Akuutti (tarke)

Akuutti alfan päällä.

Muinaiskreikassa korkomerkit otettiin muiden diakriittisten merkkien ohella käyttöön niin kutsuttuna polytonisena ortografiana Aleksanteri Suuren jälkeisenä aikana.[1] Alun perin ne olivat sävelkulun merkkejä. Akuutti oli nousevan koron merkki, kun taas gravis osoitti matalampaa korkoa ja sirkumfleksi tarkoitti, että tavun alkuosassa ääni nousee mutta laskee jälleen sen lopussa.[1]

Akuutti voi muinaiskreikassa esiintyä sekä lyhyessä että pitkässä tavussa ja ainoastaan sanan kolmessa viimeisessä tavussa; kolmanneksi viimeisessä tavussa kuitenkin vain silloin, jos viimeinen tavu on lyhyt.[2] Se merkittiin tavun vokaalille tai diftongissa sen jälkimmäiselle vokaalille. Akuutin kreikankielinen nimi on okseia (ὀξεῖα, nykykreikaksi οξεία, oxeía),[3] joka merkitsee terävää tai korkeaa, mikä nimi aikoinaan käännettiin latinan sanalla acūta ’teroitettu’.

Nykykreikassa tällaista sävelkulkua ei enää esiinny, ja akuutista on tullut nykyisessä monotonisessa ortografiassa painotetun tavun merkki.

Useissa kielissä akuutilla osoitetaan painotetun tavun vokaali:

• Bulgarian kielessä paino esiintyy eri sanoissa eri kohdissa. Kirjoituksessa sitä ei yleensä merkitä, paitsi sanakirjoissa sekä toisinaan sanoissa, jotka lausutaan muutoin samoin paitsi että paino on eri tavulla. Tavallisesti bulgariassa kuitenkin käytetään gravista osoittamaan painotetun tavun vokaali, toisin kuin venäjässä, jossa käytetään akuuttia.
• Espanjassa akuutilla merkitään painollinen tavu, jos paino poikkeavasti on muulla kuin sanan toiseksi viimeisellä tavulla. Eräissä tapauksissa sillä myös erotetaan toisistaan muutoin samoin kirjoitettavat sanat kuten el (maskuliininen määräinen artikkeli) ja él (hän).
• Myös galician kielessä ja oksitaanissa akuutti on painon merkki.
• Hollannissa akuuttia käytetään toisinaan painon merkkinä, esimerkiksi sanassa vóórkomen ("esiintyä") erotukseksi sanasta voorkómen ("estää ennakolta"), tai suljetumman vokaalin merkkinä, esimerkiksi sanassa hé ("hei!") erotukseksi sanasta hè ("heh"), ellei asiayhteydestä muutoinkin selviä, kumpaa tarkoitetaan. Toisinaan akuutin tehtävänä on vain erottaa muutoin samoin kirjoitetut sanat toisistaan; esimerkiksi één on lukusana yksi, kun taas een on määräämätön artikkeli.
• Katalaanissa sitä käytetään painotetuissa vokaaleissa: é, í, ó, ú.
• Nykykreikan monotonisessa ortografiassa paino merkitään jokaisessa monitavuisessa sanassa akuutilla: ά (á), έ (é), ή (í), ί (í), ό (ó), ύ (ý), ώ (ó).
• Lakotan kielessä paino ja kirjoituksessa akuutti sen merkkinä erottaa eri sanoja toisistaan. Esimerkiksi kákhi merkitsee "siihen suuntaan", mutta kakhí "ottaa joltakulta jotakin takaisin".
• Norjassa, ruotsissa ja tanskassa akuuttia käytetään sanan viimeisen tavun e:n päällä, jos se on painotettu, mutta se jätetään usein pois, jos tämä ei muuta sanan merkitystä. Esimerkiksi armen on määrätty muoto sanasta arm, "käsivarsi", kun taas armén on määrätty muoto sanasta armé, "armeija". Vastaavasti ide, missä paino on ensimmäisellä tavulla, merkitsee karhun luolaa, kun taas idé merkitsee "ideaa". Painoon liittyy myös sanojen en/én ja et/ét toisistaan poikkeavat kirjoitustavat norjassa ja tanskassa: ilman akuuttia kyseessä on määräämätön artikkeli, kun taas muodossa én tai ét kyseessä on lukusana yksi (aikaisemmin kirjoitettiin een tai eet). Akuutti viimeisen tavun vokaalin yhteydessä esiintyy myös monissa sukunimissä, esimerkiksi Palmén, sekä joissakin yleensä ranskalais­peräisissä lainasanoissa kuten filé ja kafé.
• Siksikan kielessä akuutti osoittaa painon paikan sanassa, esimerkiksi sanassa soyópokistsi ("lähtee").
• Venäjässä paino on eri sanoissa eri kohdissa. Sitä ei yleensä osoiteta kirjoituksessa, mutta sanakirjoissa sekä usein myös lastenkirjoissa ja muunkielisille tarkoitetuissa venäjän oppikirjoissa paino on tapana osoittaa merkitsemällä painollisen tavun vokaalin päälle akuutti.
• Kymrissä sanapaino on tavallisimmin toiseksi viimeisellä tavulla. Joskus se kuitenkin on viimeisen tavun lyhyellä vokaalilla, joka tällöin merkitään usein akuutilla. Periaatteessa se voi olla minkä vokaalin päällä tahansa: á, é, í, ó, ú, ẃ, ý. Esimerkkejä: casáu (/kaˈsaɨ, kaˈsai/) "vihata", sigarét (/sɪɡaˈrɛt/) "savuke", ymbarél (/əmbaˈrɛl/) "sateenvarjo".

