasti Englannin keskiaasialaisen vallan asiaa, mikä seikka luonnollisesti herätti ihastusta Englannissa ja mielipahaa Venäjällä. Vámbéryn tieteellisistä teoksista ovat arvokkaimmat ne, jotka sisällykseltään ovat aineskokoelmien luontoisia, esimerkiksi tšagatai-turkkilainen sanasto Abuska (1862), Čagataische Sprachstudien (1867), Uigurische Sprachmonumente und das Kudatku Bilik (1870), Altosmanische Sprachstudien (1901) ja Jusuf und Ahmed (1911).[1]

Vähemmin onnistuneita ovat sitä vastoin ne Vámbéryn tutkimukset (esimerkiksi Etymologisches Wörterbuch der turko-tatarischen Sprachen, 1878), joiden laatimiseen olisi ollut tarpeen tarkka tieteellinen koulutus. Unkarilaisten alkuperästä Vámbéry 1882 julkaisi laajan teoksen (Der Ursprung der Magyaren). Tämä herätti kiivaan tieteellisen väittelyn, jossa Vámbéry lopulta joutui alakynteen. Vámbéryn mielestä unkarilaiset etnillisesti olivat turkkilais-tataarilaista alkuperää. Heidän kielestään hänen mielipiteensä ovat jotenkin sekavat: milloin hän sanoo sitä sekakieleksi, jonka yhtä hyvin voi lukea suomalais-ugrilaiseksi kuin turkkilais-tataarilaiseksi, milloin taas kieleksi, jota − samalla kun se on sekä suomalais-ugrilaista että turkkilais-tataarilaista sukua − tarkkaan katsoen ei voi lukea kumpaankaan ryhmään kuuluvaksi.[1]