Useissa romaanisissa kielissä sekä myös kelttiläisessä gaelin kielessä akuuttia käytetään erottamaan eri vokaaliäänteitä toisistaan. Akuutti merkitsee yleensä suljetumpaa vokaalia kuin vastaava vokaali graviksella varustettuna tai ilman tarketta. Ranskaa lukuun ottamatta se esiintyy vain painollisessa tavussa.

• Katalaanissa akuutti esiintyy vokaaleissa é [e] ja ó [o] erotukseksi vokaaleista è [ɛ] ja ò [ɔ].
• Ranskassa akuutti (ransk. accent aigu) esiintyy vain e:n päällä: é. Sen ranskankielinen nimi on accent aigu, kun taas toisin päin kaltevan aksentin (`) nimenä on accent grave. Ranskassa é äännetään aina laveana puolisuppeana etuvokaalina [e], kun taas è ja ê äännetään suomen e:n ja ä:n välisenä vokaalina [ɛ] ja pelkkä e tavallisimmin [ə], joskaan viimeksi mainittua ei sanan lopussa yleensä äännetä ollenkaan. Sanan loppukonsonantin (ei kuitenkaan s:n) tai sanan sisällä kahden tai useamman peräkkäisen konsonantin edellä kuitenkin myös pelkkä e äännetään [e] tai ɛ], minkä vuoksi näissä tapauksissa e:n päälle ei tule akuuttia. Toisin kuin muissa romaanisissa kielissä, ranskassa akuutti voi esiintyä myös painottamattomissa tavuissa.
• Italiassa akuutti (ital. accento chiuso, "suljettu aksentti") on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pakollinen vain sanoissa, joissa useamman kuin yhden tavun viimeinen vokaali on painollinen. Painolliseen o:hon päättyvissä sanoissa ei kuitenkaan käytetä akuuttia (ó) vaan gravista (ò). Vain e:n päällä sekä akuutti että gravis ovat yleisiä. Akuutti esiintyy tyypillisesti -ché -loppuisissa sanoissa kuten perché ("miksi", "koska"), joissakin yksitavuisissa sanoissa kuten né ("ei... eikä") ja sé (itsensä) erotukseksi sanoista ne ("sen") ja se ("jos"), sekä muutamissa verbimuodoissa kuten poté ("voi", imperfektimuoto). Gravis e:n päällä taas esiintyy esimerkiksi verbimuodossa è ("on"). Joskus akuuttia käytetään myös o:n päällä erottamaan eri sanoja toisistaan, esimerkiksi bótte ("tynnyri") ja bòtte ("lyönti"), mutta tämä ei ole pakollista, eikä tavanomaisessa italialaisessa näppäimistössä olekaan ó:ta.
• Oksitaanissa akuutti osoittaa vokaalin laatua: é [e] (erotukseksi vokaalista è [ɛ]), ó [u] (erotukseksi vokaalista ò [ɔ]) ja á [ɔ/e] (erotukseksi vokaalista à [a]).
• Gaelin kielessä sekä akuutti että gravis esiintyivät aikaisemmin e:n ja o:n päällä, ja niinpä é [eː] oli erotettava è:stä [ɛː] ja ó [oː] ò:sta [ɔː]. Sekä gravis että akuutti osoittivat myös painoa, ja é/è ja ó/ò oli myös erotettava aksentittomasta e:stä [e], [ɛ] ja o:sta [o], [ɔ] tai [ɤ]. Historiallisista syistä á esiintyi sanoissa á ja ás, mutta se lausutaan samoin kuin à [aː]. Muiden vokaalien (i ja u) päällä saattoi esiintyä vain gravis. Scottish Qualifications Authority (SQA), joka päättää kielenhuollosta, päätti 1980-luvulla poistaa akuutin käytöstä ja käyttää sen sijasta kaikissa tapauksissa gravista. Ohjetta ovat seuranneet useimmat julkaisijat, mutta muutamat, muun muassa yliopistot, käyttävät edelleen akuuttia entiseen tapaan.
• Portugalin kielessä akuutti merkitsee muista kielistä poiketen avoimempaa ja sirkumfleksi suljetumpaa vokaalia: á [a], é [ɛ] ja ó [ɔ] ovat avoimempia kuin â [ɐ], ê [e] ja ô [o]. Aksenttia käytetään kuitenkin vain sanoissa, joissa painollinen tavu ei ole muutoin pääteltävissä. Kun paino on yleisten sääntöjen mukaan pääteltävissä, aksenttimerkkejä ei käytetä, eikä sitä, onko kyseessä avoimempi vai suljetumpi vokaali, voida päätellä pelkästään oikeinkirjoituksen perusteella.

• Klassisessa latinassa akuuttia muistuttava apeksimerkki on pitkän vokaalin merkki.
• Tšekissä akuutti (tšek. čárka): á, é, í, ó, ú ja ý merkitsevät pitkiä vokaaleja; vastaavat lyhyet vokaalit ovat a, e, i, o, u ja y.[4] Sanan sisällä tai lopussa pitkän u:n merkkinä käytetään sen sijasta kuitenkin rengasta (tšek. kroužek): ů.
• Unkarin kielessä á, é, í, ó ja ú ovat pitkiä vokaaleja, joita vastaavat lyhyet vokaalit ovat a, e, i, o ja u. Näistä kaksi ensimmäistä kuitenkin eroavat vastaavista lyhyistä myös laadultaan: lyhyt a on pyöreä [ɒ] mutta pitkä á pyöristymätön [aː], ja lyhyt e ääntyy kuten suomen ä [ɛ] mutta pitkä é samoin kuin suomen pitkä e. Vokaaleja ö ja ü vastaavat pitkät vokaalit merkitään kaksinkertaisella akuutilla: ő, ű.[5]
• Myös iirissä akuutti (iiriksi sineadh fada) on myös pitkän vokaalin merkki.
• Muinaisnorjassa á, é, í, ó, ú, ý merkitsivät pitkiä, a, e, i, o, u, y vastaavia lyhyitä vokaaleja. Joskus myös <ø>:tä vastaava pitkä vokaali merkittiin <ǿ>, mutta tavallisimmin <œ>. Joskus myös muinaisislannissa lyhyen aikaa esiintynyt pitkä /ǫ/ merkittiin akuutilla: <ǫ>, mutta sen ohella käytettiin myös ö:tä tai pituusmerkkiä: <ǭ>. Tavallisimmin se kuitenkin kirjoitettiin aivan samoin kuin á, joista se olikin kehittynyt umlaut-ilmiön vaikutuksesta.
• Myös slovakin kielessä akuutti (sloveeniksi dĺžeň) merkitsee pitkää vokaalia, mutta paitsi vokaaleissa á, é, í, ó, ú ja ý, se esiintyy myös vokaalin tavoin käyttäytyvissä tavuamuodostavissa konsonanteissa ŕ ja ĺ.[4]
• Länsimaissa akuuttia käytettiin 1700-luvulta 1900-luvun alkupuolelle saakka pitkän vokaalin merkkinä (á, í, ú) myös translitteroitaessa arabian- ja persiankielisiä tekstejä. Nykyään sen sijasta käytetään tavallisimmin pituusmerkkiä: ā, ī, ū, ei kuitenkaan Bahá'í-ortografiassa.

• Liguurin kielessä é merkitsee lyhyttä [e]- ja ó lyhyttä [u]-vokaalia.

Akuuttia muistuttava, mutta siitä erotettava merkki esiintyy muutamissa kielissä myös konsonanttien päällä ja merkitsee liudentunutta konsonanttia.

Puolan kielessä merkin nimi on kreska, ja se kuuluu osana neljään konsonantti- ja yhteen vokaalikirjaimeen (ć, ń, ś, ź ja ó. Konsonanteissa se osoittaa liudentumista, esimerkiksi sanassa sześć ˈʂɛɕtɕ (lukusana 6). Kreska muistuttaa tšekissä ja eräissä muissa slaavilaisissa kielissä esiintyvää háček-merkkiä, joka kuitenkin tarkoittaa postalveolaarista konsonanttia. Puolalaisessa typografiassa kreska on perinteisesti ollut lähempänä pystysuoraa asentoa kuin akuutti muissa kielissä ja sijoitettu hieman kirjaimen keskikohdan oikealle puolelle.[6] Unicodessa puolalainen kreskalla varustettu ó on kuitenkin tulkittu samaksi merkiksi kuin muissa kielissä esiintyvä akuutilla varustettu ó.

Serbokroaatissa ć merkitsee liudentunutta t-äännettä samoin kuin puolassakin.

Makedonian kielen latinisaatiossa ǵ and ḱ vastaavat kyrillisiä kirjaimia ѓ ja ќ, ja ne tarkoittavat liudentuneita tai alveopalataalisia konsonantteja, joskin tavallisimmin niiden sijasta käytetään merkintäjä gj ja kj (tai đ ja ć). Samoilla kirjaimilla merkitään kielitieteellisissä teoksissa indoeurooppalaisen kantakielen oletetut äänteet /ɡʲ/ ja /kʲ/.

Vietnamilaisessa Quốc Ngữ -kirjaimistossa akuutti merkitsee nousevaa toonia.[4] Samalla tavalla akuuttia käytetään mandariinikiinan Pinyin -romanisaatiossa. jossa sen sijasta voidaan kuitenkin vaihtoehtoisesti käyttää numeroa 2 tavun jäljessä: lái = lai2. Kantoninkiinan Yale -romanisaatiossa akuutti merkitsee yleensä toista toonia, paitsi jos vokaalin jäljessä on h, jolloin se merkitsee viidettä toonia (jos numeroa käytetään, h jätetään pois): má = ma2, máh - ma5.

Monissa afrikkalaisissa kielissä sekä athabasca-kielissä akuutti merkitsee korkeaa toonia, esimerkiksi joruban sanassa apá ’käsivarsi’, nobiinin sanassa fénti ’taateli’, ekotin sanassa kalàwa ’vene’ ja navajon sanassa t’áá ’oikea’.

Akuuttia käytetään serbokroaatin sanakirjoissa ja kielitieteellisissä julkaisuissa osoittamaan nousevaa sävelkulkua, mutta tavallisissa teksteissä sitä ei käytetä.

Muutamissa kielissä akuuttia käytetään toisinaan erottamaan eräät samoin äännettävät sanat, jotka muutoin kirjoitettaisiinkin samoin.

• Katalaanissa esimerkkejä tästä ovat són ("ovat") ja son ("väsymys") sekä més ("enemmän") ja mes ("kuukausi").
• Tanskan kielessä esimerkkejä ovat
  • én (lukusana, "yksi") vs. en (määräämätön artikkeli)
  • fór (verbimuoto, "meni") vs. for (prepositio, "-lle", "varten")
  • véd ("tietää") vs. ved ("kautta")
  • gǿr ("haukkuu") vs. gør ("tekee")
  • dǿr ("kuolee") vs. dør ("ovi")
  • allé ("puistotie") vs. alle ("kaikki").
• Akuuttia käytetään myös ere -loppuisten verbien imperatiivissa, jossa loppu-e katoaa ja ilman akuuttia muoto voisi sekaantua substantiivien monikkomuotojen kanssa, jotka myös useimmiten päättyvät -er. Niinpä esimerkiksi analysér on imperatiivimuoto verbiustä analysere ("analysoida"), kun taas analyser on monikkomuoto substantiivista analyse ("analyysi"). Akuutin käyttö näissä tapauksissa ei kuitenkaan ole pakollista.
• Nykykreikassa kaikkiin monitavuisiin sanoihin kuuluu akuutti painolliselle tavulle, mutta yksitavuisissa sanoissa sitä käytetään erottamaan sanoja toisistaan. Tavallisin tällainen sana on ή ("tai"), joka tällä tavoin erottuu feminiinisestä määrätystä artikkelista η. Muita esimerkkejä ovat πού ("missä") ja που ("kuka", "missä") sekä πώς ("miten") ja πως ("että").
• Norjassa akuutti merkitsee painoa sen esiintyessä tavussa, jossa paino ei muutoin olisi odotettavissa. Useimmissa sanoissa paino on ensimmäisellä tavulla, ja diakriittiset merkit ovat harvinaisia. Sitä käytetään usein, joskin virheellisesti merkitsemään -ere -loppuisten verbien imperatiivia samoin kuin tanskassa. Verbin fare imperfektimuoto for ("matkusti") voidaan vaihtoehtosiesti kirjoittaa fór erotukseksi prepositiosta for.[7]
• Espanjan kielessä akuuttia käytetään usein kysymyssanoissa erotukseksi relatiivipronomineista ja niitä merkitykseltään muistuttavista sanoista, esimerkiksi que ("mikä") ja que ("joka"), dónde ("missä") ja donde ("siellä missä") sekä cómo ("miten") ja como (kuten). Lisäksi akuutilla erotetaan toisistaan sanat tú ("sinä") ja tu ("sinun"), té ("tee") ja te ("sinulle"), él ("hän", "hänet") ja el (maskuliininen artikkeli) sekä sólo ("ainoastaan") ja solo ("yksin"). Tästä akuutin käyttötavasta käytetään nimitystä tilde diacrítica.
• Venäjässä akuuttia käytetään tavanomaisesti sanakirjoissa osoittamaan painollista tavua. Sitä voidaan käyttää myös erottamaan minimipareja kuten за́мок ("linna"), lausutaan zámak) ja замо́к ("lukko", lausutaan zamók) sekä kysymyssanoja relatiivipronomineista kuten что (painollisena "mikä", painottomana "joka") samaan tapaan kuin espanjassa. Tämä on kuitenkin harvinaista, koska yleensä asiayhteydestä käy ilmi, kumpaa tarkoitetaan eikä painomerkkiä kirjoiteta. Samaa sääntöä noudatetaan ukrainan, ruteenin, valkovenäjän ja bulgarian kielissä.

Hollannin kielessä akuuttia voidaan käyttää korostamaan jotakin tiettyä sanaa lauseessa, esimerkiksi Dit is ónze auto, niet die van jullie, "Tämä on meidän automme, ei teidän." Tässä esimerkissä ónze on vain korostetumpi muoto sanasta onze. Akuutti esiintyy myös sukunimissä kuten Piét, Piél, Plusjé ja Hofsté.

Tanskan kielessä akuuttia voidaan myös käyttää korostamaan joitakin sanoja, erityisesti sanaa der ("siellä"), esimerkiksi: Der kan ikke være mange mennesker dér ("Siellä ei voi olla paljon ihmisiä") tai 'Dér skal vi hen ("Juuri sinne me menemme.")

• Fäärin kielessä akuutti esiintyy viiden vokaalin päällä, mutta akuutilla varustetut kirjaimet á, í, ó, ú ja ý katsotaan eri kirjaimiksi ja niillä on eri äännearvo:

  á: pitkä [ɔa], lyhyt [ɔ] tai [a]:n edellä [õ]

  í/ý: pitkä [ʊiː], lyhyt [ʊi]

  ó: pitkä [ɔu], [ɛu] tai [œu], lyhyt: [œ], paitsi Suðuroyssä [ɔ]

  Kun ó:n jäljessä on kirjainyhdistelmä -gv, se lausutaan [ɛ] paitsi Suðuroyssä [ɔ].

  ú: pitkä [ʉu], lyhyt [ʏ]

  Kun ú:n jäljessä on kirjainyhdistelmä -gv, se lausutaan [ɪ].

Islanninkielinen tekstinäyte

• Islannissa akuuttia käytetään kaikkien kuuden vokaalin päällä (a, e, i, o, u and y), ja samoin kuin fäärissä, akuutilliset vokaalit katsotaan eri kirjaimiksi:

  á: [au(ː)]

  é: pitkä [jeɛː], lyhyt [jɛ]

  í/ý: [i(ː)]

  ó: [ou(ː)]

  ú: [u(ː)]

  Kaikki nämä voivat olla lyhyitä tai pitkiä, mutta é ääntyy pitkänä ja lyhyenä eri tavoin.

  Etymologisesti fäärin ja islannin akuutilla varustetut vokaalit vastaavat muinaisnorjan pitkiä vokaaleja, jotka kuitenkin monissa tapauksissa ovat muuttuneet diftongeiksi. Ainoa poikkeus on muinaisnorjan é, josta fäärissä on tullut æ.

• Indonesian kielen sanakirjoissa é merkitsee vokaalia /e/, e vokaalia /ə/.
• Kašubissa ja puolassa "ó" on nykyisin [u]-vokaalin merkki, mutta alun perin se on osoittanut pitkää vokaalia.
• Turkmeenissa ý on konsonantti: [j].
• Unkarissa akuutti merkitsee pitkää vokaalia, kuten edellä mainittiin, mutta kahden vokaalin tapauksessa myös pitkän vokaalin laatu on toisenlainen kuin lyhyen:

  lyhyt a on avoin pyöreä, suomen o:ta lähenevä[5] takavokaali [ɒ], mutta á on avoin ja pitkä pyöristymätön vokaali [aː].

  lyhyt e äännetään aina kuten suomen ä [ɛ][5], mutta é samoin kuin suomen pitkä e.[5]

  Näistä eroista huolimatta a ja á sekä vastaavasti e ja é katsotaan aakkostuksessa samanarvoisiksi samoin kuin muutkin akuutilla varustetut vokaalit.

• Romagnolin kielissä akuutti kirjaimissa é ja ó osoittaa sekä vokaalin pituutta että laatua. Romagnolissa ne lausutaan pitkinä vokaaleina [eː, oː], mutta lähisukuisessa emilian kielessä lyhyinä: [e, o].
• Kun paštun kieltä kirjoitetaan latinalaisin aakkosin, kirjaimet Ǵǵ ja Źź vastaavat arabialaisia kirjaimia ږ ja ځ,.
• Pohjoissaamessa akuutilla varustettuja latinalaisia kirjaimia on painettaessa joskus käytetty korvaamaan tälle kielelle ominaisia kirjaimia Áá, Čč, Đđ, Ŋŋ, Šš, Ŧŧ ja Žž, jos näitä vastaavia kirjasimia ei ollut käytettävissä.[8]
• Nuolenpääkirjoituksella kirjoitettuja tekstejä translitteroitaessa akuutti vokaalin päällä osoittaa, että alkutekstissä oleva merkki oli kanonisen listan mukaan jälkimmäinen niistä kahdesta, joilla oli sama äännearvo. Niinpä esimerkiksi su merkitsee ensimmäistä merkkiä, jonka äännearvo on /su/, sú sen sijaan jälkimmäistä.
• Ennen baskin kielen nykyistä kirjakielen standardia (Batua) kirjaimien r ja l yhteydessä käytettiin akuuttia kaksoiskonsonantin merkkinä. Tämän käytännön oli pannut alkuun Sabino Arana.[9] Muut kaksoiskonsonantit sen sijaan osoitettiin kahdella samanlaisella kirjaimella.

Muiden diakriittisten merkkien tavoin akuutti esiintyy englannin kielessä tavallisimmin sellaisissa ranskalaisperäisissä lainasanoissa, joissa se on myös alkukielessä. Sellaisia ovat esimerkiksi attaché, blasé, canapé, cliché, communiqué, café, décor, déjà vu, détente, élite, entrée, exposé, mêlée, fiancé, fiancée, papier-mâché, passé, pâté, piqué, plié, repoussé, résumé, risqué, sauté, roué, séance, naïveté, toupée ja touché. Tavallisimmin sitä käytetään englannissa vain sanoissa, jotka päättyvät é tai ée ja jotka ilman akuuttia kirjoitettuina viittaisivat toisenlaiseen ääntämykseen. Niinpä ranskalaisperäinen sana résumé ("yhteenveto") kirjoitetaan englannissa tavallisimmin resumé, vain yhdellä akuutilla, mutta myös kirjoitusasuja resume. Mikäli tällaiset sanat tai sanonnat ovat sitaattilainan luontoisia, ne usein myös kursivoidaan niiden esiintyessä englanninkielissä tekstissä, esimerkiksi coup d’état, pièce de résistance, crème brûlée ja ancien régime.

Joskus, tosin harvoin, akuuttia käytetään englannissa myös runollisiin tarkoituksiin:

• Se voi osoittaa, että sananpaino on runossa eri tavulla kuin tavallisesti: esimerkiksi caléndar lausutaan [kəˈlɛn.dɚ], vaikka sana tavallisesti lausutaan [ˈkæl.ən.dɚ]).
• Se voi osoittaa painon, runomittaan liittyvästä syystä on erityisen tärkeä: esimerkiksi áll trádes sen osoittamiseksi, että sana on lausuttava spondeena eikä jambina, mikä muutoin olisi luonnollisempaa.
• Se voi osoittaa runossa, että tavallisesti ääntymätön kirjain poikkeuksellisesti äännetään: esimerkiksi pickéd lausutaan [ˈpɪkɪd], vaikka sana tavallisesti lausutaan [pɪkt] (tähän tarkoitukseen käytetään kuitenkin yleisemmin gravista.)

Windows-käyttöjärjestelmässä akuutilla varustetut kirjaimet saadaan aikaan pitämällä alt-näppäintä alhalla ja näppäilemällä näppäimistön oikeassa laidassa olevalla numeronäppäimistöllä kolmirivinen koodi. Ennen kuin akuutti tuli mukaan espanjalaiseen näppäimistöön, espanjankielisten käyttäjien oli opeteltava nämä koodit ulkoa, mikäli he halusivat saada akuutin mukaan kirjoittamaansa tekstiin. Jotkut kuitenkin antoivat mieluummin Microsoft Wordin oikolukutoiminnon lisätä aksentit. Jotkut nuoret käyttäjät ottivatkin tavakseen jättää aksentit kokonaan pois.[10] Nämä koodiarvot ovat:

• 160: á
• 130: é
• 161: í
• 162: ó
• 163: ú

Joissakin näppäimistötyypeissä nämä kirjaimet saadaan myös pitämällä Ctrl- ja Alt- tai vaihtoehtoisesti AltGr -näppäintä alhaalla samanaikaisesti kuin painetaan kyseisen kirjaimen näppäintä.

Microsoft Officen ohjelmissa (Word, Powerpoint, Excel, Access ym.) akuutilla varustettu kirjain saadaan pitämällä Ctrl-näppäin alhaalla ja painamalla heittomerkkinäppäintä ('), minkä jälkeen sormi poistetaan Crtl-näppäimeltä ja painetaan sen kirjaimen näppäintä, jonka päälle akuutti halutaan.

Macintosh-tietokoneella akuutti saadaan vokaalin päälle painamalla Option·e ja sen jälkeen vokaalin näppäintä, joka voi myös olla iso kirjain. Esimerkiksi á saadaan näppäilemällä Option·e ja sen jälkeen a, ja Á vastaavasti näppäilemällä Option·e ja sen jälkeen ⇧ Shift·a.

Koska tietokoneen näppäimistössä on vain rajallinen määrä näppäimiä, siinä ei ole eri näppäintä jokaiselle aksentilla varustetulle kirjaimelle. Sen sijaan näppäimistössä on yleensä yläoikealla tarkenäppäin, jolla saadaan akuutti tai, jos samanaikaisesti painetaan vaihtonäppäintä, gravis. Tämä näppäin on sikäli poikkeuksellinen, että sitä painettaessa merkki ei tule näyttöruudulla heti näkyviin, mutta jos sen jälkeen painetaan jonkin vokaalin näppäintä, saadaan kyseinen vokaali, jonka päällä on akuutti (tai graavis). (Tarkenteellista vokaalia vastaava ASCII- tai Unicode -arvo on kuitenkin aivan toinen kuin tarkkeettoman, eli tietokoneen kannalta kyseessä on aivan eri merkki.) Jos sen sijaan akuuttinäppäinen jälkeen painetaan muuta kuin vokaalinäppäintä, akuutti tulee näkyviin omana merkkinään.

Myös kirjoituskoneissa on vanhastaan vastaavassa kohdassa näppäin, jolla saadaan akuutti tai gravis. Tämä näppäin eroaa muista siinä, että sen painamisen jälkeen tela, jonka ympärillä kirjoituspaperi on, ei siirry, minkä vuoksi sen jälkeen näppäiltävä kirjain tulee näkyviin akuuttimerkin alle.

Joillakin sivustoilla kuten Wikipediassa ja Alta Vistan automaattisessa kääntäjässä[11] akuutilla varustetut kirjaimet saadaan klikkaamalla näytön laidassa olevasta laatikosta kyseistä kirjainta.

Hollannin kielessä muutamissa sanoissa (esimerkiksi blíj́f, míj́, zíj́ ja wíj́ten) akuutti pitäisi merkitä sekä i:n että j:n päälle. Mikäli akuutilla varustettu j ei sisälly käytettävissä olevaan merkkivalikoimaan, akuutti merkitään käytännössä usein vain i:n päälle (blíjf, míj, zíj, wíjten), mikä kuitenkin on kielen oikeinkirjoitussääntöjen vastaista.[12]